Kulttuuri    |   Kirja-arvostelu

Vääränlaiset toppahousut sinetöivät nuoren kohtalon esikoisromaanissa, jonka maailma on lohduton

Lapsuus on pahuuden laboratorio Maija Kauhasen kirpeän analyyttisessa esikoisromaanissa.

Romaani

Maija Kauhanen: Eliitti. Otava. 266 s.

”Ihmisten, jotka arvaavat lapsestaan tulevan erilaisen, ei kannata hankkia lapsia”, ajattelee Ilmo, yksi Maija Kauhasen (s. 1985) esikoisromaanin nuorista aikuisista. Kun Antti Röngän debyytti Jalat ilmassa antoi kasvot koulukiusatulle, sukeltaa Kauhasen Eliitti k-sanaa vältellen syvälle lasten ja nuorten maailmaan.

Sillä lapsuus on se ”pahuuden laboratorio”, jossa opitaan ”miten homma toimii”.

Romaani lähestyy kylmää ­aihettaan kolmen nuoren silmin, aina peruskoulusta lukion kautta opintoihin. Ja homman nimi on se, että selvitäkseen systeemissä on tunkeuduttava Eliittiin. Kauhanen käyttää häpeilemättä ilmauksia ”normaali”, ”terve” ja ”voittaja”. Teoksen nimi Eliitti merkitsee yhtä hyvin suosittujen tyttöjen laumaa yläasteella kuin sitä arvostettua helsinkiläislukiota, johon Ilmo, Inkku ja Karla pääsevät.

Erojen politiikan ja sosiaalisen pelin analyysina romaani onnistuu hienosti. Se pakottaa lukijansa kysymään, mitä kaikkea kiusaaminen on, ja mistä jo lasten kokema keskinäinen erilaisuus syntyy?

Todella ahdistavaksi näkymän tekee Kauhasen ratkaisu nostaa romaanin tapahtumiin Jokelan vuoden 2007 koulusurmat. Ilmo ja Inkku ovat innoissaan, kun joku rääkätty julistaa vihdoinkin sodan.

Keskushahmo Inkku on rakastavan perheen lahjakas tyttö, joka varhaisessa murrosiässä käsittää, ettei ole suosittu. Harrastuneen priimuksen vääränlaiset toppahousut sinetöivät kohtalon. 11-vuotias terhakka, pyöreä tyttö on kaikkien aikuisten mieleen, mutta Kehyskunnan peruskoulun eliittiin hän ei kelpaa.

Kiusataanko häntä todella, siihen romaani ei vastaa, ainakaan suoraan. Kauhanen analysoi Inkun kokemuksen ja itseymmärryksen kehitystä taitavasti hyvin liikkuvassa kerronnassa. Traumat ja mahdolliset valemuistot joutuvat uuteen valoon, kun niiden rinnalle saadaan Karlan ja Ilmon tarinat koulupihoilta.

Ilmo on ahdistunut, kirjoittava älykkö, jota painajaismaiset muistot koulun uimahallireissuilta eivät jätä rauhaan. Karlan särkynyt perhetausta – isä vankilassa – tekee myös hänestä koulupihan saaliseläimen.

Mutta Karla onnistuu murtautumaan tyttöjen sisäpiiriin, ja myöhemmin näyttää närhen munat koko porukalle: kolhot piirteet ovatkin ”ainutlaatuinen kasvojen luusto”, ja 16-vuotiaalle aukeaa mallin ura.

Kaikista ihmisistä tulee lopulta taviksia, mutta kiusaajista tulee onnellisia taviksia, he eivät kärsi mielenterveysongelmista loppuelämäänsä. Tämän analyysin esittää Ilmo, ja lisää, että jos kiusatusta tulee kuuluisa, hänen kiusaajansa kertoo tutuilleen, miten ”persoonallinen” tyyppi oli jo lapsena.

Eliitin kuvaus ihmisen maailmasta on lohduton, pakko myöntää. Kolmikon keskinäinen ystävyys ja rakkaus kantavat heitä eteenpäin, mutta tällekin hyvälle annetaan kuivat reunaehdot. Ystäviä tai rakastettuja ei valita, sen kummemmin kuin sukulaisiakaan.

Sillä vapaa valinta on kaunis kuvitelma, ystäviä tulee niistä, jotka jäävät jäljelle, kuin jakojäännös. Sattuma, tarve ja tilanne rakentavat romaanin nuorten välisen yhteyden, ja se riittää heille. He asettuvat systeemin ”luusereiksi” ihan vapaaehtoisesti ja ylpeinä.

Tuntuu, että Eliitin y-sukupolvi lupaa virkistävää kapinaa ”normaalien” ja ”voittajien” pelikentälle.

Helsingin Sanomien palkinto vuoden parhaalle esikoisteokselle jaetaan 14. marraskuuta.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Korkeushypyn entinen maailmanmestari Patrik Sjöberg alkoholisoitui ja muutti mökkiin metsän keskelle

    2. 2

      Yllätyskäänne brittiparlamentissa: Alahuoneen jarrutus pakotti Johnsonin anomaan EU:lta brexit-lykkäystä – EU:n Tusk twiittasi lykkäyspyynnön saapuneen, Johnson lähetti kaksi eri kirjettä

    3. 3

      Kaupasta voi löytää vaatteita, jotka kestävät jopa eliniän – Näin tunnistat pitkä­ikäisen vaatteen ja vältät virheet, jotka kuluttavat sitä

      Tilaajille
    4. 4

      Väkivalta ja turhautuminen kasvavat Barcelonan öisillä kaduilla: ”Mikään tässä ei ole normaalia”

    5. 5

      Eksyykö kävijä Triplaan? Arkkitehti ilahtui ja pettyi uudesta kauppakeskuksesta

    6. 6

      Uusi bisnes rantautuu Tallinnasta Suomeen – ”Jokainen nuori virolais­yrittäjä haluaa Helsinkiin”

    7. 7

      Miten mies voi nähdä alastoman ihmisen kuvassa palan vaginaa?

    8. 8

      Egyptissä tehtiin suurin muumioiden hauta-arkkulöytö yli sataan vuoteen

    9. 9

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    10. 10

      Yhä useampi suomalainen asuu täydellisessä eristyksessä – Muoniolainen kalastaja Jopi Saari on asunut vuosi­kymmeniä syrjässä ilman puolisoa tai ystäviä, ensi vuodelle hänellä on yksi toive

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yhä useampi suomalainen asuu täydellisessä eristyksessä – Muoniolainen kalastaja Jopi Saari on asunut vuosi­kymmeniä syrjässä ilman puolisoa tai ystäviä, ensi vuodelle hänellä on yksi toive

      Tilaajille
    2. 2

      Korkeushypyn entinen maailmanmestari Patrik Sjöberg alkoholisoitui ja muutti mökkiin metsän keskelle

    3. 3

      Eksyykö kävijä Triplaan? Arkkitehti ilahtui ja pettyi uudesta kauppakeskuksesta

    4. 4

      Yllätyskäänne brittiparlamentissa: Alahuoneen jarrutus pakotti Johnsonin anomaan EU:lta brexit-lykkäystä – EU:n Tusk twiittasi lykkäyspyynnön saapuneen, Johnson lähetti kaksi eri kirjettä

    5. 5

      Kaupasta voi löytää vaatteita, jotka kestävät jopa eliniän – Näin tunnistat pitkä­ikäisen vaatteen ja vältät virheet, jotka kuluttavat sitä

      Tilaajille
    6. 6

      Uusi bisnes rantautuu Tallinnasta Suomeen – ”Jokainen nuori virolais­yrittäjä haluaa Helsinkiin”

    7. 7

      Turkki-mielenosoitus kulki Helsingin keskustan läpi, poliisi käytti etälamautinta poliisia vastustaneeseen mielenosoittajaan

    8. 8

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    9. 9

      Unicafen päätös luopua naudanlihasta on huono

    10. 10

      Aivojamme kuormittavat lukemattomat turhat asiat, sanoo neuropsykologi Nina Uusitalo ja kertoo keinon, jonka avulla hän oppi keskittymään olennaiseen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    5. 5

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    6. 6

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    7. 7

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    8. 8

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    9. 9

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    10. 10

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää