Kulttuuri    |   Teatteriarvostelu

Heikki Kinnunen on yliveto vanhenevana Marja-Terttu Zeppelininä, jonka paluuta näyttämölle on odotettu yli kymmenen vuotta

Leea ja Klaus Klemolan trilogian neljäs osa on runsaudensarvi.

Näytelmä

Arktiset leikit. Tampereen Teatteri ja Espoon kaupunginteatteri, kantaesitys TT:n Frenckell-näyttämöllä. Kirjoittanut Leea Klemola ja Klaus Klemola, ohjaus Leea Klemola, dramaturgi Rosa-Maria Perä, lavastus Erkki Saarainen, puvut Tuomas Lampinen, valosuunnittelu Max Wikström, äänisuunnittelu Jan-Mikael Träskelin. Heikki Kinnunen, Klaus Klemola, Mari Turunen, Anna-Elina Lyytikäinen, Jukka Leisti, Juho Kuosmanen, Jussi Rantamäki. ★★★★

Juhlavastaanotto on valmisteltu ja Vahtimestarien veljeskunnan edustajat (Anna-Elina Lyytikäinen ja Jukka Leisti) asianmukaisesti matriarkkaa vastaanottamaan saapuneet.

Talviemme veteraani Marja-Terttu Zeppelinin (Heikki Kinnunen) paluu näyttämölle ja Kokkolaan kahdentoista Grönlannin-vuoden jälkeen on odotettu tapaus. Viimeksi Marja-Tertun hahmo nähtiin Tampereen teatterissa vuonna 2008.

Leea ja Klaus Klemolan Arktinen trilogia alkoi Kokkola-näytelmällä vuonna 2004 samaisessa Tampereen Teatterissa. Kokkola kertoi tyttärensä Mauran baarissa portsarina toimivan Marja-Tertun rakkaudesta kaksoisveljeensä Sakuun ja haaveesta päästä Grönlantiin.

Toisessa osassa Kohti kylmempää vuonna 2008 päästiin Grönlantiin henkilöhuolintafirma Piano Larssonin johdolla perustamaan uutta yhteiskuntaa. Grönlannissa kylmää rakastava Marja-Terttu piti maailman pohjoisinta grilliä.

Vuonna 2011 ensi-iltansa saanut kolmas osa New Karleby kertoi Piano Larssonin paluusta Kokkolaan niin uuden yhteiskunnan kuin Marja-Tertun kanssa solmitun järkiavioliitonkin epäonnistuttua.

Neljäs osa Arktiset leikit palaa autioituneeseen Kokkolaan, jossa on joulukuussa veneilykelit. Vaikka vanheneva Marja-Terttu on jättänyt Grönlannin, ei Grönlanti ole jättänyt Marja-Terttua. Kaipuu kylmempään on alati läsnä.


Jäätiköt sulavaa ja ihmiset muuttuu, kuten Marja-Terttu toteaa. Piano Larssonin (Klaus Klemola) henkilöhuolintafirma on muuttunut 12 vuodessa elokuvayhtiöksi, joka huolitsee nyt juoppoja taiteilijoita.

Firman peruskivi on sama kuin edellisissäkin osissa: huolintayhtiön työntekijöitä, nyttemmin elokuvaohjaajaa ja -tuottajaa, näyttelevät Hymyilevä mies -elokuvan ohjannut Juho Kuosmanen ja tuottaja Jussi Rantamäki. Larssonin huolintayhtiön menestys(sota)elokuva aseistakieltäytyjä Arndt Pekurisesta saapuu Suomen ensi-iltaansa Kokkolaan.

Pintaa on siis kiillotettu, yhteisöjä perustettu ja terapioihin osallistuttu. Henkilöissä kuplii silti vielä arktinen villi-identiteetti. Kirotaan, ollaan humalassa ja naidaan. Naurattaisi ellei olisi niin traagista.

Arktiset leikit on edeltäjiään pienimuotoisempi ja keskitetympi. Jäämaisemien ja joukkokohtausten sijasta lavalla on seitsemän näyttelijää, yksi talo, pieni vene ja keskustaan yltävä merenpoukama.

Heikki Kinnusen Marja-Terttu Zeppelin näyttää kauniisti vanhenevan ihmisen tragedian nykypäivänä: ei saa enää elää kunnolla, mutta ei saa kuollakaan. Heti ollaan vanhustentaloon laittamassa ja pilliä suuhun tunkemassa. Jurppiihan se.

Piano Larssonin kanssa keksitään mistä rahoitus Marja-Tertun viimeiselle matkalle Grönlantiin: musiikkibisneksestä. Taidehan on siitä kätevää, että sillä voi luoda myös jäätiköitä sinne, missä niitä ei enää ole.

Arktiset leikit on edeltäjiensä tavoin assosiaatioiden runsaudensarvi, rujon runollinen tarina ilman kylmää jäävistä arktisista ihmisistä. Siihen kuuluu Krimin sota, ilmastonmuutos, vanheneminen ja aikuistumisen paine, rakkaus, yhteisöllisyys.

Ennen kaikkea Arktiset leikit on Marja-Tertun ja Heikki Kinnusen juhlaa. Kinnunen on yliveto. Paremmin ei voi sanoa.

Myös jokainen näytelmän henkilö joutuu määrittelemään suhteensa matriarkkaan, jolle on annettu niin paljon karismaa, ettei sitä ole oikein muille enää jäänytkään. Marja-Tertun tytär Maurakin (loistava Mari Turunen) saa kuulla vihdoin äidiltään kauneimman kohteliaisuuden: tyttären syli on kovin kylmä. Ollaan viimeisellä rannalla, samassa veneessä.

Entä onko trilogian neljäs osa nyt myös todella viimeinen?

Uskaltaisin veikata, että on.

Arktiset leikit nähdään myös Espoon kaupunginteatterissa 3.12.–15.1.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      EU-lähteet FT:lle: Boris Johnson lyyhistyi tuolissaan tajutessaan lounaan äärellä, miten ulalla hän oli Britannian neuvottelu­asemasta

    2. 2

      Verottaja tiedottaa: Joka kolmannen veroprosentti on liian pieni

    3. 3

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    4. 4

      New Yorkin metroon ei saa viedä koiria, elleivät ne ole jonkinlaisessa kantolaukussa – Näin luovasti ihmiset kiertävät kieltoa

    5. 5

      R-kioskeista pitää jatkossakin saada HSL-lippuja, sanovat kaupunkilaiset – humoristi Kasper Strömman näkee uudistuksessa myös mahdollisuuksia

    6. 6

      Isäpuoli tuomittiin 11 vuoden vankeuteen vakavasti sairaan tytön taposta Nurmi­järvellä

    7. 7

      Matemaatikkojen vaikea laskelma tuotti vihdoin kaivatun luvun 42

    8. 8

      Hallitus pyrkii helpottamaan pienituloisten tilannetta, mutta purevatko toimet? Näin tutkijat arvioivat

    9. 9

      Sata päivää ilman alkoholia, muusikko Emma Kemppainen päätti, mutta se ei jäänytkään siihen – Nyt alkoholista luopuvat nekin, joille se ei koskaan ollut ongelma

      Tilaajille
    10. 10

      Kerrostalon rakennus­työt pysähtyivät keskellä Helsingin uutta merellistä kaupungin­osaa: ”Rahat ei liiku, niin ei sitten etene työtkään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Matemaatikkojen vaikea laskelma tuotti vihdoin kaivatun luvun 42

    2. 2

      Tuore tutkimus: Rasvamaksa on käytännössä jo kansantauti, ja siitä kärsivän tulisi välttää alkoholia täysin

    3. 3

      R-kioski harkitsee lopettavansa matkakorttien lataamisen HSL:n palkkiopäätöksen takia

    4. 4

      Tämäkin jugend-kaunotar on Helsingin kaupungin vuokratalo: Helsingin valtuuston enemmistö ei heittäisi hyvätuloisia ulos puoli-ilmaisista asunnoista

    5. 5

      Sata päivää ilman alkoholia, muusikko Emma Kemppainen päätti, mutta se ei jäänytkään siihen – Nyt alkoholista luopuvat nekin, joille se ei koskaan ollut ongelma

      Tilaajille
    6. 6

      HS-analyysi: Tuoreen äidin julkinen ampuminen sai Ruotsin harkitsemaan Suomessa ongelmalliseksi havaittua todistamistapaa

    7. 7

      Parisuhteet ovat muutoksessa, ja yhdessä asiassa astumme sata vuotta ajassa taakse­päin, sanovat asian­tuntijat – Näistä merkeistä tunnistat ”työ­pari­suhteen”

      Tilaajille
    8. 8

      Kerrostalon rakennus­työt pysähtyivät keskellä Helsingin uutta merellistä kaupungin­osaa: ”Rahat ei liiku, niin ei sitten etene työtkään”

    9. 9

      Verotus kiristyy, bensa kallistuu: HS:n laskurit kertovat, miten budjetti vaikuttaa kukkaroosi

    10. 10

      EU-lähteet FT:lle: Boris Johnson lyyhistyi tuolissaan tajutessaan lounaan äärellä, miten ulalla hän oli Britannian neuvottelu­asemasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Teini-ikäinen kilpauimari hylättiin liian paljastavan uima­puvun vuoksi Yhdys­valloissa – käytti samaa asua kuin kaikki muutkin

    3. 3

      Joukko suomalaisnaisia riisuuntui kameralle kertoakseen kehohäpeästä ja sen kukistamisesta – ”Olen yhä keskeneräinen, mutta sairaudesta olen päässyt”

      Tilaajille
    4. 4

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    5. 5

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    6. 6

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    7. 7

      Suoliston bakteerit määrittävät, miten ihminen voi, ja niitä ohjaa ravintomme – Suomalainen huippu­tutkija kertoo, millaista ruoka­valiota bakteerit janoavat

      Tilaajille
    8. 8

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    9. 9

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    10. 10

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää