Kulttuuri    |   Näyttelyarvostelu

Elina Merenmiehen näyttely Galerie Anhavassa esittelee uusia maalauksia ja loistavia tussipiirroksia

Taiteellinen mystikko on luonut vuosien saatossa oman, ainutlaatuisen maailman.

Kuvataide

Elina Merenmies: Versoja ja halkeamia 1.9. saakka Galerie Anhavassa (Fredrikinkatu 43). Ti–pe 11–17, la–su 12–16.

Elina Merenmies on jo pidempään kulkenut taiteessaan aivan omia polkujaan. Ne ovat vieneet hänet syvälle sadunomaisten metsien tiheikköihin kauas nykytaiteen valtavirrasta. Vuosien saatossa hän on luonut oman, ainutlaatuisen maailman, jolle ei löydy vertaista suomalaisesta nykytaiteesta.

Merenmies (s. 1967) on taiteellinen mystikko, jolla on taianomainen kyky kutitella katsojan mielikuvitusta. Hänen maalauksissaan metsässä tapahtuu kummia ja pilviin ilmestyy ihmiskasvoja. Teokset tuntuvat oudon tutuilta, kuin lapsuuden satujen maisemilta, mutta samalla vierailta. Ne kuiskivat tarinoita, mutta kielellä, jota on vaikea ymmärtää.

Galerie Anhavan näyttelyssä mieltä kihelmöi etenkin hengästyttävän hieno maalaus Kaikki laulaa (2018–2019). Teos vetää katseen kohti valtavaa elämänpuuta, joka suorastaan säteilee ympärilleen luonnon kahlitsematonta elinvoimaa.

Merenmiehen taide perustuu vahvaan ymmärrykseen taidehistoriasta ja uskonnollista traditioista. Häntä voi pitää 1800-luvun romantikkojen ja symbolistien perillisenä, mutta hänen teoksissaan taidehistorialliset viitteet ovat läsnä vain vihjauksin.

Erikoisella tavalla hän saa teoksensa näyttämään yhtä aikaa ajattomilta ja selvästi nykytaiteelta.

Maalausten ohella näyttelyssä on esillä myös käsintehdylle paperille piirrettyjä tussiteoksia. Jos minun pitäisi valita Suomen paras piirtäjä, Merenmies olisi ehdottomasti kärkikastissa.


Hänen viivansa oma­laatuisessa ilmaisu­voimassa on jo itsessään jotain maagista.

Merenmiehen aiempia näyttelyitä nähneelle vierailu Anhavalla saattaa olla jonkinasteinen déjà-vu-kokemus, sillä Merenmies on pysytellyt samojen kuva-aiheiden parissa jo vuosia. Toisteisuus ei kuitenkaan tunnu puuduttavalta. Hänen teoksensa juhlivat luonnon salaperäisyyttä tavalla, joka ei kerrasta tyhjene.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ikoninen keittiökaappi luotiin ennen kaikkea kestämään, ja siksi tuhannet keittiöt ympäri Suomea ovat toistensa kopioita

    2. 2

      Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

      Tilaajille
    3. 3

      Maria Tuominen haluaa murtaa romaneja koskevia stereo­typioita, mutta yksi niistä pitää hänen mukaansa paikkansa: ”Telkkari huutaa, urut huutaa, koirat huutaa ja lapset huutaa”

    4. 4

      Kaksi tutkijaa jäi loukkuun Puolan syvimpään luolaan: Pelastajat pelkäävät tutkijoiden hengen puolesta ja varautuvat jopa viikkojen operaatioon

    5. 5

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    6. 6

      Pulaa ruuasta ja lääkkeistä, ruuhkia ja mielenosoituksia: vuodettu salainen asiakirja ”Operation Yellowhammer” paljastaa brittihallituksen valmistautumisen kovaan brexitiin

    7. 7

      Miksi koirankakkaa pusseineen ei saa panna biojätteisiin?

    8. 8

      Uusi miesihanne on peräkamarinpoika, joka pukeutuu haudassakin rippipukuun

    9. 9

      Britannia vei kansalaisuuden Isisin joukkoihin liittyneeltä ”Jihadi-Jackilta”

    10. 10

      Kuljettaja kuoli kiihdytysajoissa Lappeenrannassa: ajoi onnettomuushetkellä 300 kilometrin tuntivauhtia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

      Tilaajille
    2. 2

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    3. 3

      Maria Tuominen haluaa murtaa romaneja koskevia stereo­typioita, mutta yksi niistä pitää hänen mukaansa paikkansa: ”Telkkari huutaa, urut huutaa, koirat huutaa ja lapset huutaa”

    4. 4

      Kävelyvauhti saattaa paljastaa, millainen on ikääntyneen kuolemanriski

    5. 5

      Uusi miesihanne on peräkamarinpoika, joka pukeutuu haudassakin rippipukuun

    6. 6

      Helsinkiin ilmestyi uusia kaupunkipyöriä, joilla voi ajaa yli 40 kilometrin tuntivauhtia ympäri vuoden

    7. 7

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    8. 8

      ”Hullu maalishow – hysteriaa Suomessa”: Näin jalkapalloilija Teemu Pukin hattutempusta kirjoitettiin Ruotsissa ja Englannissa

    9. 9

      Juha Rautaheimo on selvittänyt satoja henkirikoksia: ”Täydellinen rikos pitäisi tehdä yksin”

    10. 10

      70-luvulla rakennettu omakotitalo voi olla riskiostos, mutta Anu Turklinin tasakattoinen punatiilitalo hurmasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kalle Oikari jätti Audinsa Helsinki-Vantaalle pysäköitynä, ja loman aikana joku oli ajanut sillä 130 kilometriä

    2. 2

      Festareiden silmiinpistävät: Helsinkiläinen Otto, joka laittoi Flow-festivaalille ihan tavalliset vaatteet

    3. 3

      Jalkapallo. Kielletty. Farkut. Kielletty. Seurustelu. Kielletty – Nuoret naiset kertovat, miten heidän elämäänsä rajoitetaan Suomessa perheen kunniaan vedoten

      Tilaajille
    4. 4

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    5. 5

      Suomalainen kauppa löysi maailman­laajuisen asiakas­kunnan: ”Meillä on paljon asiakkaita, joilla ei ole puutetta rahasta”

      Tilaajille
    6. 6

      Tuomas Rajala erosi, kun perheen toisen lapsen syntymään oli kaksi kuukautta – Nyt hänellä on eronneille miehille yksi elintärkeä neuvo

      Tilaajille
    7. 7

      Vain viisivuotiaan kerrostalon keittiökalusteet näyttävät ikivanhoilta – lykkäävätkö valmistajat sekundaa hitas-taloihin?

    8. 8

      Internetissä leviää video, joka näyttää bisneseliitin ”hupimetsästyksen” järjettömyyden – kokoomuksen ex-johtaja Pertti Salolainen raivostui: "Oksennan. Te tyhmät!"

    9. 9

      Näistä merkeistä tietää, että ystävyys kannattaa lopettaa

      Tilaajille
    10. 10

      Washington Post: Monimiljonääri Epsteinin ruumiinavauksessa todettiin kieliluun murtuma, joka herättää kysymyksiä

    11. Näytä lisää