Kulttuuri

Pia Raitalan tie jazzmuusikoiden manageriksi kulki Myrkytystietokeskuksen kautta

Pia Raitala, 50, on yksi Suomen harvoista jazzmanagereista. Farmaseutin koulutuksen saanut Raitala työskenteli ennen manageriksi ryhtymistään päivystäjänä Myrkytystietokeskuksessa.

Juhlaviikkojen Huvila-teltta on syyskuun ensimmäisenä sunnuntaina täpötäynnä, ja yhtye lavalla täydessä svengissä. Lavan takaosassa manageri Pia Raitala voi vetää hetken henkeä ja hakea ennen väliaikaa kupin kahvia.

”Kahvi tässä ensiksi tulee mieleen. Vaikka on ilmassa luopumistakin, sillä nämä keikat Tommy Lindgrenin, Palefacen ja Redraman kanssa ovat pian ohi”, Raitala huokaa.

Jazzorkesteri Ricky-Tick Big Band ja kolmen räppärin Julkinen Sana ovat lopettelemassa yhteistyötään ylimmässä ystävyydessä ja esiintyvät yhdessä enää vain joulukuussa. Kerran Tampereella, kolmena peräkkäisenä iltana Helsingissä.

Raitala on ollut tämän ainutlaatuisen yhdistelmän manageri alusta alkaen ja voisi kehua it­seäänkin siitä, että se on päässyt seitsemässä vuodessa näinkin pitkälle. Takana on kolme albumia sekä 80 keikkaa joukolla, johon kuuluu 20 muusikkoa, kaksi ääniteknikkoa ja yksi kuljettaja.

Näin ison ryhmän myyminen ei ole Suomessa helppoa. Ja myymistä menestys on edellyttänyt.

”Tarjosin tätä Huvilaankin jo seitsemän vuotta sitten. Vasta nyt nappasi, vaikka pienellä varauksella”, Raitala kertoo.

Epäily oli turhaa: molemmat konsertit – yhteensä 2 600 lippua – olivat loppuunmyytyjä.

Raitala ei ole muusikkojen ammattimaisena taustavaikuttajana tietenkään harvinaisuus, paitsi keskeisessä tyylilajissaan jazzissa. Hänellä on Suomessa vain kaksi kollegaa.

”Veikkaan, että yhdeksällä kymmenestä jazzammattilaisesta ei ole keikkoja myyvää agenttia, saati uraa laajemmin edistävää ja etuja valvovaa manageria”, Raitala sanoo.

”Toki useimmat haluaisivat ja samalla mahdollisuuden keskittyä paremmin omaan musiikkiin. Mutta harvalla on varaa, koska keikkoja ei kerry tarpeeksi. Suomi on pieni, vaikka olisi alallaan eurooppalaista huippua.”

Helsinkiläinen Raitala perusti Raitala Musicin 2017, mitä ennen hän teki samaa työtä samojen artistien kanssa kymmenen vuotta helsinkiläisessä agentuurissa.

Sen jäljiltä asiakkaita ovat räppäri Tommy Lindgren, sakso­fonisti Jukka Perko, pianisti Aki Rissanen ja beatboxaaja Felix Zenger sekä säveltäjä-kitaristi Valtteri Laurell Pöyhösen johtama Ricky-Tick Big Band.

Raitala ei koskaan suunnitellut ryhtyvänsä yrittäjäksi, saati agentiksi tai manageriksi. Hän on koulutukseltaan farmaseutti ja oli vielä vuoden 2009 alussa töissä Myrkytystietokeskuksessa – hätäpuheluihin vastaavana, kolmivuorotyötä tekevänä päivystäjänä.

”Se oli valtavan kiinnostavaa, eikä minulla ollut kolmentoista vuoden jälkeen mitään syytä pienentää palkkaani ja luopua eduistani. Olin nelikymppisenä hyvällä uralla”, kertoo Raitala toimistossaan Töölössä.

Managerointiin Raitala sai ensi kerran tuntumaa vuonna 2004, jolloin hän lupasi auttaa laulaja ja säveltäjä Anna-Mari Kähärää ”soittamalla bändin pojille muutaman puhelun”.

”Seuraavana vuonna orkesteri julkaisi levyn ja olin soittelussa kyynärpäitä myöten. En tiennyt alasta yhtään mitään mutta olin varma, että saan Kähärän jengin jonkinlaiseen ojennukseen”, Raitala kertoo ja nauraa.

Muutaman vuoden hän – tuolloin nimellä Kuisma – teki kahta kolmivuorotyötä. Myrkytystietokeskuksen hän jätti vasta helmikuussa 2009.

”Se valmisti tähän työhön, jossa työajat ovat yhtä lailla vaihtelevia eikä päätöksiä voi viivyttää. Ja tietysti toksikologian tietämys on ollut pelkkää plussaa”, hän sanoo puolivakavissaan.

Raitala luonnehtii itseään järjestelykykyiseksi ja kurinalaiseksi. Kiitos niiden lapsuus- ja teinivuosien, joina hän lauloi vakituisesti Radion lapsikuorossa.

”Kuoroa johtanut Heinz Hofmann oli tiukka, mutta muistelen aikaa hyvällä. Hän muokkasi minusta perfektionistin alun”, Raitala kertoo.

Hän oli myöhemmin vielä kahdeksan vuotta kouluttaja toisessa Hofmannin kuorossa, Cantores Minoresissa.

Vaikka manageri Raitala ei ole muusikkojen paimentaja, loikka poikakuoron kouluttajasta loppuunmyytyyn Huvilaan ei ole niin pitkä kuin voisi olettaa.

Ja mukava sattuma, että lavalla svengaavaa Ricky-Tick Big Bandia johtava Pöyhönen on vanha poikakuorolainen, yksi Raitalan entisistä oppilaista.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kuka?

Pia Raitala


 Syntyi 1969 Helsingissä, asuu Helsingissä.

 Ylioppilas Sibelius-lukiosta 1988, filosofian kandidaatti (farmaseutti) Helsingin yliopistosta 1991.

 Farmaseutti Naantalin apteekissa 1991–1995, farmaseutti Myrkytystietokeskuksessa 1995–2009.

 Artistimanageri Helsingin Sublime Music Agencyssa 2009–2017.

 Perusti Raitala Musicin 2017.

 Lauloi vakituisesti Radion lapsikuorossa 1978–1986, kouluttajana Cantores Minores -poikakuorossa 1985–1992.

 Täyttää 50 vuotta perjantaina 20. syyskuuta. Tähtisadetta!-konsertissa Savoyssa torstaina 19. syyskuuta esiintyvät kaikki Raitala Musicin artistit.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Thaimaan kuningas erotti ainoan jalkavaimonsa: syyksi kerrottiin ”karkea niskoittelu” ja kuningattareen liittyvä valtapeli

    2. 2

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    3. 3

      Poliisien etu­järjestön puheen­johtaja Ohisalon selvitys­pyynnöstä: Vuoro­puhelun sisä­ministerin kanssa tapahduttava muualla kuin Twitterissä

    4. 4

      HS haastatteli kurdien mielenosoituksen osallistujia: näin tilanne kärjistyi

    5. 5

      Puhemies torjui Boris Johnsonin toivoman uuden äänestyksen brexit-sopimuksesta – suora lähetys britti­parlamentista jatkuu

    6. 6

      Kotityöt kasautuvat naisille miesten tajuamatta – Helsinkiläispari jakaa työt tasan: ”Excel on nostanut tyytyväisyyttäni enemmän kuin kosinta”

      Tilaajille
    7. 7

      Iranilainen musiikkipalvelu poisti naiset kaikkien levyjen kansikuvista

    8. 8

      Sri Lanka on vuoden paras matkailumaa, julisti Lonely Planet – Sitten tuli huhtikuun terrori-isku ja kaikki muuttui

    9. 9

      Alma pääsi lämmittelijäksi Christina Aguileran Britannian-kiertueelle – Manageri: ”Christina oli nähnyt Alman keikan ja tykännyt kovasti”

    10. 10

      Hämmentynyttä Wikileaksin perustajaa Julian Assangea kuultiin oikeudessa Britanniassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    2. 2

      ”Koko Suomi kaatui minun vastaanotolleni”, sanoo lääke­kannabiksen reseptien kirjoittamisen lopettanut lääkäri

    3. 3

      Kotityöt kasautuvat naisille miesten tajuamatta – Helsinkiläispari jakaa työt tasan: ”Excel on nostanut tyytyväisyyttäni enemmän kuin kosinta”

      Tilaajille
    4. 4

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    5. 5

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    6. 6

      Maksoin hoitajan ojentamasta kumiletkusta 64 euroa: onko hoitokuluvakuutuksista tullut lääkäriasemille rahastusautomaatti?

    7. 7

      HS haastatteli kurdien mielenosoituksen osallistujia: näin tilanne kärjistyi

    8. 8

      Emeritusprofessori kiittää nuorta lääkäriä kannanotosta: ”Jos halutaan oikeasti hoitaa meidän vanhuksia, järjestelmää pitää muuttaa dramaattisesti”

    9. 9

      Omakotitalolle ei löydy ostajaa edes Järvenpäässä – Kari Sirola kertoo, miten vanhaa taloa voi pitää kunnossa halvalla

      Tilaajille
    10. 10

      Uni ja liikunta puhdistavat aivot, mutta korkea verenpaine heikentää pään pesukoneen tehoa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    4. 4

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    5. 5

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    6. 6

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    7. 7

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    8. 8

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    9. 9

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    10. 10

      HS:n erikoisartikkeli vie ruotsalaisten orjasaarelle: Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaavallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    11. Näytä lisää