Chisu veivasi ilmastonmuutoksesta Flow-lavalle spektaakkelin, jonka voimaan hän ei sittenkään luottanut – Mitski toi lavalle pöydän, tuolin ja estetisoidun naiskehon

Steven Shainbergin ohjaama elokuva Secretary – sihteeri (2002) kertoo nuoresta ja arasta, itsensä satuttamiselle persosta Lee Hollowaysta (Maggie Gyllenhaalhttps://www.hs.fi/haku/?query=maggie+gyllenhaal), joka pestautuu sihteeriksi eksentriselle herra Greylle (James Spaderhttps://www.hs.fi/haku/?query=james+spader).

Grey turhautuu Hollowayn jatkuviin virheisiin, mutta huomaa myös viehättyvänsä tämän tottelevaisuudesta. Kaksikko päätyy BDSM-suhteeseen, jonka kestävyyttä Grey testaa komentamalla Hollowayn istumaan tuntikausia hievahtamatta. Holloway tottelee.

Mietin sihteerielokuvaa paljon japanilais-yhdysvaltalaisen Mitskinhttps://www.hs.fi/haku/?query=mitskin keikalla Flow-festivaalin sunnuntai-illassa. Mitski Miyawaki soitti kappaleita lähinnä kolmelta viimeisimmältä levyltään, jotka edustavat modernin indierockin terävintä kärkeä.

Mitskin kanssa lavalla nähtiin perinteinen kosketinsoittajasta, basistista, rumpalista ja kitaristista koostunut yhtye, mutta huomion varastivat lavan edustalle tuodut pöytä ja tuoli.

Vuoroin Mitski istui tuolilla, vuoroin pöydällä. Väliin hän asettui pöydälle makaamaan, ensin kyljelleen ja sitten vatsalleen, kuin mukavaa asentoa etsien, sen löytäen ja siihen lopulta kyllästyen.

Mitskin esiintyminen oli puhdaslinjaista ja tarkkaa, vähän samaan tapaan kuin Solangenhttps://www.hs.fi/haku/?query=solangen päälavalla perjantaina. Pohjoismaisen designin muotokieli pyöri nytkin mööpelien vuoksi mielessä.

Mitski poseerasi vuoroin rintojaan, takapuoltaan ja haaroväliään korostaen. Jälleen Secretarysta muistutti First Love / Late Spring -kappaleen loppu, jossa Mitski laski yläkroppansa pöydän päälle ja nosti takapuolensa pystyyn kuin piiskausta odottamaan.

Tällaisten havaintojen kirjoittaminen mieskatsojana on tietenkin kiusallista, mutta Mitski tuntui nimenomaan leikittelevän sillä, miten naiskehoa visuaalisessa kulttuurissa kohdellaan. Artistin ensimmäisessä Suomen-keikassa oli kyse esitettävyydestä. 28-vuotias Mitski otti asentoja, joita häneltä naisena – ja ehkä eritoten aasialaisena naisena, joihin kohdistuu aivan erityinen eksotisoiva katse – odotetaan.

Toisaalta hänen teksteissään on myös voimakas henkilökohtainen taso. Kappaleista monet puhuvat kivusta, kidutuksesta ja siitä, miten paljon parisuhteessa joutuu joskus ottamaan vastaan. Puolivälissä kuullussa I Don’t Smokessa Mitski laulaa uhmakkaasti:

”If you need to be mean, be mean to me / I can take it and put it inside of me.”

Loppupuolella soitettu Your Best American Girl käsittelee puolestaan sitä, kuinka paljon mukautumista parisuhde vaatii, ja kuinka rakastuminen tekee joskus sokeaksi sille, ettei kaksi ihmistä ole yhteensopivia.

Puberty 2:lta (2016) löytyvä Your Best American Girl on Mitskin hienoimpia sävellyksiä ja nousi nytkin keikan kohokohdaksi yhdessä Be the Cowboy -albumin (2018) avaavan, uhkaavasti massaansa kasvattavan Geyserin kanssa. Jälkimmäisen lopussa Mitski ryskytti pystyyn nostamaansa pöytää jo raivokkaasti.

Lopussa hän rakensi pöydästä vielä bunkkerin, jonka takaa hän tähtäili yleisöä mikrofonitelineestä väsäämällään kiväärillä.

Välispiikkejä oli pari, ja ne puhkoivat kylmää esittävyyttä vähän tarpeettomastikin. Ensimmäisessä Mitski sanoi heränneensä tänään masentuneena ja kysyi, onko täällä tällaista aina. Toisessa hän kiitti yleisöä läsnäolosta ja hänen ”elämänsä pelastamisesta”.

Olisin pitänyt älykkäästä esityksestä enemmän ilman näitä kädenojennuksia.

Samaa mietin Chisunhttps://www.hs.fi/haku/?query=chisun keikalla tuntia aiemmin. Aikamme tärkeimpiin suomalaisiin popmuusikoihin lukeutuva Christel Sundberg, 37, esitti päälavalla Momentum 1 2 3 -spektaakkelinsa, jonka visuaalinen ilme sai parhaimmillaan haukkomaan henkeä.

Hiuksensa paksuille palmikoille letittänyt, silmänsä kajalilla ja suunsa huulipunalla kehystänyt Chisu esitti Jori Sjöroosin https://www.hs.fi/haku/?query=jori+sjoroosinja Alpo Nummelinin https://www.hs.fi/haku/?query=alpo+nummelininsäestämänä itsevarmasti keväällä ilmestyneen Momentum-albumin kappaleita, joiden tuotanto on paikoin hurjan kokeellista (tai vain kylmän teknohtavaa), paikoin isompiin edm-yleisöihin vetoavaa.

Missään nimessä se ei ole sitä Yksinäisen keijun tarina -osastoa, joka vedonnee iskelmäpainotteisilla festivaaleilla hyvin.

Geneeriset välispiikit, joissa Chisu kyseli festarikävijöiden tunnelmia, tuntuivat rikkoneen tämänkin esityksen tunnelmaa, kuten myös keikan loppuun säästetyt pari sinänsä hienoa ikivihreää Sama nainen ja Kohtalon oma. Tuntui siltä, ettei Chisu sittenkään luottanut konseptishow’hunsa, vaikka Flow’ssa jos jossain yleisölle kyllä saa tarjoilla vaikka mitä outoa.

Momentum on eroalbumi, mutta se käsittelee myös ilmastonmuutosta. Tämä saattaa tuntua falskilta, koska popparit jos ketkä kuormittavat ympäristöä lavarakennelmillaan, studio- ja kiertuematkoillaan sekä raidereillaan. Varsinkin Chisun kaltaiset satoja tuhansia levyjä myyvät koko kansan tähdet, jotka eivät vierasta viihdeohjelmissa ja automainoksissa esiintymistä (Chisu suunnitteli isolle automerkille täksi kesäksi #kesäbenzin).

Olen itsekin suhtautunut ympäristöteemojen hyödyntämiseen happamasti silloin, kun hyödyntäjä ei tee omaa osaansa.

Chisua katsoessani mietin kuitenkin artikkelia, jonka luin pari viikkoa sitten. Ylen sivuilla julkaistussa jutussa https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/06/28/pakko-sanoa-pakko-olla-hiljaa-ilmastokriisini-nyttiedetoimittaja Pasi Toiviainen https://www.hs.fi/haku/?query=pasi+toiviainenkäsittelee ilmastonmuutosta, jota ei voida pysäyttää.

Toiviaisen mukaan olennaista ei ole se, miten ilmastokatastrofi pysäytetään – sitä ei pysäytetä – vaan se, miten ihmiskunta vääjäämättömään tuhoon suhtautuu. Toiviaisen sanoin: ”Pysyykö pää kylmänä?”

Ehkä olen tulkinnut Chisua väärin. Ehkä olen tulkinnut hänen saarnaavan, vaikka hän vain havainnoi jotakin, jolle ei voi mitään.

Ja jos hidas maailmanloppu todella on käynnissä, miksei suosittu poptaiteilija saisi inspiroitua siitä?

Lue sunnuntain loput arviot maanantaiaamuna.