Eira Mollbergin omakohtaiseen romaaniin perustuva esitys Villahousuhäpeä ei onnistu näyttämöllistämään sisäistä kamppailua

Näytelmä

Villahousuhäpeä, kantaesitys Teatteri Avoimissa Ovissa. Eir­­a Mollbergin romaanin pohjalta dramatisoinut ja ohjannut Hanna Kirjavainen. Lavastus ja videoprojisoinnit Alisha Davidow, äänet Pekka Lehti, valot Ainu Palmu, kuo­ron johto Larissa Qvintus-Petsalo. Rooleissa Laura Malmivaara ja Irina Pulkka. ★★

Millaista on fiksun, akateemisen naisen häpeä, alkoholismi ja putoaminen syvimpään kellariloukkoon? Miltä tuntuu kaivata jonkin suuremman yhteyteen ja äidin syliin? Entä voiko kaiken selittää sanoilla ja mikä oli se kuuluisa sana, joka oli alussa?

Muun muassa näitä kysymyksiä kysyy Eira Mollberginhttps://www.hs.fi/haku/?query=eira+mollbergin samannimiseen omakohtaiseen romaaniin perustuva Villahousuhäpeä. Teatteri Avoimien Ovien uusi johtaja Hanna Kirjavainenhttps://www.hs.fi/haku/?query=hanna+kirjavainen on ohjannut romaanista esityksen kahdelle näyttelijälle ja ortodoksikuorolle.

Irina Pulkkahttps://www.hs.fi/haku/?query=irina+pulkka esittää alkoholismiin putoavaa minäkertojaa myös humoristiset sävyt säilyttäen ja Laura Malmivaara https://www.hs.fi/haku/?query=laura+malmivaaraniin minäkertojan sisäisen kamppailun vastaanottavaa Jumalaa kuin esityksen kaikkia muitakin hahmoja. Autofiktiosta on kyse. Kauniisti laulava ortodoksikuoro tuo lavalle Pyhtitsan luostarin ja pyhyyden tunnelmaa.

Romaanin tapaan assosiaatioille rakentuva esitys jäsentyy hankalasti. Se luo melko suuria kaaria päähenkilön elämän ja historian sekä maailmankirjallisuuden välille. Minäkertoja torjuu ahdistustaan vetäytymällä sanojen ja sivistyksen maailmaan, joilla hän tekee eroa itsensä ja muiden potilaiden välille.

Katkolla osastolla mieleen vyöryy Stalingradin piiritys ja Tšehovinhttps://www.hs.fi/haku/?query=tsehovin novelli Sali nro 6. Esitys ei onnistu valitettavasti motivoimaan näitä yhteyksiä ja vaikutelma on huolimaton. Lavalle projisoitavat elokuvat Sound of Musicista kauhuelokuva Sahaan tuntuvat teennäisiltä.

Kovin staattiselle sisäiselle puheelle ja takaumille perustuva esitys ei onnistu näyttämöllistämään sisäistä kamppailua ja päästää katsojaa sisäänsä vain ajoittain.

Esimerkiksi silloin, kun päähenkilö muistelee työskentelyään Brita Kekkosen https://www.hs.fi/haku/?query=brita+kekkosenviidentenä ja poispotkittuna elämäkerturina.

Malmivaara on loistava kipakkana Brita Kekkosena, joka loihtii näyttämölle omaa draamaansa Taneli Kekkosen https://www.hs.fi/haku/?query=taneli+kekkosenJugoslavian-vierailusta. Varjoprojisointeina häivähtävät myös raivoava isä Rauni Mollberghttps://www.hs.fi/haku/?query=rauni+mollberg, alistunut äiti ja sairastunut veli.

Mielenkiintoisia ovat myös kuvaukset katkohoidon muista asukkaista ja hoidosta, joka ei anna päähenkilön mielestä tukea henkiseen kasvuun.

Kaikki kunnia Mollbergin avoimuudelle. Kuitenkin ensi-illassa esitys vaikutti valitettavan keskeneräiseltä.