Kulttuuri

Martin Scorsesen mukaan Marvel-supersankarielokuvat eivät ole elokuvia lainkaan, Marvel-ohjaajat vastasivat Twitterissä

Martin Scorsese, 76, vertasi Empire-lehden haastattelussa Marvel-elokuvia huvipuistoihin.

Ohjaajalegenda Martin Scorsese ei innostu Marvel-yhtiön jättisuosituista supersankarielokuvista.

Scorseselta, 76, kysyttiin Empire-lehden tuoreessa haastattelussa, mitä mieltä hän on Marvel-elokuvista. Scorsese vastasi yrittäneensä katsoa niitä, mutta hänen mielestään niitä ei voi oikeastaan laskea edes elokuviksi tai elokuvataiteeksi. (”That's not cinema.”)

Scorsese sanoo, että Marvel-elokuvat ovat kyllä hyvin tehtyjä ja näyttelijät tekevät niissä parhaansa, mutta hän ei ajattele niitä elokuvina vaan huvipuistoina.

Scorsesen kommentit saivat arvatenkin kritiikkiä sosiaalisessa mediassa. Palautteen antajiin kuului muun muassa James Gunn, joka on käsikirjoittanut sekä ohjannut Marvelin supersankarielokuvien universumiin kuuluvat Guardians of the Galaxyn (2014) sekä sen jatko-osan Guardians of the Galaxy Vol. 2:n (2017).

Gunn totesi Twitterissä Scorsesen kommenttien ”tehneen hänet surulliseksi”, tosin hän lisäsi rakastavansa Scorsesea siitä huolimatta ohjaajana ikuisesti.

Marvelin kaksi ensimmäistä Avengers-elokuvaa ohjannut ja käsikirjoittanut Joss Whedon komppasi ja kirjoitti Twitterissä, kuinka esimerkiksi Gunn on hänen mukaansa laittanut koko sydämensä peliin Guardians of the Galaxyja tehdessään.

”Ihailen Martya [Scorsese] ja näen hänen pointtinsa, mutta... sille on syynsä, miksi ’olen aina vihainen’”, Whedon kirjoitti.

Useiden Marvelin supersankarielokuvien lipputulot ovat ylittäneet miljardin euron rajan. Keväällä ensi-iltansa saaneesta Avengers: Endgame on nyt maailman menestynein elokuva yli kahden miljardin euron tuotoillaan.

Muun muassa Taksikuskin (1976), Kuin raivon härän (1980) ja Mafiaveljet (1990) ohjanneen Martin Scorsesen uusin ohjaustyö on rikosdraama The Irishman, joka saa ensi-iltansa elokuvateattereissa ja Netflixillä marraskuussa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    2. 2

      Macronin kommentti aivo­kuolleesta Natosta sai Merkeliltä ennen­kuulumattoman vastauksen

    3. 3

      Entä jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan? Juuri päättynyt Amazonin tieteissarja kertoo kiehtovaa vaihtoehtohistoriaa

      Tilaajille
    4. 4

      Tutkimus: Vääränlaiset suolisto­bakteerit ja viina ovat vaarallinen yhdistelmä

    5. 5

      Nigerialaismies onnistui huijaamaan lähes miljoonaa euroa, vaikka istuu 24 vuoden vankeus­tuomiota – Viranomaiset ovat ymmällään

    6. 6

      Markku Laurila teki tarkat laskelmat ja vaihtoi diesel-Volvon uuteen ladattavaan hybridiin – nyt hän säästää polttoaineessa satoja euroja kuukaudessa

      Tilaajille
    7. 7

      ”Pystyn hymyilemään, vaikka olen romahduspisteessä” – Neljän lapsen isä Mika Tukiainen sairastaa masennusta ja pitää perheen arjen pyörimässä

      Tilaajille
    8. 8

      Helsinkiläinen Zahra Karimy oppi 15-vuotiaana, mitä on joutua vihavyöryn kohteeksi: ”En ollut kokenut mitään vastaavaa”

    9. 9

      Helpoimmat uuniruoat syntyvät lähes itsestään – Näin valmistat ”yhden pellin ihmeen”

    10. 10

      Kulissien takana Finanssi­valvonnan ja eläke­yhtiöiden välit ovat kireämmät kuin vuosi­kymmeniin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    2. 2

      Treenin jälkeen moni tekee virheen, joka voi hidastaa kehitystä – Tästä on kyse aktiivisessa palautumisessa, joka hyödyttää jokaista treenaajaa

      Tilaajille
    3. 3

      Helpoimmat uuniruoat syntyvät lähes itsestään – Näin valmistat ”yhden pellin ihmeen”

    4. 4

      John Irvingin teos käsittelee seksuaalisuutta ja uskontoa niin rajusti, että se on yhä kielletty joissakin kouluissa – Taustalla on kirjailijan nuoruuden trauma

      Tilaajille
    5. 5

      BBC väittää Puolankaa ”kuolevaksi kaupungiksi”, mutta Suomessa on yksi kunta, joka kutistuu vielä nopeammin

    6. 6

      Alfa-tv nousi otsikoihin kun se hermostui ohjelmansa trans-vieraasta – katsoimme kanavaa viikon putkeen, ja tältä se näytti

    7. 7

      HS:n valokuvaaja seurasi Hongkongin rajuja yhteenottoja: Kuvakooste välittää uhkaavan ja arvaamattoman tunnelman

    8. 8

      Mitä jos jättää auton huoltamatta, tankkaa väärää polttoainetta tai ajaa kytkin pohjassa? Autoiluun liittyy kysymyksiä, joita et ehkä kehtaa kysyä – kokosimme vastauksia

    9. 9

      Ohikulkija huomasi maassa pienen pienen pilkahduksen: Nyt Espoossa kaivetaan esiin asuinpaikkaa Suomen esihistorian arvoitukselliselta aikakaudelta

    10. 10

      Postin lakko ja tukilakot jatkuvat – työntekijäpuoli hylkäsi sovintoesityksen pakettilajittelijoiden siirron takia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    3. 3

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    4. 4

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    5. 5

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    6. 6

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    7. 7

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    8. 8

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    9. 9

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    10. 10

      ”Anteeksi, äitini on ulkomaalainen”: HS:n kirjeenvaihtajan lapsi muutti Pekingiin ja on jo joutunut rauhoittelemaan paikallisia kiinaksi

    11. Näytä lisää