Kamppailu tieteen ja uskon rajamailla jatkuu Finlandia-palkitun Taivaanpallo-romaanin jatko-osassa

Romaani

Olli Jalonen: Merenpeitto. Otava. 462 s.

Moni lukija varmasti odotti jatkoa Olli Jalosenhttps://www.hs.fi/haku/?query=olli+jalosen viimevuotiselle Finlandia-romaanille Taivaanpallo, eihän 13-vuotiasta poikaa voi jättää 1600-luvun lopun Lontooseen avoimen lopun varaan.

Sinne hän oli jäänyt vietyään tieteen pioneerille Edmond Halleyllehttps://www.hs.fi/haku/?query=edmond+halleylle viestin kotisaarensa Saint Helenan kiperästä tilanteesta.

Jatkoa seuraa jo nyt. Merenpeitossa poika, Angus, on asettunut Halleyn perheeseen ja avustaa isäntää kaikenlaisissa kokeissa. Maata ja taivasta pitää jatkuvasti mitata, lopulta myös vedenlaista maailmaa, jotta ihmiskunta edistyisi. Ja jotta Halley saisi sukelluskellolla noudettua perheelle elannon, koska akateemista oppituolia ei järjesty.

Syynä on, että hän tekee Raamatun sijaan omia laskelmiaan maailman iästä. Tai ehkä kaikki on vain Royal Societyn muitten jäsenten juonittelua ja vallantahtoa.

Romaanin aikana Halley laskee myös nimikkokomeettansa radan, mutta lisäksi monenmoista muutakin. Tieteen voittokulkua ei voi enää estää, ja Halleylle suodaan lopulta kunnollinen laiva pitkiä tutkimusmatkojaan varten.

Anguksen elämän kerronta jatkuu tasaisen vetävänä. Jalonen kuvaa yksityiskohtaisesti, mitä apulaispoika voi 1600-luvun lopun Lontoossa kohdata. Hän ei kuitenkaan ole mikään seikkailijaluonne, vaan pysyttelee uskollisesti Halleyn huomassa.

Taivaanpallon pastori Burch on jättänyt Anguksen äidin Saint Helenan saarelle ja elää erakkona Englannissa. Hänestä ei enää ole pojalle oppi-isäksi. Jonkinlainen usko kuitenkin säilyy, ja varsinkin Halley taiteilee katsomusten välillä taitavasti.

Angus pysyy sitkeästi apulaisena ja oppipoikana. Tämä on ongelma Angukselle, joka ei saa omaa elämäänsä käyntiin. Se on ongelma myös romaanille, sillä Agnus on kertojana melko lailla sama säyseä poika aikuisenakin. Taivaanpallossa asetelma toimi vielä hienosti, se kun seurasi pojan kasvua lukutaitoiseksi ja oppimishaluiseksi.

Lopuksi uskollisuus palkitaan: innokas ja uskollinen poika pääsee Halleyn mukaan tutkimusmatkalle, joka vie aina jäävuorille asti.

Ainoan ihastumisensa Angus kokee isäntäperheen ranskalaisperäiseen palvelustyttöön, eikä se pääty hyvin vaan jättää pysyvän jäljen.

Yritys lähestyä tyttöä on ­ainoa kunnon särö nuoren miehen muuten säntillisessä luonteessa. Hän säästyy ihmeen kaupalla muista kommelluksista, joihin yli kaksikymmenvuotias mies yleensä törmää.

Taitoja poika kyllä on omaksunut. Romaanin perusjännite tihentyy, kun hän laatii mallikkaan kokokartan kaupungista joen ympäriltä. Halley kehuu sitä Anguksen mieliksi mutta unohtaa sen. Lopullinen tunnustus sen kun viipyy, vaikka Angus on punonut elämänsä sen varaan.

Merenpeitto on sinänsä mallikas ja hyvin pohjustettu jatko-osa. Jälleen kamppaillaan uskon ja tieteen rajamailla ja molemmin puolin.

Päähenkilön sisäinen elämä jää vain vajaaksi, ja Halleynkin motiiveja hän joutuu arvuuttelemaan. Yhteys syntyy vain paikoin.

Siinä mielessä Merenpeitto saa vanhan ajan nuorisoromaanin piirteitä. Jalonen ei lähde luomaan jännitteisiä henkilökuvia nykyajan meriromaaninsa 14 solmua Greenwichiin tapaan.

Se ei ole kokonaan huono asia: tarina kantaa seikkailunakin, ja lopun merimatka johtaa komeaa lopetukseen, kun koetaan pari jälleennäkemistä. Ja Angus tekee lopulta itsenäisen ratkaisun ja irtautuu Halleysta.

Lisäväriä tuovat myös Anguksen pohdinnat vaikkapa ajan olemuksesta: omaa vanhenemista ei näe, muitten kylläkin, aika kun on näkemisestä kiinni.

Paljon Angus ehtii nähdä elämänsä matkalla, ja Jalonen kertoo siitä usein lakonisen toteavasti.

Tämä kerrontapa ei aina toimi aivan yhtä hyvin kuin Taivaanpallossa. Sen suurempaa pettymystä Merenpeitto ei kuitenkaan kaikille jatko-osan odottajille tuottane.