Ruotsinkielinen Kalevala käyttää kekseliäitä nukkeja ja saa mielikuvituksen lentämään

Musiikkidraama

Kalevala. Ensi-ilta Åbo Svenska Teaterin päänäyttämöllä. Elias Lönnrotin tekstistä kääntänyt Lars ja Mats Huldén. Dramatisointi, ohjaus ja koreografia Jakob Höglund, musiikki Robert Kock, laulujen sanoitus Tobias Zilliacus, lavastus ja puvustus Heidi Wikar, nukkesuunnittelu Heini Maaranen, nuketuksen ohjaus Ari Ahlholm, rooleissa muun muassa Heli Lyytikäinen, Jahorina Kolppanen, Heini Haapaniemi, Sonia HagaReetta Moilanen, Julia Högnabba-Lewis ja Sofia Törnqvist. ★★★★

Kalevala voi olla varsinainen mielikuvituksen riemuvoitto, vaikka ei heti uskoisi.

Ei nimittäin ole yksi eikä kaksi kertaa, kun kansalliseepoksen tulkinta on luisunut vakavaksi, jopa tylsäksi ja pateettiseksi. Ja onhan teos raju. On itsemurhia, kuolemaa, sotaa ja insestiä.

Mutta saako Kalevalalle nauraa? Saako sillä leikkiä?

Ruotsinkielisen Åbo Svenska Teaterin lavalla ainakin nauretaan ja leikitään.

Teatteri on yhdessä musiikki- ja nukketeatterialojen opiskelijoiden kanssa tuottanut kansallis­eepoksesta riemukkaan version, joka ei kumartele kuvia.

Koko esitystä ei posoteta läpi Kalevalan poljennolla. Sekös saattaa vakavimpia Kalevala-faneja ärsyttää. Ruotsin kielelle kääntyy toki monia keskeisiä runoja, mutta esitystä varten on sävelletty myös uusia kappaleita. Ne ammentavat kansantarun teemoista ja tuovat kokonaisuutta helpommin lähestyttäväksi nykyihmiselle.

Ja kyllä tämä ihan tyylipuhdas Kalevala on, vaikka kieli on ruotsi ja kannel ei joka nurkassa soi.

Huonommin ruotsia osaaville tosin suosittelen takariviä tai jopa parven paikkoja. Etummaisista riveistä tekstityksen kuikuilu on hankalaa.

Ohjaaja Jakob Höglundhttps://www.hs.fi/haku/?query=jakob+hoglund saa Kalevalasta irti olennaisen. Kokonaisuus on jaettu viiteen näytökseen, ja jokainen näytös kietoutuu päähenkilönsä ympärille.

Juoni ei haahuile sivuraiteille. Alussa luodaan maailma, lopussa syödään puolukka. Välissä ­taotaan sampo.

Juuri Kalevalan esineet saavat erikoiskohtelua tässä tulkinnassa. Väinämöinen kalastaa kanteleen näköisen hauen, Kullervon puukko on sakset ja Marjatan syömä puolukka kasvaa ja kasvaa raskauskuukausien aikana.

Lemminkäisen tarinassa on keskiössä verta valuva harja, joten totta kai nukke-Lemminkäinen koostuu harjanvarsista.

Kyllä, nukke-Lemminkäinen. Pääsankarit ovat kaksijakoisia. On nukke-Väinämöinen ja ihmis-Väinämöinen.

Nuket ovat paitsi hurmaavia ja kekseliäitä, myös taitavasti liikuteltuja. Näyttelijät onnistuvat saamaan jopa pienen palan harsoa näyttämään elävältä olennolta.

Nuket lisäävät Kalevalan satumaisuutta. Ja sehän Kalevala alun perin on: aikuisten satuilua toisilleen.

Mitä teoksen raakuuteen tulee, nukeilla pystyy tekemään aika hurjia ja rankkojakin juttuja. Näyttämään, kuinka Lemminkäisen äiti kokoaa poikansa raajat, ja miten Untamon suku koettaa kerta toisensa jälkeen tappaa Kullervoa.

Mutta ennen kaikkea nuket tuovat Kalevalaan leikin.

Nuket ja nukettajien taituruus vievät niin paljon huomiota, että muu näyttelijäntyö tahtoo jäädä niiden varjoon.

Roolisuorituksissa on toki helmiä. Mainittakoon esimerkiksi Sonia Haganhttps://www.hs.fi/haku/?query=sonia+hagan varsin riettaaksi yltyvä Lemminkäinen ja Julia Högnabba-Lewisin https://www.hs.fi/haku/?query=julia+hognabba-lewisinsuorastaan ärsyttävän viaton Marjatta.

Ensemble on iso. Se mahdollistaa joukkokohtausten ja tanssinumeroiden voiman ja vimman. Loivaksi kiipeilyseinäksi nouseva lavastus antaa koreografioille hauskoja mahdollisuuksia.

Ajoittain kuitenkin toivoisi, että tälle porukalle olisi suurempi näyttämö. Niin ahtaaksi jotkut kohtaukset käyvät.

Koska nuorta voimaa on näyttämöllä paljon, esityksessä on paikoittain nuorisoteatterin ja sivistystyön makua.

Onneksi opetustuokiomaisuuttaa on vain alun johdatuksessa, ja siitä päästään eroon äkkiä.

Elon riemu kantaa tätä esitystä.