Kulttuuri    |   Kirja-arvostelu

Tommi Parkon runokokoelmassa ollaan vedessä, ilmassa ja tiellä

Runojen lisäksi Tommi Parkko julkaisi esseekokoelman runoudesta.

Runot

Tommi Parkko: Hamilton-manaatin vaikea elämä. Aviador. 53 s.

Tommi Parkko: Runoudesta, rakkaudella. Avain. 171 s.

Runoilija, kustantaja ja luovan kirjoittamisen opettaja Tommi Parkon neljättä runokokoelmaa Hamilton-manaatin vaikea elämä hallitsee absurdi liike. Runot kuvaavat vedessä, ilmassa ja tiellä olemisen kokemuksia, joilla ei ole erityistä päämäärää.

Vesi valuu hanasta tasaisesti, aaltomaisesti tai epäsäännöllisesti, aina sen mukaan mitä hanan avaaja tahtoo. Liikenne virtaa, ja ”autot kiemurtelevat tiellä, pakokaasu tulvii / nieluista kuin koukulla kiskottu paksusuoli”. Ihmiset ylittävät valtameriä, nimeävät saaria ja rantoja, seikkailevat joella ja kaupungeissa, tekevät pahaa ja voivat pahoin.

Kaikki kahmivat valtaa.

Teoksen viittä osastoa hallitseekin ajatus ihmisestä vallan tavoittelijana. Yksittäinen ihminen ei ole paljon kummempi kuin jätemyllyyn joutunut aines, vaikka etsisi merkityksiä ja hahmottaisi maailmaa nimin ja omituisin ajatuksin. Teoksen alussa ihminen on puhuva ”minä” ja puhuteltava ”sinä”, mutta neljännessä osastossa jo pelkkä ”se”.

Ennen kaikkea ihminen on sääntöjen luoja, joka etsii seuraajia ja yrittää asettua itse luomansa jumalan paikalle: ”Se tuntee jumalten tahdot, sen oman tahdon.”

Viides osasto, teoksen nimi­osasto ja päätäntö, viittaa muutaman vuoden takaiseen luontodokumenttiin Manaatin retket. Dokumentissa kovaonninen Hamilton-manaatti menettää emonsa ja loukkaantuu pahoin, mutta onnistuu lopulta sopeutumaan Floridan jokimaisemiin.

Kokoelman fragmentaarinen päätösosasto ei tarjoa onnellista loppua. Hamilton-manaatti on onneton ihmisolento, josta puhumiseen limittyvät kursivoidut lainaukset maailmankirjallisuudesta, esimerkiksi T. S. Eliotin kuuluisasta roolirunosta J. Alfred Prufrockin rakkauslaulu.

Yhtä hyvin sitä elävöittävät viittaukset Kalevi Seilosen 1960-luvun yhteiskunnallisen runouden omalaatuiseen Olentoon. Sekä Eliotin runon onneton poikamies että Seilosen absurdi Olento ovat väkivaltaisesti irrallaan maailmasta.

Parkon kokoelman voisi kiteyttää kliseisesti siten, että Hamilton-manaatin vaikea elämä on vertauskuva runoilijalle tai ylipäätään ihmiselle, joka ei löydä sanoja nykymaailmassa olemiselle. Vaikka runoilija etsii kuvia liikkuvuudesta, muutoksesta, ylitettävistä rajoista ja yhteydestä, sanat luisuvat abstrakteiksi ja ohi tarkoituksen.

Ihminen on hukassa niin kulttuurissa kuin avarassa luonnossa. Tämä tunnelma värittää myös Parkon omaa kieltä: tunnistettavista teemoista huolimatta runot ovat paikoin tarpeettoman hahmottomia ja sijoiltaan, kuin performansseja kirjoittamisen vaikeudesta.

Monin tavoin haastavan kokoelman lisäksi Parkko on kirjoittanut tänä vuonna lukijaystävällisen esseeteoksen Runosta, rakkaudella. Se on tarkoitettu jokaiselle, joka ei vielä tiedä pitävänsä runoudesta.

Parkon esseeteos tarjoaa monipuolisen kattauksen erilaisia runouksia. Lukija saa kuulla, mitä on kotiruokarunous, pikarunous, etnisruokarunous ja gourmetrunous.

Mielestäni Parkon oma runoteos on gourmetrunoutta, hieman ainestensa käytöstä ja mittasuhteista kiistelevä yhdistelmä taiderunoutta ja poliittista runoutta.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kolmoismurhasta epäillyt kanadalais­miehet jättivät jälkeensä videoviestin

    2. 2

      Päätä jomottaa, väsymys ei hellitä ja lopulta selkään kasvaa kyttyrä – Piinaava niska­kyhmy yleistyy, näin estät sen synnyn

      Tilaajille
    3. 3

      Donald Trumpin arvo­maailma haisee, ja hän on Euroopalle vakavampi ongelma kuin Venäjä

    4. 4

      Valon nopeus lähestyy: Uusi teknologia lupaa saavuttaa Maan kaltaisen planeetan vain 20 vuodessa

      Tilaajille
    5. 5

      Haluttomuus voi johtua testosteronin puutteesta – ja muita asioita, joita en tiennyt vaginasta

    6. 6

      Kaksikko murtautui kasvitieteelliseen puutarhaan ja talloi kasveja: Nainen löytyi puskista makaamasta, mies lähti kahvilaan

    7. 7

      Malmille on rakennettu silta, joka johtaa päin aitaa: ”Turvallisuus on aina pääasia”

    8. 8

      ”Poskettomia määriä” lihaa syönyt Teemu Lampinen lähti kahdeksi vuodeksi pyöräilemään maailman ympäri, eikä kotiin palaa enää sama mies

    9. 9

      Eettinen valinta on usein kallis, mutta hinta ei ole koko totuus – Katso, miten uudet lihan­korvikkeet pärjäävät vertailussa sika-nauta­jauhelihan kanssa

    10. 10

      Farmiin joutuminen tuli Eeli Tolvaselle sokkina, kesällä hän meni luistelu­valmennukseen ja pudotti painoaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin edustalle ilmestyi palkkien päällä lepäävä hulppea paviljonki: Mistä on kyse?

    2. 2

      Vanhemman on turha yrittää muokata lastaan kasvatuksella, sanoo maailmankuulu tutkija: Lopulta geenit muotoilevat elämämme

      Tilaajille
    3. 3

      Yhteisiä juhlia ja kiusallinen valokuva: Britannian prinssi Andrew joutui jälleen myrskyn silmään Jeffrey Epsteinin takia

    4. 4

      Ranskalaispariskunta yritti kuljettaa Sardinian valkeaa hiekkaa ”matka­muistona” koti­maahansa, nyt heitä uhkaa jopa vuosien vankeus­rangaistus

    5. 5

      Joonas Pesonen asuu Helsingin huippu­hotellissa ilmaiseksi vuoden – ja siitä on kiittäminen y-sukupolvea

      Tilaajille
    6. 6

      ”Mitäs te nyt meinaatte?” käpyläläinen Helena Halonen kysyi aamun hämärässä hääränneiltä pyörä­varkailta ja hetken kuluttua poliisi löysi autollisen varastettua tavaraa

    7. 7

      ”Greatest of all time” – Teemu Pukki villitsee ympäri Eurooppaa, nyt ranskalainen uutis­toimisto AFP listasi kolme erikoista Pukki-faktaa

    8. 8

      Päivän Byrokraatti on tunnettu sivusto, joka aloitti naljailemalla virkamiehille ja Sääntö-Suomelle – kunnes siitä tuli vuosi vuodelta poliittisempi

      Tilaajille
    9. 9

      Poliisi tutkii Milliklubin ovella sattunutta pahoin­pitelyä, ravintola kiistää väitteen ovimiehen osallisuudesta

    10. 10

      Haluttomuus voi johtua testosteronin puutteesta – ja muita asioita, joita en tiennyt vaginasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kalle Oikari jätti Audinsa Helsinki-Vantaalle pysäköitynä, ja loman aikana joku oli ajanut sillä 130 kilometriä

    2. 2

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalainen kauppa löysi maailman­laajuisen asiakas­kunnan: ”Meillä on paljon asiakkaita, joilla ei ole puutetta rahasta”

      Tilaajille
    4. 4

      Tuomas Rajala erosi, kun perheen toisen lapsen syntymään oli kaksi kuukautta – Nyt hänellä on eronneille miehille yksi elintärkeä neuvo

      Tilaajille
    5. 5

      Vain viisivuotiaan kerrostalon keittiökalusteet näyttävät ikivanhoilta – lykkäävätkö valmistajat sekundaa hitas-taloihin?

    6. 6

      Internetissä leviää video, joka näyttää bisneseliitin ”hupimetsästyksen” järjettömyyden – kokoomuksen ex-johtaja Pertti Salolainen raivostui: "Oksennan. Te tyhmät!"

    7. 7

      Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

      Tilaajille
    8. 8

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    9. 9

      Näistä merkeistä tietää, että ystävyys kannattaa lopettaa

      Tilaajille
    10. 10

      Washington Post: Monimiljonääri Epsteinin ruumiinavauksessa todettiin kieliluun murtuma, joka herättää kysymyksiä

    11. Näytä lisää