Kulttuuri

Moskovan Repin-näyttely esittelee teoksia myös taiteilijan Suomen-vuosilta, mutta propagandamielessä kiinnostavin on taulu, joka seinältä puuttuu

Kaupungissa on myös ennen vallankumousta toimineen mesenaatin huimaava kokoelma. Sergei Štšukin joutui jättämään sen Venäjälle paettuaan vallankumousta länteen.

Moskova

Moskovassa on tänä kesänä kaksi poikkeuksellisen hienoa taidenäyttelyä.

Tretjakovin gallerian uudella puolella on esillä taidemaalari Ilja Repinin laaja näyttely, johon on tuotu töitä myös Suomesta. Puškinin taidemuseossa puolestaan voi tutustua kangastehtailija Sergei Štšukinin ennen vallankumousta keräämään kokoelmaan 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun taidetta.

Kumpaankin näyttelyyn on joutunut jonottamaan. Suosioon on vaikuttanut sekin, että kumpikin näyttely kertoo myös jostain muusta kuin taiteesta.


Tretjakovin uudella puolella esillä ovat tietenkin Repinin (1844–1930) tunnetut työt, kuten Volgan lautturit, Zaporogit kirjoittavat pilkkakirjettä Turkin sulttaanille, Ristisaatto Kurskin kuvernementissa ja Sadko.

Yksi kuitenkin puuttuu: Iivana Julma ja hänen poikansa Ivan 16. marraskuuta 1581.

Poikansa surmannutta tsaaria kuvaava maalaus on silti näyttelyssä näkyvässä roolissa. Heti ensimmäisessä salissa on maalattu seinään maalauksen kokoinen tila. Vieressä kyltti kertoo, että teos on parhaillaan restauroitavana tuhotyön vuoksi.

Niinpä poissa olevasta maalauksesta on tullut eräänlainen symboli poliittisen propagandan seurauksista.

Taulun kimppuun kävi viime vuoden toukokuussa Igor Podporin, kun teos oli esillä Tretjakovin perusnäyttelyssä. Hän väitti sitä ”valheeksi” ja onnistui tekemään metallitangolla pahaa jälkeä ennen kuin hänet saatiin pysäytettyä.

Podporinin hyökkäys oli osa pitkää kiistaa siitä, oliko Venäjän ensimmäinen tsaari Iivana Julma oikeasti julma. Tämä kiista on noussut pintaan taas viime vuosina, kun Venäjä on muuttunut itsevaltaisemmaksi, kansallismielisemmäksi ja konservatiivisemmaksi. Samalla vallanpitäjät ovat halunneet pitää Iivanaa esillä aiempaa myönteisemmässä valossa.

Iivana Julman mainetta ei olla puhdistamassa ensimmäistä kertaa. Jo neuvostodiktaattori Josif Stalin yritti muuttaa Iivanan kuvaa suureksi uudistajaksi, joka vahvisti valtakuntaa, piti ulkomaalaiset viholliset loitolla ja oli raaka vain valtion edun vuoksi.

Nyt Iivanaa puolustaa erityisesti kulttuuriministeri Vladimir Medinski, jonka mukaan Iivana ei tappanut poikaansa, vaan kyse on läntisestä propagandavalheesta. Tähän Podporinkin viittasi.

Podporin sai joka tapauksessa tänä vuonna yli kahden vuoden vankeustuomion. Tretjakovin galleria hakee häneltä myös vahingonkorvauksia.

Taulun tutkinta on nyt saatu valmiiksi ja restaurointityö on alkamassa, Repin-näyttelun kuraattori Sofia Aksjonova kertoo HS:lle.

”Ennuste on ehdottomasti myönteinen, mutta työn kestoa emme halua arvailla. Emme ole asettaneet itsellemmekään mitään aikataulua”, Aksjonova sanoo.

Näyttely esittelee laajasti myös Repinin viimeisiä vuosia maanpaossa Suomessa. Repinillä oli huvila Terijoen Kuokkalassa, jonne hän jäi vallankumouksen jälkeen ja Suomen itsenäistyttyä. Mukana on esimerkiksi Repinin maalaus Akseli Gallen-Kallelasta.

Venäjällä tätä kautta ei tunneta kovin hyvin. Pääsyy on se, ettei Neuvostoliitto halunnut puhua siitä, ettei Repin suostunut palaamaan. Toinen syy on, että vanhenevan Repinin hienoin kausi alkoi olla jo takana, vaikka Kuokkalassakin syntyi useita komeita töitä.

Aksjonovan mukaan kuraattorit halusivat kuitenkin esitellä myös Kuokkalan ”myöhäiskauden” töitä.

”Niitä on vähemmän museoitu, joten ne ovat harvemmin näytteillä”, hän kertoo.

Puškin-museon Štšukin-näyttely puolestaan on hengästyttävä kokoelma kuuluisien mestarien töitä. Esillä on 150 maalausta muun muassa Pablo Picassolta, Henri Matisselta, Auguste Renoir’lta, Claude Monet’lta, Paul Gauguinilta ja Paul Cézannelta.

Ne Štšukin keräsi parissa vuosikymmenessä. Hän oli todellinen mesenaatti, sillä hän ei edes pitänyt kaikista tilaamistaan ja ostamistaan töistä. Hän myös päästi yleisöä katsomaan kokoelmaansa Moskovan palatsiinsa.

Keräily oli intohimo, tai pakkomielle. Se ilmenee näyttelyn lakonisista kylteistä.

”Sergei Štšukin alkoi ostella Gauguinia ja Cézannea suunnilleen samaan aikaan”, yhdessä lukee.

”Lumouduttuaan Picasson taiteesta hän menetti kiinnostuksensa muihin maalauksiin”, toinen kyltti selittää.

Štšukin osti ensimmäisen Picasson maalauksensa syksyllä 1909. Kesällä 1914 hänellä oli niitä jo 50. Hän oli myös yksi Henri Matissen päätukijoita, Matisseja kokoelmassa oli 37, joista tunnetuin on Tanssin varsinainen versio. Sille on varattu oma salinsa.

Näyttely kertoo tietysti myös viime vuosisadan historiasta. Enää mitään Štšukinin kokoelmaa ei ole.

Kokoelman kartutus loppui vuonna 1914, kun ensimmäinen maailmansota sulki rajat. Bolševikkien saatua vallan Štšukin menetti omaisuutensa ja päätti paeta länteen. Uusi neuvostovaltio otti maalaukset.

Ne olivat eri paikoissa, kunnes Josif Stalinin aikana 1940-luvulla viranomaiset jakoivat kokoelman Puškin-museolle ja Eremitaašiin, joilla ne ovat edelleen. Näytteille ne pääsivät uudestaan vasta Stalinin kuoltua. Yleisölle ei kuitenkaan kerrottu, miten teokset olivat Venäjälle aikanaan päätyneet.

Länteen päätynyt suku on sittemmin toivonut korvauksia. Venäjä ei ole suostunut, mutta tänä kesänä presidentti Vladimir Putin antoi Štšukinin jälkeläiselle André-Marc Delocque-Fourcaud’lle Venäjän kansalaisuuden.

Nyt Delocque-Fourcaud sanoo toivovansa, että kokoelma yhdistettäisiin taas yhteen paikkaan.

Repin-näyttely Tretjakovin uudessa galleriassa (Krymski val 10, Moskova) 18.8. asti. Štšukin-näyttely Puškin-museossa (Volhonka 12) 15.9. asti.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Hirvi rusentaa auton hetkessä – Raju kolari tallentui videolle Salossa

    2. 2

      Nyt se on virallista: Kvanttitietokone saavutti herruuden eli laski 200 sekunnissa sen, mikä olisi vienyt supertietokoneelta 10 000 vuotta

    3. 3

      Osa saa nuhan ja kuumeen helposti ja toiset eivät juuri koskaan – Professori listaa viisi syytä, jotka selittävät eron

      Tilaajille
    4. 4

      Poliisi: Kauniaisissa liikkuu häiriköivä nuorisojoukko – ”Erittäin vakavasti otettava asia”

    5. 5

      Kommentti: Vihreän Langan lakkauttaminen johtuu siitä, että lehti muuttui tarpeettomaksi

    6. 6

      Helsingin valtuusto haluaa lisätietoa pormestarien ilmiriidasta: ”Pormestari on esiintynyt aika railakkaasti julkisuudessa”

    7. 7

      MTV: Jari Aarniosta uusi rikosepäily, epäillään törkeästä velallisen epärehellisyydestä vuosina 2016–2018

    8. 8

      Metsikköön ilmestyi yön pimeydessä 250 kiloa chilikastiketta Vuosaaressa: ”En pysty ymmärtämään”

    9. 9

      Rekan kontista löytyi 39 ruumista Britanniassa

    10. 10

      Kampin ampumista edelsi kolme pahoinpitelyä, taustalla kahden suvun riita – poliisitutkinta valmistumassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Cheyenne Järvinen kyllästyi ravinto­lisien tyrkyttämiseen – Seurasi palaute­vyöry, josta paljastuivat some­markkinoinnin kyseenalaiset käytännöt

    2. 2

      Suuri veronmaksaja Supercell huolestui: Suomi menettämässä miljoonien edestä vero­tuloja, jos verotukseen kaavailtu jätti­uudistus toteutuu

    3. 3

      Osa saa nuhan ja kuumeen helposti ja toiset eivät juuri koskaan – Professori listaa viisi syytä, jotka selittävät eron

      Tilaajille
    4. 4

      Metsikköön ilmestyi yön pimeydessä 250 kiloa chilikastiketta Vuosaaressa: ”En pysty ymmärtämään”

    5. 5

      Henriikka Virtanen, 16, meni autokouluun suorittamaan kevytautoilijan kursseja ja hämmästyi – ”En kyllä liikenteeseen lähtisi”

    6. 6

      Nyt se on virallista: Kvanttitietokone saavutti herruuden eli laski 200 sekunnissa sen, mikä olisi vienyt supertietokoneelta 10 000 vuotta

    7. 7

      Rekan kontista löytyi 39 ruumista Britanniassa

    8. 8

      Vakavasti sairaiden nuorten mielenterveysongelmia hoidetaan Helsingin seudulla väärin, sanoo kaksi kaiken nähnyttä ammattilaista

      Tilaajille
    9. 9

      Paralympiavoittajan elämä päättyi armokuolemaan

    10. 10

      Suomella oli ”käsittämätön runsaudensarvi”, ja nyt se on ajamassa meitä turmioon, julistaa Björn Wahlroos

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    3. 3

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    4. 4

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    5. 5

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    6. 6

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    7. 7

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    8. 8

      Cheyenne Järvinen kyllästyi ravinto­lisien tyrkyttämiseen – Seurasi palaute­vyöry, josta paljastuivat some­markkinoinnin kyseenalaiset käytännöt

    9. 9

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    10. 10

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää