Kulttuuri    |   Teatteriarvostelu

Pieni merenneito on visuaalisesti ylivoimaisen upea spektaakkeli, jossa voi kokea wow-elämyksiä – mutta olisipa tarinaa voinut ravistella vapaammin

Musikaali lienee komeinta teatteria, mitä Suomessa on konsanaan nähty.

Musikaali

Pieni merenneito -musikaali Helsingin kaupunginteatterissa. Ohjaaja Samuel Harjanne. Musiikki Alan Menken, käsikirjoitus Dough Wright. Suomenkielinen käännös Reita Lounatvuori ja Hanna Kaila (laulut). Kapellimestari Risto Kupiainen, koreografia Gunilla Olsson-Karlsson, lavastus Peter Ahlqvist, valosuunnittelu William Iles. Rooleissa muun muassa Sonja Pajunoja, Martti Manninen, Tero Koponen, Alek Pèrez Lahtinen, Tuukka Leppänen, Sanna Saarijärvi ja Mikko Vihma. ★★★★

Hetkinen, haiseeko vieruskaveri äyriäiseltä vai olenko se minä? Vai tuleeko se lavalta?

En olisi ihmetellyt, vaikka Pienen merenneidon ensi-illassa kaupunginteatterin sivuverhojen lomasta olisikin löyhytelty frutti di marea, meren hedelmiä, katsojien nenäkarvoja värisyttelemään. Niin mietittyjä olivat musikaalin yksityiskohdat.

Kun hellittävinä olivat jo kuuloaisti ja erityisesti näköaisti, lopussa myös tuntoaisti, niin miksi ihmeessä ei olisi otettu huomioon myös hajuaistia.

Mutta ehkä selitys oli sittenkin toisaalla. Ohjaaja Samuel Harjanne ja musikaalin valtava tekijäjoukko olivat luoneet lavalle niin häikäisevän sadun, että todellisuus hämärtyi. Aivot tekivät tepposet, koko mieli ja kroppa tempautuivat hetkeksi toiseen ulottuvuuteen.

Mielikuvituksen ulottuvuuteen.

Musikaalia on kehuttu joka käänteessä kaupunginteatterin kaikkien aikojen suurimmaksi ja kalleimmaksi.

Eivät ole kehuskelleet ja maksaneet suotta. Komeaa on.

Visuaalisesti Pieni merenneito lienee komeinta teatteria, mitä Suomessa on konsanaan nähty. Lavalle marssitetaan solkenaan näyttäviä (ja hauskoja!) joukkokohtauksia: merimiehiä, rokokoo-herroja, keittiöhenkilökuntaa, lokkiarmeijaa. On videoprojisointeja, wow-elämyksiä, magiikkaa. Loputtomasti silkkiä ja turkoosin eri sävyjä.

Pukusuunnittelija Pirjo Liiri-Majavan sekä nukkesuunnittelijoiden Paul Vincentin ja Becky Johnsonin kehittelemää silmänruokaa on hetkittäin niin paljon, ettei tiedä, mihin katseensa kiinnittäisi. Jopa vähän säälittää, ettei esimerkiksi Jää syvyyksiin -lattarikarnevaalin värikäs maailma toistu. Eihän niitä kaikkia kaloja, nilviäisiä ja loputtoman kekseliäitä asuja ehtinyt tarkastella ensinkään tarpeeksi!


Vielä isompiakin ihmetyksen aiheita löytyy. Merenneito Ariel (Sonja Pajunoja) ja prinssi Erik (Martti Manninen) uivat. Kyllä. He liitelevät unenomaisesti ilmassa kuin olisivat painottomassa tilassa vedessä.

Kun he uivat kohti pintaa eli kattoa, seuraavassa silmänräpäyksessä he ovatkin maan pinnassa. Mitä tapahtui? En tiedä, enkä haluakaan tietää.

Kohtaus, jossa Ariel uiskentelee pyrstöään elegantisti liikautellen kohti pintaa ja etualalla samaa tekee videoprojisoinnin avulla aikaan saatu meduusa, on niin kaunis ja rauhoittava, että liikuttaa.

Musikaali muuttuu maalaukseksi siinä silmiemme edessä.

Sisällöllisesti Pieni merenneito ei onnistu liikuttamaan muuta kuin nauruhermoja. Tarina on heppoinen, käänneltiinpä sitä paperilla mihin suuntaan hyvänsä. Tätä tarinaa ei jää kotimatkalla pureksimaan.

Syy on ”disneyttämisen”. Näihin ennalta määrättyihin käsikirjoituksen raameihin ohjaaja Harjannekin on ollut sidottu.

30 vuoden takaisessa animaatiossa Disney tasapäisti, viihteellisti ja modernisoi H. C. Andersenin alkuperäisen, paljon traagisemman ja monitahoisemman 1800-luvun merenneitosadun. Alkuperäinen satu päättyy merenneidon itsemurhaan. Vielä prinssin rakkautta enemmän hän janosi ihmisten kuolematonta sielua, se kun merenneidoilta puuttui.

Disney sen sijaan rakensi tyypillisen onnellisen satulopun, jossa Ariel saa haluamansa prinssin. Mitäpä sitä nainen muutakaan haluaisi.


Amerikkalaisen jättifirman luomaa Ariel-merenneitoa on kehuttu varsinkin silloin 30 vuotta sitten Disneyn ensimmäiseksi feministi-prinsessaksi, joka viimein kaikkien Tuhkimoiden ja Ruususten jälkeen otti ohjat omiin käsiinsä miesten hallitsemassa maailmassa, luopui jopa äänestään saadakseen haluamansa. Nykyään animaation feministisyydestä esitetään päinvastaisiakin mielipiteitä.

Ohjelman esipuheen perusteella Samuel Harjanne ajattelee Arielia nimenomaan ihmisenä, joka kamppailee oman identiteettinsä ja kehonsa kanssa. Oma keho ja ympäröivä maailma estävät häntä olemasta oma itsensä.

Samaa merenneidollaan lienee halunnut viestittää myös Andersen, joka itse rakasti miestä. Tuloksetta.

No jaa. Musikaalin Ariel jää minusta lopulta varsin yksioikoiseksi ja pinnalliseksi hahmoksi, jonka motiiveista ja identiteeteistä ei ole mielekästä mennä julistamaan yhtään mitään.

Nyt nähdyn perusteella hän kaipaa toisaalle kuin kaukokaipuinen jurvalaisteini kaipaisi pois kotoaan pääkaupunkiseudulle Weekend-festivaalin ja Koffin puiston pussikaljoittelun iloihin. Mutta vieläkin enemmän Arielia ajaa toimimaan ihastuminen ihmisprinssiin.

Pyrstöstä ja merimaailmasta huolimatta Ariel tuntuu liian ihmismäiseltä, liian tavalliselta, jotta vaikuttaisi siltä, että tässä oikeasti kamppaillaan kahden täysin eri maailman ja identiteetin välillä.

Pieni merenneito -musikaali näyttäytyy lopulta paljon voimakkaammin maantieteelliset rajat ylittävänä romanttisena ja heteronormatiivisena rakkaustarinana kuin identiteettihapuiluna.

Se on aivan ok, mutta olisipa tarinaa voinut ravistella vapaammin.

Musikaalin tekijöiden taitotaso on korkealla, katsotaanpa sitten lavalla tai sen takana työtään paiskovien toimia.

Näyttelijöistä lavan varastaa ennen kaikkea kolme ihmistä.

Sanna Saarijärvi on saanut kauheassa merinoita Ursulassa kuin syötön lapaan, niin moniulotteinen tämän mustekalahahmo on. Sananmukaisesti. Saarijärvi huutaa ”voi ruutanan perkeet”, melskaa, ivaa ja laulaa pyörillä liikkuvaan tellinkiin ja lieroihin kahlittunakin vapautuneesti, jopa suvereenisti. Taitaa olla elämänsä roolissa.


Tuomas Uusitalo keittiössään riehuvana ranskalaiskokkina taas saa aikaan rehevimmät naurut, ihan niin kuin animaation kokkikin tekee. Tyypillinen mutta ah, niin herkullinen hahmo.

Ensi-illassa pienen Skuutti-kalan roolin esittänyt lapsinäyttelijä Alek Pèrez Lahtinen on laulu- ja tanssikohtauksissa häkellyttävän kotonaan. Tilanteesta nauttiminen ja karisma loistavat takariviin asti. Välillä tarvittiin kuiskaajan apua, mutta eivätpä kaikki aikuisetkaan selvinneet kompastelematta.

Pääpari Sonja Pajunoja Arielina ja Martti Manninen Erikinä ovat osaavia ja tasaisen varmoja. Poikkeuksellisuutta löytyy Mannisen laulun herkkyydestä. Kuin hyriseviä kehtolauluja olisi kuunnellut.

Risto Kupiaisen johtama orkesteri liikkuu taitavasti musiikillisessa sillisalaatissa rokokoo-pastisseista lattariin, 50-luvun rockiin ja spektaakkelimaiseen vaudevilleen. Mitään elämää suurempaa sävelistöä Pieni merenneito ei tarjoa: lauluista ovat oman elämänsä saaneet vain pari numeroa.

Hivenen tyhjänpäiväiseen musiikkiin on saatu eloa näppärillä uusilla suomenkielisillä sanoilla. She’s In Love on lystikäs Lääpällään, oma suosikkini on Sweet Childin voivotteluversio Voi sua, jossa palavasilmäisten ankeriaiden Lieron ja Kieron inhan sulava henkinen ja fyysinen lierouskin pääsee mainiosti oikeuksiinsa.

Pieni merenneito on tavalliselle pulliaiselle kallis satsaus; lippujen hinnat kipuavat pahimmillaan yli sataan euroon. Kipurajaa koetellaan, mutta jos raja ei ylity, musikaali kannattaa katsoa.

Esteetikko saa irti eniten, taatusti myös lapset. Ja kun loppukohtauksen jälkeen iholle alkaa hennosti läiskähdellä saippuakuplia, loputkin aseet on riisuttu.

Huikaisevan kaunis satu kaikessa harmittomuudessaan.

 
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Nämä viisi asiaa uudistuvat

    2. 2

      ”Koko Suomi kaatui minun vastaanotolleni”, sanoo lääke­kannabiksen reseptien kirjoittamisen lopettanut lääkäri

    3. 3

      Kotityöt kasautuvat naisille miesten tajuamatta – Helsinkiläispari jakaa työt tasan: ”Excel on nostanut tyytyväisyyttäni enemmän kuin kosinta”

      Tilaajille
    4. 4

      Kaksoisolentokilpailun voittajasta ei ollut epäselvyyttä, kun kameramies löysi katsomosta oikean Teemu Selänteen

    5. 5

      Maksoin hoitajan ojentamasta kumiletkusta 64 euroa: onko hoitokuluvakuutuksista tullut lääkäriasemille rahastusautomaatti?

    6. 6

      Hätätila laajenee Chilessä, presidentin mukaan maa on ”sodassa voimakasta vihollista vastaan”

    7. 7

      Australian sanomalehdet mustasivat etusivunsa protestina lehdistönvapauden kaventamiselle

    8. 8

      Anna Perho mokasi Twitterissä, häpesi ja pyysi kasvotusten anteeksi – Nyt hän kertoo, miten kiusalliset keskustelut kannattaa hoitaa

      Tilaajille
    9. 9

      Uni ja liikunta puhdistavat aivot, mutta korkea verenpaine heikentää pään pesukoneen tehoa

      Tilaajille
    10. 10

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    2. 2

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    3. 3

      Viron poliisi: Tallink Siljan laivalta löytyivät 25-vuotiaan ja 21-vuotiaan suomalaisen ruumiit

    4. 4

      Suomalaiset turistit ovat ”yleensä parhaita asiakkaita”, ja thaimaalaisen lomasaaren yrittäjät kertovat, mistä se johtuu

    5. 5

      Omakotitalolle ei löydy ostajaa edes Järvenpäässä – Kari Sirola kertoo, miten vanhaa taloa voi pitää kunnossa halvalla

      Tilaajille
    6. 6

      HS:n erikoisartikkeli vie ruotsalaisten orjasaarelle: Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaavallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    7. 7

      Poliisi puolustaa etälamauttimen käyttöä Turkki-mielenosoituksessa: ”Olisiko sitten patukalla pitänyt lyödä?” – Ohisalo pyytää selvitystä poliisin pelisäännöistä

    8. 8

      ”Koko Suomi kaatui minun vastaanotolleni”, sanoo lääke­kannabiksen reseptien kirjoittamisen lopettanut lääkäri

    9. 9

      Suvi Auvinen oli vuosia Suomen tunnetuin anarkisti, mutta nyt hän tekee töitä kokoomusvaikuttajien viestintätoimistossa

      Tilaajille
    10. 10

      Pirkka-Pekka Petelius lakkasi olemasta hauska ja hakeutui eduskuntaan niin synkistä syistä, että niistä on tuskaista puhua

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    4. 4

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    5. 5

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    6. 6

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    7. 7

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    8. 8

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    9. 9

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    10. 10

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppa­keskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    11. Näytä lisää