Kulttuuri

Zaida Bergrothin ohjaama Marian Paratiisi saa ensi-iltansa Toronton elokuvajuhlilla

Pohjois-Amerikan suurimmalla elokuvafestivaalilla esitetään Marian Paratiisin lisäksi J-P Valkeapään Koirat eivät käytä housuja.

Zaida Bergrothin ohjaama Marian paratiisi saa maailmanensi-iltansa Toronton kansainvälisillä elokuvajuhlilla, kertoo Suomen elokuvasäätiö tiedotteessaan.

Marian Paratiisin ovat käsikirjoittaneet Anna Viitala ja Jan Forsström.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat 1920-luvulle. Karismaattinen Maria Åkerblom (Pihla Viitala) muuttaa lahkonsa kanssa Helsinkiin. He majoittuvat Meilahdessa sijaitsevaan huvilaan, Villa Toivolaan.

Teini-ikäinen Salome (Satu Tuuli Karhu) on yksi Marian omistautuneimmista seuraajista, ainakin siihen saakka kunnes hän tutustuu katutyttö Malinin (Saga Sarkola).

Marian paratiisin ovat tuottaneet Daniel Kuitunen ja Kaisla Viitala Elokuvayhtiö Komeetasta. Elokuva esitetään Suomessa syyskuussa Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin kotimaisessa gaalassa. Marian Paratiisin teatteriensi-ilta on 4. lokakuuta.

Toronton kansainvälisillä elokuvajuhlilla saa Pohjois-Amerikan ensiesityksensä myös J-P Valkeapään draama Koirat eivät käytä housuja. Elokuvan ensiesitys oli Cannesin elokuvajuhlilla, Directors’ Fortnight -sarjassa toukokuussa. Sittemmin elokuvaa on esitetty ainakin Karlovy Varyn, Neuchâtelin ja Sodankylän elokuvajuhlilla.

J-P Valkeapään elokuvassa vaimonsa menettänyt Juha (Pekka Strang) etsii lohtua salaperäisen dominan Monan (Krista Kosonen) luota. Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Valkeapää ja Juhana Lumme, ja tuottaneet Aleksi Bardy ja Helen Vinogradov Helsinki-filmistä.

Koirat eivät käytä housuja tulee Suomessa elokuvateattereihin loppuvuodesta 2019.

Marian paratiisi ja Koirat eivät käytä housuja esitetään molemmat Torontossa Contemporary World Cinema -sarjassa. Molempien ohjaajien edelliset elokuvat, Miami ja He ovat paenneet, olivat nekin esillä Torontossa.

Pohjois-Amerikan suurin elokuvafestivaali järjestetään 5.–15. syyskuuta.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsinkiin ilmestyi uusia kaupunkipyöriä, joilla voi ajaa yli 40 kilometrin tuntivauhtia ympäri vuoden

    2. 2

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    3. 3

      Tässä riittää juhlittavaa: Teemu Pukki on nyt maailmanluokan hyökkääjä, joka nousi heti ryminällä Valioliigan tähdeksi

    4. 4

      Norwichin tähtihyökkääjä Teemu Pukki siirtyi Valioliigan maalipörssin kärkeen hattutempulla ja johdatti joukkueen 3–1-voittoon

    5. 5

      HS-analyysi: Pitäisikö äärioikeistolaista väkivaltaa kutsua terrorismiksi?

    6. 6

      Vantaan Tikkurilantien liikenne poikki kivivyöryuhan takia – poliisi tavoittelee louhintaurakoitsijaa

    7. 7

      Tuusulanjärven rannalla seisoo valtava rakennus, jossa on peräti 90 huonetta ja seitsemän saunaa

    8. 8

      Lapsena Antti Rönkä haettiin kotoa hakattavaksi, nyt hän muistuttaa, että koulukiusaamisen jäljet seuraavat monia aikuisia

      Tilaajille
    9. 9

      Nuuskalastia kuljettanut mies oli ajaa tulli­partion päälle pako­matkallaan, poliisi tutkii murhan yrityksenä

    10. 10

      Tubettaja Mandimai kertoo faneilleen aivan kaiken ja nyt hän selittää, miksi jopa ero poikaystävästä piti käsitellä satojentuhansien katsojien nähden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    2. 2

      Näistä merkeistä tietää, että ystävyys kannattaa lopettaa

      Tilaajille
    3. 3

      Mikä meni vikaan, Sdp? Historian menestynein suomalaispuolue juhlii alamaissa, ja syynä saattaa olla ”suuri virhe”

      Tilaajille
    4. 4

      Lapsena Antti Rönkä haettiin kotoa hakattavaksi, nyt hän muistuttaa, että koulukiusaamisen jäljet seuraavat monia aikuisia

      Tilaajille
    5. 5

      Internetissä leviää video, joka näyttää bisneseliitin ”hupimetsästyksen” järjettömyyden – kokoomuksen ex-johtaja Pertti Salolainen raivostui: "Oksennan. Te tyhmät!"

    6. 6

      Tuusulanjärven rannalla seisoo valtava rakennus, jossa on peräti 90 huonetta ja seitsemän saunaa

    7. 7

      Salaperäinen keuhko­sairaus yhdistettiin sähkö­tupakan käyttöön USA:ssa: etenkin teini-ikäisiä joutunut sairaala­hoitoon

    8. 8

      Humala ilman krapulaa ja autolla kotiin – Britti­tutkija kehittää synteettistä alkoholia, näin se toimi

      Tilaajille
    9. 9

      Everstiluutnantti suoritti neljä tutkintoa ennen 40 ikävuotta: ”Olen luonteeltani aika laiska”

    10. 10

      Janos Valmunen yritettiin 90-luvulla pakottaa muottiin ja hänestä tehtiin vitsi – Nyt hän olisi hittiartisti, jos eläisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kalle Oikari jätti Audinsa Helsinki-Vantaalle pysäköitynä, ja loman aikana joku oli ajanut sillä 130 kilometriä

    2. 2

      Festareiden silmiinpistävät: Helsinkiläinen Otto, joka laittoi Flow-festivaalille ihan tavalliset vaatteet

    3. 3

      Jalkapallo. Kielletty. Farkut. Kielletty. Seurustelu. Kielletty – Nuoret naiset kertovat, miten heidän elämäänsä rajoitetaan Suomessa perheen kunniaan vedoten

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalainen kauppa löysi maailman­laajuisen asiakas­kunnan: ”Meillä on paljon asiakkaita, joilla ei ole puutetta rahasta”

      Tilaajille
    5. 5

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    6. 6

      Tuomas Rajala erosi, kun perheen toisen lapsen syntymään oli kaksi kuukautta – Nyt hänellä on eronneille miehille yksi elintärkeä neuvo

      Tilaajille
    7. 7

      Vain viisivuotiaan kerrostalon keittiökalusteet näyttävät ikivanhoilta – lykkäävätkö valmistajat sekundaa hitas-taloihin?

    8. 8

      Internetissä leviää video, joka näyttää bisneseliitin ”hupimetsästyksen” järjettömyyden – kokoomuksen ex-johtaja Pertti Salolainen raivostui: "Oksennan. Te tyhmät!"

    9. 9

      Kun ketään ei saa loukata, sanan­vapauden malli­maasta on tullut lässyttäjien valtakunta

      Tilaajille
    10. 10

      Helsingin edustalla on salainen saari, johon ei saa tulla maihin ilman erillistä lupaa ja henkilöllisyystodistusta

    11. Näytä lisää