Kulttuuri    |   Kirja-arvostelu

Kamppailu tieteen ja uskon rajamailla jatkuu Finlandia-palkitun Taivaanpallo-romaanin jatko-osassa

Olli Jalosen Merenpeiton päähenkilö on yhä uskollinen poika, joka kasvaa itsenäiseen ratkaisuun.

Romaani

Olli Jalonen: Merenpeitto. Otava. 462 s.

Moni lukija varmasti odotti jatkoa Olli Jalosen viimevuotiselle Finlandia-romaanille Taivaanpallo, eihän 13-vuotiasta poikaa voi jättää 1600-luvun lopun Lontooseen avoimen lopun varaan.

Sinne hän oli jäänyt vietyään tieteen pioneerille Edmond Halleylle viestin kotisaarensa Saint Helenan kiperästä tilanteesta.

Jatkoa seuraa jo nyt. Merenpeitossa poika, Angus, on asettunut Halleyn perheeseen ja avustaa isäntää kaikenlaisissa kokeissa. Maata ja taivasta pitää jatkuvasti mitata, lopulta myös vedenlaista maailmaa, jotta ihmiskunta edistyisi. Ja jotta Halley saisi sukelluskellolla noudettua perheelle elannon, koska akateemista oppituolia ei järjesty.

Syynä on, että hän tekee Raamatun sijaan omia laskelmiaan maailman iästä. Tai ehkä kaikki on vain Royal Societyn muitten jäsenten juonittelua ja vallantahtoa.

Romaanin aikana Halley laskee myös nimikkokomeettansa radan, mutta lisäksi monenmoista muutakin. Tieteen voittokulkua ei voi enää estää, ja Halleylle suodaan lopulta kunnollinen laiva pitkiä tutkimusmatkojaan varten.

Anguksen elämän kerronta jatkuu tasaisen vetävänä. Jalonen kuvaa yksityiskohtaisesti, mitä apulaispoika voi 1600-luvun lopun Lontoossa kohdata. Hän ei kuitenkaan ole mikään seikkailijaluonne, vaan pysyttelee uskollisesti Halleyn huomassa.

Taivaanpallon pastori Burch on jättänyt Anguksen äidin Saint Helenan saarelle ja elää erakkona Englannissa. Hänestä ei enää ole pojalle oppi-isäksi. Jonkinlainen usko kuitenkin säilyy, ja varsinkin Halley taiteilee katsomusten välillä taitavasti.

Angus pysyy sitkeästi apulaisena ja oppipoikana. Tämä on ongelma Angukselle, joka ei saa omaa elämäänsä käyntiin. Se on ongelma myös romaanille, sillä Agnus on kertojana melko lailla sama säyseä poika aikuisenakin. Taivaanpallossa asetelma toimi vielä hienosti, se kun seurasi pojan kasvua lukutaitoiseksi ja oppimishaluiseksi.

Lopuksi uskollisuus palkitaan: innokas ja uskollinen poika pääsee Halleyn mukaan tutkimusmatkalle, joka vie aina jäävuorille asti.

Ainoan ihastumisensa Angus kokee isäntäperheen ranskalaisperäiseen palvelustyttöön, eikä se pääty hyvin vaan jättää pysyvän jäljen.

Yritys lähestyä tyttöä on ­ainoa kunnon särö nuoren miehen muuten säntillisessä luonteessa. Hän säästyy ihmeen kaupalla muista kommelluksista, joihin yli kaksikymmenvuotias mies yleensä törmää.

Taitoja poika kyllä on omaksunut. Romaanin perusjännite tihentyy, kun hän laatii mallikkaan kokokartan kaupungista joen ympäriltä. Halley kehuu sitä Anguksen mieliksi mutta unohtaa sen. Lopullinen tunnustus sen kun viipyy, vaikka Angus on punonut elämänsä sen varaan.

Merenpeitto on sinänsä mallikas ja hyvin pohjustettu jatko-osa. Jälleen kamppaillaan uskon ja tieteen rajamailla ja molemmin puolin.

Päähenkilön sisäinen elämä jää vain vajaaksi, ja Halleynkin motiiveja hän joutuu arvuuttelemaan. Yhteys syntyy vain paikoin.

Siinä mielessä Merenpeitto saa vanhan ajan nuorisoromaanin piirteitä. Jalonen ei lähde luomaan jännitteisiä henkilökuvia nykyajan meriromaaninsa 14 solmua Greenwichiin tapaan.

Se ei ole kokonaan huono asia: tarina kantaa seikkailunakin, ja lopun merimatka johtaa komeaa lopetukseen, kun koetaan pari jälleennäkemistä. Ja Angus tekee lopulta itsenäisen ratkaisun ja irtautuu Halleysta.

Lisäväriä tuovat myös Anguksen pohdinnat vaikkapa ajan olemuksesta: omaa vanhenemista ei näe, muitten kylläkin, aika kun on näkemisestä kiinni.

Paljon Angus ehtii nähdä elämänsä matkalla, ja Jalonen kertoo siitä usein lakonisen toteavasti.

Tämä kerrontapa ei aina toimi aivan yhtä hyvin kuin Taivaanpallossa. Sen suurempaa pettymystä Merenpeitto ei kuitenkaan kaikille jatko-osan odottajille tuottane.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Näin kodin viikko­siivous sujuu kahdeksan sijaan 1,5 tunnissa – Kansalais­opistojen opettajat kertovat, miten arkea voi helpottaa

    2. 2

      Lankku on teho­liike, mutta nämä 5 muunnelmaa ovat vielä tehokkaampia – saat myös vahvat pakarat ja paremman ryhdin

      Tilaajille
    3. 3

      Helsinkiin aukeaa maailman suurimman hotelli­ketjun huippu­hotelli – Taustalla häärii jälleen eläkeläinen Kasperi Saari, jonka mukaan luksus ei ole enää se juttu

      Tilaajille
    4. 4

      Yhdysvallat: Nämä kuvat osoittavat, että iskut Saudi-Arabian öljylaitoksiin tehtiin Iranin tai Irakin suunnasta

    5. 5

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    6. 6

      Statusstressi kiristää hermoja ja pilaa terveyttä – oman yhteiskunta-aseman tiedostaminen vaikuttaa suoraan onnellisuuteen

      Tilaajille
    7. 7

      Korkeakouluihin tähtäävät lukiolaiset pänttäävät nyt matematiikkaa kielten kustannuksella, ja se voi johtaa jopa kielten opiskelun kuolemaan, sanovat opettajat

    8. 8

      Ihmisiin tarttuva jänisrutto yleistyy Suomessa, tautia levittävät etenkin hyttyset

    9. 9

      Opioidikriisistä todennäköisesti miljardikorvauksiin joutuva Sacklerien perhe siirtänyt omaisuuttaan Sveitsiin

    10. 10

      Alkavalla viikolla on luvassa yöpakkasia, mustaa jäätä ja jopa lumikuuroja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    2. 2

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    3. 3

      Käänne alkoi sala­kavalasti, ja nyt Stockmann on uppoamassa – Miten kriisin­ratkaisija Lauri Ratia aikoo pelastaa perinteisen tavara­talon?

      Tilaajille
    4. 4

      Jeffrey Epsteinin menestyksen salaisuus oli pieni musta muisti­kirja – Seksi­rikos­skandaali paisuu yhä, ja se voi tahria kaksi presidenttiä

    5. 5

      ”Pukki Pukki Pukki, sinä sinä sinä” – Teemu Pukki noussut Englannin jalka­pallon ykkös­puheen­aiheeksi, ikoninen britti­näyttelijäkin riehaantui

    6. 6

      Ihmisiin tarttuva jänisrutto yleistyy Suomessa, tautia levittävät etenkin hyttyset

    7. 7

      Kersti Juva keksi suomen kieleen sanan örkki, ja nyt hän kertoo, miksi yksin­kertaistenkin sanojen kääntäminen englannista suomeen on usein moni­mutkaista

    8. 8

      Vantaalla on hautausmaa, jonka puutarhuri Heli Hyystinmäki ei ole nähnyt yhtään omaista 20 vuoteen

    9. 9

      Alkavalla viikolla on luvassa yöpakkasia, mustaa jäätä ja jopa lumikuuroja

    10. 10

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Teini-ikäinen kilpauimari hylättiin liian paljastavan uima­puvun vuoksi Yhdys­valloissa – käytti samaa asua kuin kaikki muutkin

    3. 3

      Joukko suomalaisnaisia riisuuntui kameralle kertoakseen kehohäpeästä ja sen kukistamisesta – ”Olen yhä keskeneräinen, mutta sairaudesta olen päässyt”

      Tilaajille
    4. 4

      Seitsemän vuoden parisuhdekriisi on vanhentunut käsite: On olemassa toinen hetki, jolloin eroriski kasvaa selvästi

      Tilaajille
    5. 5

      Maailman parhaat luontokuvat valitaan taas kymmenientuhansien kuvien joukosta: HS näyttää 14 huippuotosta

    6. 6

      Suoliston bakteerit määrittävät, miten ihminen voi, ja niitä ohjaa ravintomme – Suomalainen huippu­tutkija kertoo, millaista ruoka­valiota bakteerit janoavat

      Tilaajille
    7. 7

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    8. 8

      Suomella on työhullu ulkoministeri, joka lähettää alaisille sähköpostia keskellä yötä ja joka puuhasi ensitöikseen yhden rauhansopimuksen

    9. 9

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    10. 10

      Ratsastajat ovat aiempaa isompia, ja moni talli on päätynyt asettamaan paino­rajoja: ”Aihe on monelle yli 40-vuotiaalle naiselle hirvittävän herkkä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää