Kulttuuri

Muistokirjoitus: Suomalaisen viihteen ainut­laatuinen renessanssi­hahmo Jukka Virtanen on poissa

Jukka Virtanen 1933–2019.

Viihdetaiteilija Jukka Virtanen kuoli 1. syyskuuta sairastettuaan pitkään syöpää. Hän oli 86-vuotias, syntynyt Jämsänkoskella 25. heinäkuuta 1933.

Jukka Virtanen oli suomalaisessa viihteessä ainutlaatuinen renessanssihahmo. Hän oli ohjaaja, käsikirjoittaja, sanoittaja, kirjailija, tv-juontaja, kääntäjä ja toisinaan vielä laulajakin. Virtanen myös näytteli pieniä rooleja lukuisissa elokuvakomedioissa.

Suurelle yleisölle Virtanen tuli tunnetuksi etenkin television suositun Levyraadin juontajana vuosina 1980–1997. Ylen Tv 1:n Runoraadissa hän oli vakiojäsenenä vielä 2000-luvulla.

Jukka Virtanen oli lähtöisin Jämsänkosken paperityöläisten yhteisöstä. Hän syntyikin paperityöläisten vuokrakasarmin hellahuoneessa ja puhui lämpimästi kotipaikkansa merkityksestä. ”Paperitehtaan työmiesten kahvitunneilta olen oppinut enemmän kuin mistään muualta”, Virtanen totesi elämästään tehdyssä dokumentissa vuonna 2009.

Virtanen sai ensikosketuksensa teatterin ja viihteen maailmaan aloittaessaan opintonsa Helsingin yliopistossa 1954 ja liittyessään siellä teatterikerhoon.

Vuotta myöhemmin hän tutustui Pertti ”Spede” Pasaseen, josta tuli Virtasen monivuotinen ystävä ja työtoveri. Vuonna 1956 Virtanen palkattiin käsikirjoittajaksi elokuvaohjaaja Erik Blombergin Allotria Filmiin, jossa hän tutustui moniin sen ajan elokuvantekijöihin ja näyttelijöihin.

Elokuva-alan opinnot Blombergin johdolla johtivat 1950-luvun lopulla työpaikkaan Yleisradiossa. Virtasen ensimmäisiä ohjaustehtäviä oli Niilo Tarvajärven Palapeli-ohjelma. Hän oli mukana tekemässä myös radion suosittua Kankkulan kaivolla -viihdeohjelmaa 1960-luvun alussa.


Samoihin aikoihin Virtanen perusti yhdessä Matti Kuuslan ja Aarre Elon kanssa VEK-ryhmän, joka teki viihdeohjelmia televisioon. Vuonna 1962 ryhmään liittyi vielä musiikkimies Jaakko Salo.

VEKin mainittavin saavutus oli 1965 Montreux'n tv-festivaaleilla parhaasta ohjauksesta Kultainen ruusu -palkinnon voittanut viihdeohjelma Lumilinna.

Suomalainen tv-osaaminen korotettiin hetkeksi maailman parhaaksi. Suorassa palkintolähetyksessä tunnustuksesta liikuttunut Virtanen kertoi katsojille: ”Täällä on hienoa olla suomalainen ja on se muutenkin.”

Kevyen musiikin erikoisohjelma Levyraadissa Virtanen oppi kantapään kautta, miten musiikin portinvartijat jyrkkine mielipiteineen eivät aina ole oikeassa. Virtanen antoi 1964 arvosanaksi seiskan, kun arvioitavaksi tuli The Beatles -yhtyeen Yesterday, joka sittemmin nousi yhdeksi kaikkien aikojen tunnetuimmista lauluista. Virtasen mielestä oli hölmöä, että laulussa yhdistettiin tyylilajeja, jousia ja rautalankaa.

Yesterday oli ihan uusi kappale ja tunsin sen kyllä. Annoin seiskan ja sanoin, että tämä ei kyllä elä kauan”, Virtanen naureskeli myöhemmin tapaukselle Aamulehden haastattelussa.

Jukka Virtanen oli töissä Yleisradiossa tuottajana ja ohjaajana vuoteen 1967, jolloin hän ryhtyi vapaaksi taiteilijaksi. ”Eläkeviran jättäminen oli elämäni paras ratkaisu”, Virtanen kertoi myöhemmin useaan kertaan. Televisiossa Virtanen pysyi kuitenkin esillä ja 1970-luvulla lapset oppivat tuntemaan Virtasen Rosvo-Rudolf-animaatiosarjan kertojaäänenä.

Elokuvaohjaajana Virtanen muistetaan ennen kaikkea lukuisista Spede Pasasen kanssa tehdyistä komedioista.

Jukka Virtasen itse levyttämistä kappaleista tutuimpia ovat Balladi pojasta nimeltä Vee, Hanna ja Niilo sekä Kaupungin rumin mies. Muille esiintyjille Virtanen sanoitti noin 250 kappaletta. Niistä maineikkaimpia on Elton John–Bernie Taupin -suomennos Maalaismaisema.

Katson maalaismaisemaa ja ymmärrän / Kuinka onnellinen voikaan olla hän / Joka täällä vain saa aina asustaa / Maalaismaisemaa en saata unohtaa

Riimittelijänä Virtanen toisinaan ihmetteli itsekin, miten hänestä sellainen oli tullut.

”Kun kävin aikoinani koulua, lukihäiriötä ei vielä ymmärretty, vaan minua pidettiin laiskana. Olin usein jälki-istunnossa ja jäin luokallekin. Kerran rangaistuksena oli se, että minun piti jäljentää Topeliuksen sadut ruutuvihkoon. Onneksi äiti pelasti minut ja kirjoitti sadut vasemmalla kädellä”, Virtanen kertoi lapsuusvuosistaan Iltalehdessä 2009.

”Kaikilla ammatikseen riimittelevillä on jonkinasteinen paranoia. Laulujen sanoittaminen on vaikeampaa kuin säveltäminen, sillä sanojen merkitysten kanssa kamppailu on tiukkaa hommaa. Hulluuden kautta syntyy kuitenkin kuolemattomia tekstejä”, Virtanen totesi Ilta-Sanomissa 1993.

Virtanen oli omalta osaltaan tekemästä Suomesta iloisempaa maata ja tietämystään hän siirsi uusille polville opettamalla Teatterikorkeakoulussa dramaturgiaa.

1960-luvulla Virtanen oli vieraillut Levyraadissa jäsenenä ja ohjelman isännäksi hänet kutsuttiin 1980. Virtanen muokkasi suositusta musiikkiohjelmasta nopeasti oman näköisensä ja sai vieraita studioon helposti.

”Yritin tehdä studioon tunnelmaa tölvimällä Klasua (Klaus Järvinen) ja tuttuja vieraita alatyylisillä välihuomautuksilla. Aina olen pyytänyt ohjaajaa jättämään esitysversioon änkytyksiä, surinoita ja kesken jääviä lauseenloppuja”, Virtanen kertoi omaelämäkerrassaan, joka julkaistiin vuonna 2003.

Virtanen oli myös Uuden iloisen teatterin ja Songilo-lauluyhtyeen perustajajäsen. Virtanen kirjoitti myös useita kirjoja, muun muassa omaelämäkerran Kuvassa keskellä Jukka Virtanen (2003) sekä yhdessä Mika Wickströmin kanssa viihdeväen urheiluseura Zoomin historiikin.

Virtanen operoi viihteentekijänä laajalla alueella. ”Viihteentekijöiden velvollisuus on repiä rajoja, nimenomaan hyvän maun rajoja. Ylilyönneillä voi havahduttaa. Ilmaisussa on usein kunnon kaaos parempi kuin täydellisyys”, Virtanen totesi Helsingin Sanomissa vuonna 1983.

Virtasen julkinen imago oli rento, sympaattinen ja maanläheinen ja tätä Virtanen piti turvallisena ja työnsä kannalta edullisena. ”Voin sen suojista puhua suhteellisen absurdeja ja olla pirullinen”, Virtanen arvioi HS:lle täyttäessään 50 vuotta.

Ilta-Sanomien Tv-lehdessä Virtanen kolumnoi ja vastasi lukijoiden tv-aiheisiin kysymyksiin vielä viime vuosina.

Vuonna 1997 Virtaselle myönnettiin valtion taiteilijaeläke, ja viisi vuotta myöhemmin viihteen Erikois-Venla elämäntyöstä. Taiteen valtionpalkinnon hän sai 2001.

Vuonna 2012 Virtanen sai vielä Kultainen Venla -palkinnon elämäntyöstään.

Omaelämäkerrassaan Virtanen arvioi, että ei ole tärkeää mitä ihminen on työkseen tehnyt tai saavuttanut. Tärkeämpää on ymmärtää mitä on.

”Elämän lahjaa ei ole käytetty väärin, jos ystävän sielussa käyvät hyvät fibat, kun hän muistelee yhteisiä tuokioita”, Virtanen kirjoitti.

Virtasen harrastuksia olivat ravit ja jalkapallo, jota hän pelasi Zoomissa. Omaelämäkerrassaan Virtanen kertoi, miten hän totovoitoilla eli uhkapelillä pystyi kustantamaan tyttärensä Riikan maskeerausopintoja Lontoossa. Myöhemmin tyttärestä tuli Suomen arvostetuimpia maskeeraussuunnittelijoita.


Myöhempinä vuosinaan Virtanen kertoi avoimesti myös elämänsä kipeistä asioista, kuten alkoholismista, kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja syövästä.

Jukka Virtanen oli yli 50 vuotta naimisissa vaimonsa Liisan kanssa. Lapsia oli kaksi: Ville-pojasta kasvoi tunnettu näyttelijä. Poikaansa Virtanen opasti elämäkerran mukaan opintoihin tähän tapaan:

”Nuoren näyttelijän ei kannata kiirehtiä julkisuuteen ja tähtiin. Hänen pitää tehdä kaikkia alan töitä parhaansa yrittäen, epäonnistuen ja oppien. Silloin voi ehkä nelikymmenvuotiaana olla ammattilainen.”

Virtanen edusti viihteentekijänä monipuolisuudessaan sellaista perinnettä, näkemystä ja ammattitaitoa, joka on harvinaista Suomen ulkopuolellakin.

HS:n jouluaattona 2015 julkaistussa Jukka ja Ville Virtasen yhteishaastattelussa Jukka antoi elämänohjeen, joka kelpaa meille kaikille:

”Turhat asiat pitää jättää mielestä ja oppia rauhoittumaan.”
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    2. 2

      Häpeän kielitaitoani ja toistaiseksi olen onnistunut välttämään yliopistolla kurssit, jotka pidetään englanniksi

    3. 3

      Taas ollaan Rappiolla: Hassisen kone päihitti syövän ja huumeongelman ja tekee paluun stadionkonsertissa

      Tilaajille
    4. 4

      Jääräpäinen jätti käänsi selkänsä Trumpille – Kalifornia on USA:n ilmastopolitiikan edelläkävijä, jossa talous kukoistaa ja päästöt vähenevät

      Tilaajille
    5. 5

      Vantaa otti käyttöön oman kaupunkipyöräjärjestelmän: Lopputulos täysi pettymys

    6. 6

      Miksi et vaan voi olla normaali nainen, tivataan Maria Veitolalta – Hän kertoo kirjassaan, miten rajusti hänen ulkonäköään on arvosteltu

    7. 7

      Parisuhdeneuvojen joukosta nousee kolme ylitse muiden, huomasi satoja juttuja lukenut toimittaja – ”Jos näitä onnistuisi noudattamaan, menisi aika hyvin”

    8. 8

      Finanssiryhmä OP vähentää 270 työpaikkaa, tavoitteena karsia kuluja ja yksinkertaistaa ryhmän rakennetta

    9. 9

      Arvostettu historioitsija tunnusti nuoren avovaimonsa surman Pietarissa – Nyt miehestä on paljastumassa väki­valtainen puoli, jota ovat peitelleet sekä yliopisto että poliisi

    10. 10

      HS-analyysi: Lakko juuri joulu­sesongin alla avaa Postin kilpailijoille mahdollisuuden vallata markkinoita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    2. 2

      Arvostettu historioitsija tunnusti nuoren avovaimonsa surman Pietarissa – Nyt miehestä on paljastumassa väki­valtainen puoli, jota ovat peitelleet sekä yliopisto että poliisi

    3. 3

      Saksalais­parlamentaarikko unohti reppunsa junaan Suomessa, seurasi tapahtumasarja jonka jälkeen ylistykselle ei tullut loppua

    4. 4

      Sdp:n valtuustoryhmä erotti Abdirahim ”Husu” Husseinin määrä­ajaksi

    5. 5

      Yöllä aitaan leikattu reikä kuumentaa Postin lakkoa: Merimiesunionin puheenjohtaja uhkailee jo kauppamerenkulun pysäyttämisellä

    6. 6

      Tämä on ollut JVG:n vuosikymmen, mutta nyt Ville Galle sanoo, että se on ohi: ”Lätkäräppi on kuollut”

      Tilaajille
    7. 7

      Aivot, mielenterveys, sydän, keuhkot – Kolme asiantuntijaa kertoo, mitä kannabiksen vaikutuksista terveyteen todella tiedetään

      Tilaajille
    8. 8

      Arjen parhaat pikaruokareseptit: Viisi pastaa, jotka ovat pöydässä alle 20 minuutissa

    9. 9

      Internetissä ymmärrettiin, että koska ”Kekkonen” on diminutiivi, jossakin on oltava iso ja kauhea ”Kekko” – siitä alkoi meemivyöry, joka on parasta juuri nyt

    10. 10

      Maailman kallein rannekello myytiin yli 28 miljoonalla eurolla Sveitsissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuomas Uutela ja Ilkka Mannikainen saattavat lentää monta tuntia vain käydäkseen vessassa toisessa maassa – He harrastavat lentopisteiden keräämistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    3. 3

      Nykyihmiset eivät jaksa odottaa tai käyttävät systeemiä siekailematta hyväkseen, ja se tukkii sairaaloiden päivystykset, sanoo lääkäri Anna Rajala

      Tilaajille
    4. 4

      Viola Wallenius, 24, haaveili perhe-elämästä ja urasta Suomessa, mutta päätyi kahdeksanlapsisen perheen äidiksi Keniaan – Keskellä yötä minibussissa hänen käsiinsä syntyi uusi ihminen

      Tilaajille
    5. 5

      Illalla nukuttaa, mutta aamuyöllä alkaa valvominen – Liian varhainen heräily on monen vaiva, ja unitutkija kertoo, mistä siinä on kyse

      Tilaajille
    6. 6

      Matka mystiselle erämaajärvelle – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miksi Inarijärven kauneus kerää ylistystä maailmalla

      Tilaajille
    7. 7

      Tässä on uusi Olympiastadion – Kosketa ainutlaatuisia panoraamakuvia ja katso, miltä uusittu stadion näyttää

      Tilaajille
    8. 8

      Monen kehossa jyllää näkymätön, pitkä­aikainen tulehdus, joka voi aiheuttaa ikäviä vaivoja – Nämä yhdeksän asiaa on hyvä tietää lievästä tulehduksesta

      Tilaajille
    9. 9

      Seksin puute ja pyykkivuoret eivät riko liittoja, vaan syy on paljon kipeämpi, sanoo terapeutti Maaret Kallio – ja hänellä on ratkaisu

      Tilaajille
    10. 10

      HS:n reportaasi Kanadasta: Näin kävi, kun maa laillisti kannabiksen – pimeä markkina voi hyvin, ja moni kaipaa menneeseen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää