Kulttuuri

Antti Röngän uljas esikoisromaani saa näkemään maailman toisen ihmisen silmin ja jokaisen koulun kanssa tekemisissä olevan tulisi lukea se

Hätkähdyttävän suorasukaisesti sanaileva Jalat ilmassa kertoo kiusaamisen jäljistä.

Romaani

Antti Rönkä: Jalat ilmassa. Gummerus. 224 s.

Aiheen tärkeys ei vielä tee romaanista hyvää. Vaan Antti Röngän esikoisteos on jopa erinomainen painavasta aiheestaan huolimatta. Siinä nuori, veres­lihainen mies kirjoittaa enimmäkseen järkyttävän mutta toisinaan myös riemullisen tarkasti.

Vai pitäisi­kö sanoa, että nuoru­kainen kirjoittaa mustuus­keskuksena lamaut­tavassa syöverissä mutta myös jo analyyttisen etäältä, viisaana.

Jalat ilmassa on kirja, joka jokaisen koululaitoksen kanssa jotenkin tekemisissä olevan tai olleen tulisi lukea. Puhumattakaan niistä, joilla vaikutuspiiri on vielä edessä.

Voin pahoin, kun nyt Röngän herkistämänä muistan, millaista piinaa muutamien niin sanottujen luokkatoverieni koulunkäynnin täytyi olla päivästä toiseen. Vuodesta toiseen. Kukaan ei tehnyt henkisen ja fyysisen julmuuden kohteiden hyväksi mitään, jotta ei joutuisi kurimukseen itse. En minäkään.

Miten sellaisista vuosista voi selvitä?

Ei mitenkään, Jalat ilmassa vastaa.

Juuri kiusaamisen jäljistä romaanissa onkin kysymys. Päähenkilö muuttaa pikkupaikkakunnalta kaupunkiin opiskelemaan, mutta ahdistus ja paniikki seuraavat mukana. Sieluun isketyn vakioasetuksen mukaan satunnaiset hymytkin ovat oikeasti irvistyksiä, raatelun esiasteita.

Miten luottaa itseensä edes vähän, kun syvään juurtunut kokemus on se, että kaikki inhoavat. Tälläydypä siinä sitten hurmuriksi opiskelijadiskoon ja fuksiaisiin.

Selitän romaanin nimen siten, että kirjan Aaro tuntee roikkuvansa hirressä. Silloin jalat ovat ilmassa.

Hän on päättänyt kostaa kestämällä kaiken ja olevansa itse syy siihen, että häntä lyödään.

Kotona kiltit ja kannustavat vanhemmat eivät voi aavistaakaan rakkaimpansa arkea.

”Mitä sillä kertomisella lopulta saavuttaisi”, Aaro tuumii vaikenemisestaan. ”Helpompaa on pestä hampaat ja mennä nukkumaan.”

Vaikeneminen muodostaa pakkopaidan, josta Aaron on vapautettava itse itsensä. Vasta sitten elämä voi alkaa vähitellen kantaa, kuten sanonta kuuluu.

Raskasta mutta samalla kuitenkin jollain lailla huojentavaa on huomata, että myös moni muu kantaa pahaa taakkaa. Aiemmin Aaro näki vain omansa.

Sitten hän saattaa ehkä kohdata jonkun toisen, alkaa tutustua ja hiukan jo luottaakin.

Hätkähdyttävän suorasukaisesti sanaileva Jalat ilmassa toteuttaa uljaasti sitä ainoaa tehtävää, joka kirjallisuudella voi olla: saa näkemään maailman toisen ihmisen silmin.

Helsingin Sanomien palkinto vuoden parhaalle esikoisteokselle jaetaan 14. marraskuuta.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie – sitten joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    2. 2

      Raittiiden opiskelijoiden määrä kasvaa, mutta alkoholi on yhä osa opiskeluelämää – Tilastot näyttävät, minkä alan opiskelijat juovat eniten

    3. 3

      Äiti teki Aada Hämäläisestä vahingossa someilmiön, ja pian harrastajapiirtäjälle sateli kymmeniä työtarjouksia – Jotkut kuitenkin yllättyivät, paljonko viikkojen työ maksaa

    4. 4

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    5. 5

      Naapuri paljasti aiemman asukkaan omin päin teettämän kylpyhuoneremontin – Voiko asunnon ostaja joutua vastuuseen amatööriasentajan virityksistä?

    6. 6

      HS-analyysi: Googlen mittavat investoinnit Haminaan palautuvat Suomen talouden polttavimpaan kysymykseen

      Tilaajille
    7. 7

      Ufoturisteja ilmestyi autiomaahan, ja internet seurasi ”rynnäkköä Area 51:een” kaikkialla somessa ja lukuisissa striimeissä

    8. 8

      Long Play: Aalto-yliopiston muotilinjan henkilökunta kritisoinut opiskelijoita sosiaalisessa mediassa

    9. 9

      Tavoitteena oli pitää vaatetuotanto kotimaassa ja luoda työpaikkoja, mutta sitten Milla Welling kääntyi ely-keskuksen puoleen: ”Se oli absurdia, ajattelin, että olenko piilokamerassa”

    10. 10

      ”Lakkoilen, koska meillä ei ole toista planeettaa” – New Yorkissa suur­mielen­osoitus ilmaston puolesta, suora lähetys käynnissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    2. 2

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie – sitten joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    3. 3

      Tervetuloa 1970-luvulle: Vantaalla on autokorjaamo, jota on vaikea uskoa todeksi merkkikorjaamojen aikakautena

    4. 4

      Gravity-elokuvan virhe onkin tahallinen ja vitsi

    5. 5

      Antti Rinnettä poikkeuksellisesti arvostellut vasemmiston Merja Kyllönen sai heti palautetta pää­ministeriltä – ”En varmaan koskaan enää piiskaa pää­ministeriä”

    6. 6

      Kriitikkona ei voi toimia, jos ei tykkää mistään, sanoi Helena Ylänen – HS julkaisee seitsemän kirjoitusta legendaarisen elokuvatoimittajan kaikkien aikojen parhaista elokuvista

      Tilaajille
    7. 7

      Fanit siirtelivät ”paikallisia spurguja” pommin tieltä, kun 15-vuotias Teemu Pukki kirmasi kentälle – HS löysi historiallisen kuvan supertähden debyyttiottelusta

      Tilaajille
    8. 8

      Miesten epäillään raiskanneen lapsia ja kuvanneen tekoja suorana verkkoon, poikkeuksellisista epäilyistä nostettiin syytteitä

    9. 9

      Valtteri Bottas saapui Singaporen F1-varikolle paidassa, jonka teksti ei jätä mitään epäselväksi

    10. 10

      Google laajentaa Haminan datakeskusta ja investoi kahteen uuteen tuulivoimahankkeeseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    4. 4

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    5. 5

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    6. 6

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    7. 7

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    8. 8

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    9. 9

      Toimittaja Sanna Ukkola ilmoitti irtisanoutuvansa Ylestä, jatkaa kuitenkin juontajana vuoden loppuun asti: ”On tiettyjä asioita, jotka ovat kumuloituneet”

    10. 10

      ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

    11. Näytä lisää