Kuvakooste Flow’n perjantaista

Julkaistu: , Päivitetty:

Ulkona paistoi toivotusti aurinko, ja ihmiset ottivat vimmatusti ilakoivia selfieitä kukkaseppeleissä, kun Flow-festivaalin ensimmäinen päivä pyörähti käyntiin Helsingin Suvilahdessa.

Mutta Black Tentissä oltiin syvällä pimeässä. Eevil Stöön viime vuonna perustetun Katakombi-levy-yhtiön show toivotti ihmisiä tervetulleeksi viettämään alkuiltaa hyisissä tunnelmissa.

Keikan aloitti DJ Kridlokk alkuvuodesta ilmestyneen kolmannen sooloalbumin, Siliuksen avausraidalla Mönjä. Ensimmäisessä versessä Kridlokkin ääni katosi taustoihin, mutta asia korjaantui seuraavaan mennessä. Räppäri sai alkujähmeän yleisön mukaan kolmannen biisin kohdalla.

Suomen kielen ja puujalkavitsien ylistysbiisi Varaani sai ihmisiltä ansaitsemansa välihuudot. Onneksi viiden biisin joukkoon oli valikoitunut myös hieno ja genrelle harvinainen rakkausbiisi Jos.

”Jos sä delaat, niin mä delaan”, DJ Kridlokk räppäsi mustissa. Gangsteritkin herkistelevät.


Balloon-lavalla laulaja-lauluntekijä Minja Koski eli M tarjosi bändeineen niin ikään viileää ja synkähköä tunnelmaa.

Valoisa ja levoton alkuilta oli keikka-ajankohtana tunnelmoivalle artistille haastava. Kosken voimakkaan visuaaliset lyriikat ovat upeaa levymusiikkia ja kuin tehtyjä hämyisille klubeille.

Olosuhteista huolimatta yhtyeen soitto tuki raikkaasti Kosken herkkää ilmaisua. Etenkin toisena kuultu Sillat löysi yhteyden yleisöön, joka jaksoi kuunnella keskittyneesti.


Flow´n uusi tapahtumatila Pink Space on – kuten luvattua – pinkki ja kimmeltävä. Neonpinkkien loisteputkivalojen alla, pastelliväristen muovikukkien ja peilien ympäröimänä lavalla lausui runojaan Laura Eklund Nhaga. ”White boys are dropping like flies”, runoilija lausui.

Diskurssi, Hommaforum ja sedätkin mainittiin. Ihmiset söivät sponsoriyrityksen jakamia ilmaisia vegaanijäätelöitä ja lojuivat pinkillä glitterlattialla keskittyneenä kuunnellen.


Red Gardernissa oli ehditty bailausmoodissa pisimmälle. Helsinkiläinen queer-eksentrismistä ammentava klubikollektiivi La Persé ja Lontoossa vaikuttava Ray Noir päästivät ilman täyteen glitterpölyä ja hävytöntä industrial-jytkettä.

Iltakuuteen mennessä väkeä oli saapunut Suvilahteen jo niin paljon, että Red Arena -teltta täyttyi yleisöstä, kun Ville Valo & Agents aloitti keikkansa.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kylpyhuoneen lattia oli kodin paras paikka juoda – Näyttelijä Natalil Lintala joi päivästä toiseen ja syötti someen särötöntä elämää

    2. 2

      Yksi ainoa superliike vahvistaa nopeasti lihaksia päästä varpaisiin – Testaa, sujuuko sinulta turkkilainen ylösnousu

    3. 3

      Jari Mönkkönen halvaantui, eikä pysty enää liikkumaan lainkaan – sitten elämään saapui yllättävä pilkahdus ja elämänilo palasi

    4. 4

      Pakettiauto jyräsi useita autoja koulu­aamun alkaessa, kaahailu koulun edessä suututtaa vanhempia Vantaalla

    5. 5

      Nollakorkojen maailma sai suur­sijoittajat muuttamaan suuntaa – Mitä pien­sijoittaja voi tehdä?

    6. 6

      HS-analyysi: Niinistön ja Putinin tavatessa maiden suhteet ovat ”niin hyvät kuin ne nyky­oloissa voivat olla”, mutta pohjalla on epäluulo

    7. 7

      Suomalaiset lasten­psykiatrit eivät usko geenien yli­valtaan: ”Ei ole todellakaan ihan sama, miten lastaan kasvattaa”

    8. 8

      Haluttomuus voi johtua testosteronin puutteesta – ja muita asioita, joita en tiennyt vaginasta

    9. 9

      Sara Malinen lähti remonttia pakoon lomamatkalle ja järkyttyi palattuaan: ”En ole ikinä nähnyt näin epäkäytännöllistä keittiötä”

    10. 10

      Päätä jomottaa, väsymys ei hellitä ja lopulta selkään kasvaa kyttyrä – Piinaava niska­kyhmy yleistyy, näin estät sen synnyn

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Päätä jomottaa, väsymys ei hellitä ja lopulta selkään kasvaa kyttyrä – Piinaava niska­kyhmy yleistyy, näin estät sen synnyn

      Tilaajille
    2. 2

      Sara Malinen lähti remonttia pakoon lomamatkalle ja järkyttyi palattuaan: ”En ole ikinä nähnyt näin epäkäytännöllistä keittiötä”

    3. 3

      Haluttomuus voi johtua testosteronin puutteesta – ja muita asioita, joita en tiennyt vaginasta

    4. 4

      Pistävä tunne kyljessä paljastaa huonon lihaskunnon – Kahden tunnin sääntö helpottaa lenkkeilijän kestoriesaa

    5. 5

      Kolmoismurhasta epäillyt kanadalais­miehet jättivät jälkeensä videoviestin

    6. 6

      Valon nopeus lähestyy: Uusi teknologia lupaa saavuttaa Maan kaltaisen planeetan vain 20 vuodessa

      Tilaajille
    7. 7

      Donald Trumpin arvo­maailma haisee, ja hän on Euroopalle vakavampi ongelma kuin Venäjä

    8. 8

      Pakettiauto jyräsi useita autoja koulu­aamun alkaessa, kaahailu koulun edessä suututtaa vanhempia Vantaalla

    9. 9

      ”Poskettomia määriä” lihaa syönyt Teemu Lampinen lähti kahdeksi vuodeksi pyöräilemään maailman ympäri, eikä kotiin palaa enää sama mies

    10. 10

      Uutta tietoa Kampin ampumisen taustoista: Epäilty pahoin­pideltiin espoolaisella huolto­asemalla, kaikki vaikenevat motiivista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    2. 2

      Tuomas Rajala erosi, kun perheen toisen lapsen syntymään oli kaksi kuukautta – Nyt hänellä on eronneille miehille yksi elintärkeä neuvo

      Tilaajille
    3. 3

      Vain viisivuotiaan kerrostalon keittiökalusteet näyttävät ikivanhoilta – lykkäävätkö valmistajat sekundaa hitas-taloihin?

    4. 4

      Internetissä leviää video, joka näyttää bisneseliitin ”hupimetsästyksen” järjettömyyden – kokoomuksen ex-johtaja Pertti Salolainen raivostui: "Oksennan. Te tyhmät!"

    5. 5

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    6. 6

      Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

      Tilaajille
    7. 7

      Näistä merkeistä tietää, että ystävyys kannattaa lopettaa

      Tilaajille
    8. 8

      Washington Post: Monimiljonääri Epsteinin ruumiinavauksessa todettiin kieliluun murtuma, joka herättää kysymyksiä

    9. 9

      Päätä jomottaa, väsymys ei hellitä ja lopulta selkään kasvaa kyttyrä – Piinaava niska­kyhmy yleistyy, näin estät sen synnyn

      Tilaajille
    10. 10

      Miljardööri osti legendaarisen Kämpin ja yhdeksän muuta helsinkiläishotellia

    11. Näytä lisää