Kulttuuri

Robert Frank oli rosoisen valokuvan mestari, joka näytti Yhdysvaltain luokkaerot ja kuvasi kiistellyn dokumentin Rolling Stonesista

Robert Frankin kuvat näyttivät Yhdysvaltain 1950-luvun kukoistuksen varjopuolen.

Yksi maailman arvostetuimmista valokuvaajista, Robert Frank kuoli 9. syyskuuta Invernessissä, Kanadan Nova Scotiassa. Hän syntyi 9. marraskuuta 1924 Zürichissä. Tarkkaa kuolinsyytä ei ole kerrottu julkisuuteen, mutta Frank oli jo iäkäs, 94-vuotias.

Vaikka Frank syntyi Sveitsissä, hänet tunnetaan nimenomaan Yhdysvaltojen kuvaajana. Hänen kirjansa The Americans on yksi maailman kuuluisimmista valokuvateoksista. Kirja julkaistiin vuonna 1959, joskin jo edellisenä vuonna versio siitä ilmestyi Ranskassa.

Kirjan 83 kuvaa Frank valikoi kaikkiaan 28 000 valokuvasta, jotka hän otti kierrellessään ­Yhdysvaltoja kahden vuoden ajan. Esikuvana hänellä oli muun muassa toisen suuren Amerikan kuvaajan Walker Evansin kirja American Photographs (1938).

Evans näytti suuren laman ajan, kun taas Frank kuvasi sodan jälkeisen nopean talouskasvun aikaa. Frankin kuvat iskivät särön menestyvän maan myyttiseen kuvaan. Hän toi esiin luokkaerot niin maalla kuin kaupungeissa, näytti yhteiskunnan kerman ja köyhät, sekä valkoiset että mustat.


 


Frankin kuvat olivat ajan mittapuulla teknisesti karkeita, rakeisia mutta välittömiä. Niissä oli samaa todellisuuden tuntua, jota cinéma vérité toi vähän myöhemmin dokumenttielokuvaan.

The Americansia ei heti arvostettu. Se ei sopinut puhtoisten omakotitalolähiöiden ihanteelliseen maailmaan. Kuvia moitittiin sekä sisällöltään että tekniikaltaan suttuisiksi. Beat-kirjailija Jack Kerouacin esipuhe edisti hieman myyntiä, joka oli aluksi nihkeää.

Vähitellen The Americansin arvostus kasvoi, ja se on ollut jo pitkään kiistaton mestariteos.

Robert Frankin äiti oli sveitsiläinen. Saksalainen isä menetti kansalai­suutensa juutalaisena. Puolueettomassa Sveitsissäkin natsien uhka varjosti perheen elämään sodan aikana ja herkisti Frankin vastustamaan sortoa kaikkialla.

Frank opetteli valokuvausta ja julkaisi ensimmäisen kirjansa 40 Fotos vuonna 1946. Seuraavana vuonna hän muutti Yhdysvaltoihin ja sai New Yorkissa töitä Harper’s Bazaar -lehden muotikuvaajana.

Sveitsiläinen kollega Jakob Tuggener toimi Frankin esikuvana taiteelliseen ja itsenäiseen valokuvaan. Camera-lehti julkaisi Frankin kuvia Tuggenerin rinnalla vuonna 1949.

Frank palasi välillä Sveitsiin, matkusteli Euroopassa ja Etelä-Amerikassa ja julkaisin kirjan Perussa ottamistaan kuvista. Välillä hän vei perheensä asumaan Pariisiin, mutta palasi aina Yhdysvaltoihin.

Vuonna 1950 Frank sai kuviaan MoMAn ryhmänäyttelyyn 51 American Photographers. Vähitellen myönteinen näkemys ­Yhdysvalloista mureni, kun hän näki sosiaalisen eriarvoisuuden ja rahan ylivallan. Siitä ko­kemuksesta syntyi The Americans.

1950-luvun lopussa Frank ryhtyi tekemään elokuvia. Pull My Daisyn (1959) käsikirjoitti Kerouac näytelmänsä pohjalta. Siihen osallistui beat-sukupolven tähtiä, kuten Allen Gisnberg, Gregory Corso ja Delphine Seyrig.

Frankin tunnetuin elokuva on kiistelty dokumentti Cocksucker Blues (1972), joka kuvaa Rolling Stonesin kiertuetta. Elokuva näyttää esimerkiksi huumeidenkäyttöä backstagella, ja bändin jäsenet yrittivät kieltää sen esittämisen. Oikeuden tuomiona oli, ettei elokuvaa julkaista ja sitä saa esittää vain ohjaajan läsnä ollessa.

Frank ohjasi myös musiikkivideoita muun muassa New Orderille ja Patti Smithille.

Frank jatkoi myös valoku­vaamista ja julkaisi useita kirjoja. 1970-luvulta lähtien hän ­jakoi aikansa kahden kodin välillä, New Yorkin Bleecker Streetillä ja Nova Scotian välillä. ­Kanadassa Frank sai vuonna 2015 taiteen kunniatohtorin arvon.


 

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Mies porasi ryyppykaveriaan päähän Lohjalla

    2. 2

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie – sitten joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    3. 3

      Jyrki Katainen valittiin Sitran johtoon yhden äänen erolla, yliasia­miehen palkkaa ja etuja heikennettiin

    4. 4

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    5. 5

      Äiti teki Aada Hämäläisestä vahingossa someilmiön, ja pian harrastajapiirtäjälle sateli kymmeniä työtarjouksia – Soitimme

    6. 6

      Miesten epäillään raiskanneen lapsia ja kuvanneen tekoja suorana verkkoon, poikkeuksellisista epäilyistä nostettiin syytteitä

    7. 7

      Ihmeelliset ”kavennuspömpelit” nostattavat epäuskoa Vantaalla: Edes kaupunki ei osaa selittää, mikä liikennejärjestelyn ajatus on

    8. 8

      Naapuri paljasti aiemman asukkaan omin päin teettämän kylpyhuoneremontin – Voiko asunnon ostaja joutua vastuuseen amatööriasentajan virityksistä?

    9. 9

      Vertailu väittää, että taksilla ajelu tulee halvemmaksi kuin oma auto – voiko se pitää paikkaansa?

    10. 10

      Unohtiko Antti Rinne, että pääministerin vapaus ottaa kantaa on rajallisempi kuin muiden?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    2. 2

      Antti Rinnettä poikkeuksellisesti arvostellut vasemmiston Merja Kyllönen sai heti palautetta pää­ministeriltä – ”En varmaan koskaan enää piiskaa pää­ministeriä”

    3. 3

      ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

    4. 4

      Tervetuloa 1970-luvulle: Vantaalla on autokorjaamo, jota on vaikea uskoa todeksi merkkikorjaamojen aikakautena

    5. 5

      Gravity-elokuvan virhe onkin tahallinen ja vitsi

    6. 6

      Teknologiasivusto: Nokian työn­tekijän virheestä aiheutunut tieto­vuoto paljasti, miten Venäjä valvoo kansalaisiaan yhtiön laitteiden avulla

    7. 7

      Kriitikkona ei voi toimia, jos ei tykkää mistään, sanoi Helena Ylänen – HS julkaisee seitsemän kirjoitusta legendaarisen elokuvatoimittajan kaikkien aikojen parhaista elokuvista

      Tilaajille
    8. 8

      Valtteri Bottas saapui Singaporen F1-varikolle paidassa, jonka teksti ei jätä mitään epäselväksi

    9. 9

      Tutkijat laskivat luontoon geenimuunneltuja hyttysiä ja saattoivat vahingossa kehittää uudenlaisia hybridihyttysiä

    10. 10

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    4. 4

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    5. 5

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    6. 6

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    7. 7

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    8. 8

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    9. 9

      Toimittaja Sanna Ukkola ilmoitti irtisanoutuvansa Ylestä, jatkaa kuitenkin juontajana vuoden loppuun asti: ”On tiettyjä asioita, jotka ovat kumuloituneet”

    10. 10

      Ratsastajat ovat aiempaa isompia, ja moni talli on päätynyt asettamaan paino­rajoja: ”Aihe on monelle yli 40-vuotiaalle naiselle hirvittävän herkkä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää