Kulttuuri

Vesa-Matti Loiri yritti itsemurhaa joulukuussa 1977: konkurssi, viina, holtiton elämä ja vaimon kuolema olivat liikaa

Jari Tervon kirjoittama elämäkerta paljastaa kaihtelematta Loirin rajun päihteidenkäytön aallonpohjat.

Jari Tervon kirjoittama elämäkerta LOIRI. kertoo, että Vesa-Matti Loiri yritti vähän päälle kolmikymppisenä itsemurhaa.

Syy oli hoitamattomien verovelkojen aiheuttama konkurssi, ylenpalttinen viinankäyttö kaikkine siihen liittyvine holtittomuuksineen sekä järjestyksessä toisen vaimon Mona Loirin kuolema auto-onnettomuudessa Pernajan Koskenkylässä 25. marraskuuta 1977.

”Viikon kuluttua Monan kuolemasta Loiri tunsi saaneensa elämästään tarpeeksi”, Tervo kirjoittaa.

Loiri meni lääkäriin, kertoi tuskastaan ja sai rauhoittavia lääkkeitä.

”Kotiin päästyään hän huuhtoi kaikki pillerit alas lasillisella vettä, hyvästeli hengessään pienen poikansa ja sulki silmänsä siinä vakaassa ajatuksessa, ettei niitä enää koskaan avaa”, teoksessa kerrotaan.

Kuoleman sijasta seurauksena oli vuorokauden mittainen leijailu. Lääkäri oli aavistanut Loirin aikeet ja määrännyt miedot pillerit.

Julkisuudessa ei silloin vielä tiedetty, että avioliitto Monan kanssa oli käytännössä jo päättynyt. Puolison kyydissä matkusti myös hänen uusi miesystävänsä, joka menehtyi seuraavana päivänä.

Loirille jäi 4-vuotias esikoispoika Jan.

Itsemurhayrityksen aikaan Loiri oli jo kaikkien tuntema taiteilija ja esiintyjä. Läpimurron elokuvassa hän teki vain 17-vuotiaana esittämällä saksalaisen sotilaan matkaan lähtevän äidin Jake-poikaa Mikko Niskasen esikoisohjauksessa Pojat (1962).

Vuonna 1978 aiemminkin jo monta levyä julkaissut Loiri, 33, muuttui myös musiikissa kaikkien suomalaisten omaisuudeksi tulkinnoillaan Eino Leinon runoista.

Samana vuonna, vain seitsemän kuukautta ensimmäisen vaimon kuoleman jälkeen, hän solmi toisen avioliittonsa.

Elämäkerran mukaan Loiri on asunut kahdenkymmenenviiden vuoden aikana seitsemän naisen kanssa. Lyhyiden suhteiden määrästä ei esitetä arviota. Hänen ensimmäinen puolisonsa oli näyttelijä Tuula Nyman.

Lapsia on kaikkiaan viisi. Esikoinen kuoli vuonna 1994 äitinsä tavoin auto-onnettomuudessa. Toinen poika, Joonas, kuoli viime toukokuussa 37-vuotiaana. Isän elämäkerta on omistettu hänelle.

Lue lisää: Vesa-Matti Loirin elämäkerta ei säästele naisjutuissa, ja tulos on osin vaivaannuttava

Kirjassa kerrotaan kaihtelematta Loirin rajun päihteidenkäytön aallonpohjat. Yksi niistä osuu kesäkuuhun 2010 ja Sodankylän elokuvajuhlille, josta 144-kiloinen Loiri kiidätettiin ambulanssilla Lapin keskussairaalan.

Sairaalan raportti Loirin monien sairauksien tilasta:

”65-vuotias mies, jolla vaikea uniapnea, metabolinen oireyhtymä, verenpainetauti. Diabetes todettu viisi vuotta sitten ja hoitona on ollut alusta lähtien vain Lantus. Yksikkömäärä viime aikoina on ollut 76 yksikköä ja insuliinia potilas on pistänyt iltaisin. Metformiinia ei ole ollut käytössä missään vaiheessa. Silmänpohjakuvaseurantaa ei ole ollut. Verensokereitten säännöllistä kotiseurantaa ei myöskään ole ollut. Insuliinihoidon aloittamisen jälkeen potilas on lihonut 40 kg.”

Potilasta hoidettiin sairaalassa parisen viikkoa.

Sodankylässä kriittiseen tilaan vienyttä kohtausta seurannut päivä sairaalassa oli Loirin ensimmäinen täysin alkoholiton päivä kuuteen vuoteen ja seitsemään kuukauteen.

”Putkeksi se oli pitkä”, Tervo kirjoittaa.

Elämäkerta loppuu luetteloon Loirin elokuvista, levyistä sekä televisio- ja teatteritöistä, ja se täyttää peräti 15 sivua.

Kirja tuo moneen kertaan esiin sen, miten vaikea ellei mahdoton monien arvostelijoiden on ollut suhtautua Uuno Turhapuron, Tyynen, Jean-Perre Kuselan ja useiden muiden nauruhahmojen esittäjään vakavissa rooleissa, kuten vaikkapa Rauta-ajan Seppo Ilmarisena. Räkänaurattaminen leimaa tekijänsä.

Loirin mahdollinen oma tuska aiheesta ei käy ilmi kirjasta. Monitaituri on tehnyt mitä on tahtonut – ja mistä on maksettu.

”Ellei anna kaikkeaan, ei anna mitään”, hän ohjeistaa nuorempiaan.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla

      Tilaajille
    2. 2

      Valtion tuki maanviljelijöille kasvaa: Järjestelmän ansiosta viljelijät maksavat eläkkeistään muita yrittäjiä vähemmän

    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie matkalle yhteen maailman syrjäisimmistä paikoista, jossa juodaan sulavien jäävuorten vettä ja syödään raakaa hylkeenmaksaa

      Tilaajille
    4. 4

      Numeron 42 ratkaisseet matemaatikot yllättivät: Löysivät myös numerolle 3 kauan odotetun ratkaisun

    5. 5

      Häiriköintiä kesällä Vuosaaressa tutkinut ylikomisario: Monissa tapauksissa aikuiset hakivat itse konfliktia nuorten kanssa

    6. 6

      Neljä vuotta sitten uusnatsipuolue Kultainen aamun­koitto sai Kreikassa 18 parlamenttipaikkaa, viikko sitten muuttomiehet veivät toimistolta kyltinkin

    7. 7

      Tjäreborgin emoyhtiö Thomas Cook horjuu konkurssin partaalla: Rahoitusneuvottelut pankkien kanssa jatkuvat

    8. 8

      Emil Ruusuvuori murskaavan ylivoimainen Glasgow’n haastajaturnauksen loppuottelussa: ”Tämä oli yksi parhaista viikoistani”

    9. 9

      ”En olisi voinut kuvitella, että vielä joskus asun noiden jättiläisten kanssa”, paljastaa Saija Saarela ajatelleensa miehensä Ilkka Mattilan 400 kiloa painavasta kaiutinparista

    10. 10

      Harvinainen näky: Lähes kerrostalon ulko-ovella mönkivä mäyrä tallentui videolle Herttoniemessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie matkalle yhteen maailman syrjäisimmistä paikoista, jossa juodaan sulavien jäävuorten vettä ja syödään raakaa hylkeenmaksaa

      Tilaajille
    3. 3

      ”En olisi voinut kuvitella, että vielä joskus asun noiden jättiläisten kanssa”, paljastaa Saija Saarela ajatelleensa miehensä Ilkka Mattilan 400 kiloa painavasta kaiutinparista

    4. 4

      Yhdysvalloissa muhii poliittinen skandaali, johon kytkeytyvät Trump, Ukraina ja sala­peräinen ilmi­antaja – Tästä on kyse

    5. 5

      Häiriköintiä kesällä Vuosaaressa tutkinut ylikomisario: Monissa tapauksissa aikuiset hakivat itse konfliktia nuorten kanssa

    6. 6

      Jos edes holokaustin muisto ei saa ihmisiä järkiinsä, mihin Eurooppa on menossa?

    7. 7

      Miksi Suomessa ei osata puhua raiskausten syistä? Monika Fagerholm haluaa rikkoa hiljaisuuden uhrien ympäriltä

      Tilaajille
    8. 8

      Amerikkalaisten erot ovat miljardien toimiala, ja nyt sen surulliseksi mannekiiniksi on noussut Trumpin omin­takeinen lähi­piiriläinen

      Tilaajille
    9. 9

      Palvelukeskuksen dementoitunut asukas ei enää tunnista omaisiaan, mutta tämän 230-kiloisen ja karvaisen vakiovieraan hänkin muistaa tavanneensa

    10. 10

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    2. 2

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    3. 3

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    5. 5

      ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

    6. 6

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    7. 7

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    8. 8

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    9. 9

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    10. 10

      Toimittaja Sanna Ukkola ilmoitti irtisanoutuvansa Ylestä, jatkaa kuitenkin juontajana vuoden loppuun asti: ”On tiettyjä asioita, jotka ovat kumuloituneet”

    11. Näytä lisää