Kulttuuri    |   Kirja-arvostelu

Pohjoisessa kylässä eletään synkkien myyttien armoilla

Akseli Heikkilän esikoisromaanissa ei soiteta kännykällä vaan mennään tupaan selvittämään välejä.

Romaani

Akseli Heikkilä: Veteen syntyneet. WSOY. 192 s.

Kun esikois­romaani vie pohjolaan, voi arvata, että myyttistä ja väkevää menoa on luvassa. Alkuvoimaa. Paljon kuolemaa, rankkaa elämää.

Torniojoki­laaksosta kotoisin olevan Akseli Heikkilän (s. 1984) Veteen syntyneet voisi tehdäkin väkevän vaikutuksen, ellei pohjoista olisi ennekin kuvattu juuri mainituin aineksin.

Ja myyttinen taso tietää, ettei oikein tiedetä, missä ajassa liikutaan. Tässä romaanissa ei viestitä kännykkä kädessä vaan mennään tupaan ja kotaan, kun on määrä päästä selvittämään välejä.

Romaanin kertoja, nuori nainen palaa kotisijoilleen, ja saa kuulla isäpuoleltaan, että hänen äitinsä on juuri kuollut.

Äitiä nainen on juuri tullut tapaamaan. Isäpuolta vastaan hänellä on paljon hampaan­kolossa, myös äitiä, jonka kanssa hän on viettänyt kohtuullisen lapsuuden. Sen jälkeen jotain on mennyt pahasti pieleen.

Kertojalla on paljon vimmaa sisällään, ja parasta romaanissa onkin Heikkilän kyky virittää odottava tunnelma, tuntu latauksesta, joka odottaa purkautumistaan.

Kosto on vireillä, ja äidin katalaa tekoa pidetään pitkään salassa. Heikkilä kirjoittaa kuitenkin vahvimmat sivunsa äidinrakkauden tavattomasta voimasta.

Läsnä on myös velipuoli, jonka on määrä jatkaa perinteistä luppoamista eli kalastamista haavilla. Viereinen koski on tosin vienyt jo monta miestä, kertojan isänkin jo aikojen alussa.

Velipuoli on myös ainoa, joka säästyy, kun kertoja syytää sappea koko kylän ylle.

Kaltoin naista on kohdeltukin. Eräskin mies jopa pannut paksuksi.

Ongelmana on, että kalat ovat joesta kadonneet. Romaanin maailmassa tämä ei ole tapahtuma, jolla otettaisiin suoraa kantaa ajankohtaisiin ekologisiin ongelmiin, vaan se selittyy vanhalla myyttisellä kirouksella.

Tai kertojan sanoin: koski on ”säälimätön siskopuoli, joka surmaa uhrinsa armotta, jos sattuu astumaan harhaan”.

Naisesta itsestäänkin tulee kuin luonnonvoima, armoton, koko ajan kuohuva kostaja, jonka kosto ei välttämättä osu siihen kohteeseen, jota osaa odottaa.

Kyllähän tästä jylhää ja kiehtovaa kerrontaa syntyy. Ainakin monin paikoin, kun Heikkilä yhdistää realistista kerrontaa balladinomaisuuteen. Ei silloin voi välttää pientä vertausta entiseen mestariin Timo K. Mukkaan, joka hän teki kaiken vielä runollisemmin romaanissaan Kyyhky ja unikko.

Heikkiläkin kertoo kyllä hyvin, ja kaikki on kunnossa, jos tyytyy hänen luomaansa julmaan ja hyvin rajalliseen maailmaan. Silloin pitää vain luopua todenmukaisuuden ja -näköisyyden vaatimuksista.

Helsingin Sanomien palkinto vuoden parhaalle esikoisteokselle jaetaan 14. marraskuuta.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lankku on teholiike, mutta nämä 5 muunnelmaa ovat vielä tehokkaampia – saat myös vahvat pakarat ja paremman ryhdin

      Tilaajille
    2. 2

      Helsinkiin aukeaa maailman suurimman hotelli­ketjun huippu­hotelli – Taustalla häärii jälleen eläkeläinen Kasperi Saari, jonka mukaan luksus ei ole enää se juttu

      Tilaajille
    3. 3

      Alkavalla viikolla on luvassa yöpakkasia, mustaa jäätä ja jopa lumikuuroja

    4. 4

      Näin kodin viikko­siivous sujuu kahdeksan sijaan 1,5 tunnissa – Kansalais­opistojen opettajat kertovat, miten arkea voi helpottaa

    5. 5

      Statusstressi kiristää hermoja ja pilaa terveyttä – oman yhteiskunta-aseman tiedostaminen vaikuttaa suoraan onnellisuuteen

      Tilaajille
    6. 6

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    7. 7

      Opioidikriisistä todennäköisesti miljardikorvauksiin joutuva Sacklerien perhe siirtänyt omaisuuttaan Sveitsiin

    8. 8

      Ihmisiin tarttuva jänisrutto yleistyy Suomessa, tautia levittävät etenkin hyttyset

    9. 9

      Matematiikan ylivalta korkeakoulujen opiskelijavalinnassa voi johtaa kielten opiskelun kuolemaan, sanovat opettajat

    10. 10

      Trump sanoi USA:n olevan valmis vastaamaan Saudi-Arabiaa vastaan tehtyyn iskuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    2. 2

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    3. 3

      Käänne alkoi sala­kavalasti, ja nyt Stockmann on uppoamassa – Miten kriisin­ratkaisija Lauri Ratia aikoo pelastaa perinteisen tavara­talon?

      Tilaajille
    4. 4

      Jeffrey Epsteinin menestyksen salaisuus oli pieni musta muisti­kirja – Seksi­rikos­skandaali paisuu yhä, ja se voi tahria kaksi presidenttiä

    5. 5

      ”Pukki Pukki Pukki, sinä sinä sinä” – Teemu Pukki noussut Englannin jalka­pallon ykkös­puheen­aiheeksi, ikoninen britti­näyttelijäkin riehaantui

    6. 6

      Kersti Juva keksi suomen kieleen sanan örkki, ja nyt hän kertoo, miksi yksin­kertaistenkin sanojen kääntäminen englannista suomeen on usein moni­mutkaista

    7. 7

      Ihmisiin tarttuva jänisrutto yleistyy Suomessa, tautia levittävät etenkin hyttyset

    8. 8

      Vantaalla on hautausmaa, jonka puutarhuri Heli Hyystinmäki ei ole nähnyt yhtään omaista 20 vuoteen

    9. 9

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    10. 10

      Alkavalla viikolla on luvassa yöpakkasia, mustaa jäätä ja jopa lumikuuroja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Teini-ikäinen kilpauimari hylättiin liian paljastavan uima­puvun vuoksi Yhdys­valloissa – käytti samaa asua kuin kaikki muutkin

    3. 3

      Joukko suomalaisnaisia riisuuntui kameralle kertoakseen kehohäpeästä ja sen kukistamisesta – ”Olen yhä keskeneräinen, mutta sairaudesta olen päässyt”

      Tilaajille
    4. 4

      Seitsemän vuoden parisuhdekriisi on vanhentunut käsite: On olemassa toinen hetki, jolloin eroriski kasvaa selvästi

      Tilaajille
    5. 5

      Maailman parhaat luontokuvat valitaan taas kymmenientuhansien kuvien joukosta: HS näyttää 14 huippuotosta

    6. 6

      Suoliston bakteerit määrittävät, miten ihminen voi, ja niitä ohjaa ravintomme – Suomalainen huippu­tutkija kertoo, millaista ruoka­valiota bakteerit janoavat

      Tilaajille
    7. 7

      Suomella on työhullu ulkoministeri, joka lähettää alaisille sähköpostia keskellä yötä ja joka puuhasi ensitöikseen yhden rauhansopimuksen

    8. 8

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    9. 9

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    10. 10

      Ratsastajat ovat aiempaa isompia, ja moni talli on päätynyt asettamaan paino­rajoja: ”Aihe on monelle yli 40-vuotiaalle naiselle hirvittävän herkkä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää