Kulttuuri

Kirjojen lukemisesta on hyötyä muistille ja empatiakyvylle – ”Se, että kykenee lukemaan kirjan kannesta kanteen, on ihmiselle valtava etu”, sanoo aivotutkija

Kirjoitetun tekstin lukeminen helpottaa nykyihmisen stressiä, estää syrjäytymistä ja kehittää pitkäjänteisyyttä.

Niin aikuisten kuin lasten kirjojen parissa viettämä aika on vähentynyt.

Älypuhelimet vievät ajasta koko ajan enemmän: Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa todettiin vastikään, että jo suomalaiset kuusivuotiaat käyttävät mobiililaitteita yhtä paljon kuin kirjoja. Suomalaiset lapset saavat oman puhelimenkin poikkeuksellisen varhain.

Myös aikuisten lukeminen on muuttunut.

Tilastokeskuksen tuoreimman vapaa-aikatutkimuksen (2017) mukaan luettujen kirjojen määrä vähenee koko ajan. Vielä 1981 noin joka kolmas yli kymmenvuotias oli lukenut vähintään kymmenen kirjaa puolessa vuodessa, mutta 2017 enää kolmetoista prosenttia väestöstä.



Onko syytä olla huolissaan?

Tutkija ja tietokirjailija, entinen Kansalliskirjaston johtaja Kai Ekholm pitää käsitystä suomalaisista himolukijoina ”kauniina itsepetoksena” ja varoittaa suomalaisten olevan luopumassa omasta kulttuuristaan.

Hän kirjoitti HS-kolumnissaan tiistaina, että kirjaa luetaan Suomessa päivittäin 8–13 minuuttia päivässä, kun verkossa vietetään joka viikko lähes vuorokausi.

Kaikki eivät huoleen yhdy. Mikael Jungner, viestintätoimisto Kreabin nykyinen ja Yleisradion entinen toimitusjohtaja pitää suuntaa hyvänä.

”En nyt hirveästi surisi kirjojen käytön hiipumista”, Jungner twiittasi alkuviikosta. Ja: ”Tarina kirjaimin on monelle yhtä luontevaa omaksua kuin musiikki pelkästään nuotteina.”

Näin ei kuitenkaan ole. Päin vastoin, lukuisat tutkimukset todistavat nimenomaan luetun tekstin merkityksestä ihmisten ja yhteiskuntien hyvinvoinnille.

Aivotutkija, Helsingin yliopiston kasvatustieteen professori Minna Huotilainen sanoo, että myös alustalla on väliä. Ei ole sama, mistä tekstiä luemme.

”Kirjasta omaksuttu asiatieto jää mieleen paremmin kuin näytöltä luettu”, hän sanoo.

”Näin on siitä huolimatta, että näytöltä asiat tuntuvat välittyvän helpommin ja paremmin.”

”Tämä voi tosin myös muuttua, kunhan useammat sukupolvet tottuvat näytöltä lukemiseen. Se on vuosien aikana syventyvä taito siinä missä painetunkin tekstin lukeminen.”

Kirjassa on kuitenkin se ehdoton etu, ettei se pommita aivoja tarjoamalla älylaitteen tavoin koko ajan muita ärsykkeitä.

Tiedetään, että verkon selaaminen stressaa ihmistä enemmän kuin kirjan lukeminen.

”On tärkeää voida lukea omassa tahdissa, keskeyttää välillä, miettiä ja selata”, Huotilainen sanoo. ”Elokuvassa ohjaaja auttaa katsojaa eteenpäin, mutta kirjan lukija kokoaa itse sen maailmaa kuin palapeliä.”

Huotilaisen mukaan lukemisesta on monenlaisia hyötyjä.

”Lukemisen opettelu on systemaattista, sitkeää harjoittelua, joka kestää vuosia, ja se on terveellistä aivojen kehitykselle. Pitkien tekstien lukeminen kehittää pitkäkestoista muistia, jota tarvitaan monissa vaativissa töissä, samoin empatiakykyä. Lisäksi se vähentää stressiä.”

Myös Lukukeskus-järjestö on koonnut erilaisista lukemistutkimuksista verkkosivuilleen listan, otsikolla 10 faktaa lukemisesta.

Lukeminen kannattaa jo vauvaiässä.

Kun vauvalle luetaan ääneen, kasvavat sekä vuorovaikutustaidot että sanavarasto. Saman asian ajoivat ennen lorut ja riimittely, nykyään voi lukea. Tästä syystä kirja on mukana suomalaisessa äitiyspakkauksessakin.

Tuskin kukaan kiistää sitä, että äidinkielen taito on yksi ihmisen tärkeimmistä työkaluista itseilmaisussa ja sosiaalisessa kanssakäymisessä.

Itse asiassa koko aivotoiminnan kehitys on paljolti kiinni varhaisesta vuorovaikutuksesta vanhempien tai muiden kasvattajien kanssa: kun olet lähellä lasta, laulat, luet ja annat hänen tarkkailla kasvojasi, se muovaa koko ajan hänen aivojaan.

Ilman tätä vuorovaikutusta kognitiiviset taidot ja vastustuskyky jäävät heikommiksi.

Kouluikää lähestyvistä lapsistakin on paljon tutkimusta. Lapselle lukemisella on selvä yhteys sekä koulumyönteisyyteen että koulumenestykseen. Saksalaistutkimuksen mukaan se vaikuttaa tulevaan menestymiseen maailmassa jopa enemmän kuin vanhempien sosioekonominen asema tai koulutus.

”Lapsilla, joille on luettu ennen koulun alkua, on kaksinkertainen sanavarasto verrattuna niihin, joilla ei ole”, arvioi myös ruotsalainen lastenkirjailija, opettaja ja Läsande klass -lukuhankkeen kehittäjä Martin Widmark.

Toisin kuin Mikael Jungner tuntuu ajattelevan, hyvää lukutaitoa tarvitaan edelleen niin koulussa kuin työelämässä.

”Se, että kykenee lukemaan kirjan kannesta kanteen, on ihmiselle valtava etu”, aivotutkija Huotilainen sanoo.

”Lukeminen harjoittaa pitkäjänteisyyttä tavalla, jota on yhteiskunnassa koko ajan vähemmän tarjolla.”

Digitaalisuuden lisääntyminen on tehnyt siitä vieläkin tärkeämpää: selvitäkseen arkielämästä on pystyttävä ymmärtämään yhä monimuotoisempia tekstejä ja käsiteltävä entistä pirstaloituneempaa tietoa.

Eihän lukutaito merkitse vain mekaanista osaamista tai kielioppia. Se tarkoittaa myös kykyä omaksua tietoa, tulkita ja analysoida sitä, ymmärtää erot ilmaisujen ja tyylien välillä.

Tätä todella tarvitaan, kun luetaan nykymediaa, monella alustalla, ja koetetaan erotella oikea tieto väärästä, tarpeeton tarpeellisesta.

Ilman lukutaitoa on vaikea ymmärtää sitäkään, miten yhteiskunta toimii, miten valtiovalta ohjeistaa kansalaista tai miten itse voi itse vaikuttaa asioihinsa demokratiassa.

Yhdysvaltalainen lukemistutkija William G. Brozo liitti taannoisella Suomen-vierailullaan syrjäytymisen ja monet muut sosiaaliset ongelmat suoraan puutteelliseen lukutaitoon:

”Vaikkei lukutaito takaa onnea ja menestystä, se lisää huomattavasti ihmisen – etenkin miehen – mahdollisuuksia parempaan elämään. Tästä on runsaasti tutkimustuloksia.”

Miesten syrjäytymisriskin ja lukutaidon suhteeseen soisi Suomessakin kiinnitettävän vielä enemmän huomiota.

Samalla kun meillä on muita pohjoismaita enemmän syrjäytyneitä nuoria, suomalaisten poikien lukutaito laahaa tyttöjen perässä enemmän kuin missään muussa OECD-maassa.

Minna Huotilainen ottaa esiin myös empatiakyvyn, jota kaunokirjallisuuden ja kertovan tietokirjallisuuden lukeminen kehittää.

”Tämä pätee toki myös elokuviin. Tarinoiden seuraaminen kehittää mielikuvitusta ja toisten ihmisten ymmärtämistä.”


Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla

      Tilaajille
    2. 2

      Valtion tuki maanviljelijöille kasvaa: Järjestelmän ansiosta viljelijät maksavat eläkkeistään muita yrittäjiä vähemmän

    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie matkalle yhteen maailman syrjäisimmistä paikoista, jossa juodaan sulavien jäävuorten vettä ja syödään raakaa hylkeenmaksaa

      Tilaajille
    4. 4

      Numeron 42 ratkaisseet matemaatikot yllättivät: Löysivät myös numerolle 3 kauan odotetun ratkaisun

    5. 5

      Häiriköintiä kesällä Vuosaaressa tutkinut ylikomisario: Monissa tapauksissa aikuiset hakivat itse konfliktia nuorten kanssa

    6. 6

      Neljä vuotta sitten uusnatsipuolue Kultainen aamun­koitto sai Kreikassa 18 parlamenttipaikkaa, viikko sitten muuttomiehet veivät toimistolta kyltinkin

    7. 7

      ”En olisi voinut kuvitella, että vielä joskus asun noiden jättiläisten kanssa”, paljastaa Saija Saarela ajatelleensa miehensä Ilkka Mattilan 400 kiloa painavasta kaiutinparista

    8. 8

      Tjäreborgin emoyhtiö Thomas Cook horjuu konkurssin partaalla: Rahoitusneuvottelut pankkien kanssa jatkuvat

    9. 9

      Emil Ruusuvuori murskaavan ylivoimainen Glasgow’n haastajaturnauksen loppuottelussa: ”Tämä oli yksi parhaista viikoistani”

    10. 10

      Johannes Yrjöstä tuli vaivihkaa julkkisten luottokampaaja – Tanssii tähtien kanssa -kilpailijan vaalentaminen oli uran toistaiseksi vaikein työtehtävä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie matkalle yhteen maailman syrjäisimmistä paikoista, jossa juodaan sulavien jäävuorten vettä ja syödään raakaa hylkeenmaksaa

      Tilaajille
    3. 3

      ”En olisi voinut kuvitella, että vielä joskus asun noiden jättiläisten kanssa”, paljastaa Saija Saarela ajatelleensa miehensä Ilkka Mattilan 400 kiloa painavasta kaiutinparista

    4. 4

      Yhdysvalloissa muhii poliittinen skandaali, johon kytkeytyvät Trump, Ukraina ja sala­peräinen ilmi­antaja – Tästä on kyse

    5. 5

      Häiriköintiä kesällä Vuosaaressa tutkinut ylikomisario: Monissa tapauksissa aikuiset hakivat itse konfliktia nuorten kanssa

    6. 6

      Jos edes holokaustin muisto ei saa ihmisiä järkiinsä, mihin Eurooppa on menossa?

    7. 7

      Miksi Suomessa ei osata puhua raiskausten syistä? Monika Fagerholm haluaa rikkoa hiljaisuuden uhrien ympäriltä

      Tilaajille
    8. 8

      Amerikkalaisten erot ovat miljardien toimiala, ja nyt sen surulliseksi mannekiiniksi on noussut Trumpin omin­takeinen lähi­piiriläinen

      Tilaajille
    9. 9

      Palvelukeskuksen dementoitunut asukas ei enää tunnista omaisiaan, mutta tämän 230-kiloisen ja karvaisen vakiovieraan hänkin muistaa tavanneensa

    10. 10

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    2. 2

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    3. 3

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    5. 5

      ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

    6. 6

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    7. 7

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    8. 8

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    9. 9

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    10. 10

      Toimittaja Sanna Ukkola ilmoitti irtisanoutuvansa Ylestä, jatkaa kuitenkin juontajana vuoden loppuun asti: ”On tiettyjä asioita, jotka ovat kumuloituneet”

    11. Näytä lisää