Kulttuuri

Muusikko Jarkko Aholan levynkansi herättää hilpeyttä sosiaalisessa mediassa – Viittomakieltä muistuttavaan mokaan sortuvat monet valtionpäämiehetkin

Viittomakieltä äidinkielenään puhuva Tiina Saarijärvi-Kivelä kertoo, miksi monelle tulee levynkannesta mieleen vagina.

Teräsbetoni-yhtyeestä tunnetun muusikko Jarkko Aholan tuoreen Metallisydän-levyn kansikuvasta on sosiaalisessa mediassa noussut pienimuotoinen kohu.

Kuvassa tummiin pukeutunut Ahola on asettunut seisomaan kameran eteen ja liittänyt kätensä yhteen sydäntä muistuttavaan asentoon. Monille sormien muodostamasta, alaspäin osoittavasta kuviosta on kuitenkin tullut mieleen jotain ihan muuta, nimittäin vagina.

Se tuli kuvasta ensimmäisenä mieleen myös viittomakielen ja tulkkauksen lehtori Tiina Saarijärvi-Kivelälle, kun hän näki kuvan Facebookissa.

”Ajattelin heti, että jaahas, alapääjuttuja taas. Tällaisia käsien liikkeitä näkee niin paljon. Poliitikot ja valtionpäämiehetkin pitävät usein käsiään asennossa, joka muistuttaa naisen sukupuolielimen viittomaa”, Saarijärvi-Kivelä sanoo.

Esimerkiksi Saksan liittokansleri Angela Merkelin sormet nähdään usein yhteen liitettyinä, mikä muistuttaa Aholan asentoa levyn kannessa. Käsielettä on hänen kohdallaan kutsuttu ”vallan kolmioksi”.

Kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö tapasi viime viikolla Donald Trumpin Valkoisessa talossa, syntyi kuvamateriaalista runsaasti netissä kiertäviä meemejä. Tuttu ele näkyy myös monissa maailmalla levinneissä kuvissa.


Viittomakielen tulkki Kirsi Varttisen kirjoittamaa päivitystä on jaettu yli 400 kertaa, ja se on kerännyt jo hänen omalla seinällään sata kommenttia. Päivitys on varustettu muun muassa hashtageilla: #eiseolesydän, #hohtavapimppi ja #viittomallaonväliä.

Useimpia kuva Aholan käsistä on huvittanut, mutta joidenkin mielestä se ei ole tarpeeksi lähellä oikeaa naisen sukupuolielimen viittomaa.

Saarijärvi-Kivelä ymmärtää päivitystä seuranneen kohun, sillä hänelle kuva näyttäytyi samalta kuin alkuperäisen postauksen tekijälle.

”Siinä on pieni artikulaatiovirhe, mutta ero oikeaan viittomaan niin pieni, että merkitys säilyy ja on viittomakieliselle ja viittomakieltä ymmärtävälle selvä”, hän sanoo.

Aholan suurin moka liittyy käsien paikkaan: koska kädet ovat alempana kuin sydän, viittoma assosioituu helposti sukupuolielimiin.

Viittomakieltä osaamattomille ero avautuu, jos ajattelee, että ’pimpin’ sijaan jossain lukisi ’pimpppi’. Vaikka sanassa on kirjoitusvirhe, sen pystyy lukemaan ja ymmärtämään oikein.

Äidinkielenään viittomakieltä puhuva Saarijärvi-Kivelä kertoo, että viittomakielessä on eroja ihan samalla tavalla kuin murteissa tai slangissa.

”On käsimuotoeroja ja tilanteeseen ja ihmisryhmään liittyviä eroja. Ja tietenkin synonyymisia tapoja sanoa joku asia.”

Hänelle tulee heti mieleen viisi tai kuusi eri viittomaa vaginasta.

”Jos puhun omien lasteni kanssa käytän perusviittomaa. Aikuisten kanssa viittoma muuttuu erilaiseksi, ja miehet ja naiset voivat viittoa vaginan eri tavalla”, hän kertoo.

Staattisesta valokuvasta eivät myöskään välity sävyerot, joita viittoma saisi liikkeiden ja ilmeiden myötä.

Jos haluaa viittoa sanan vagina kieliopillisesti oikein, peukalot kuuluu suoristaa ylöspäin toisin kuin Aholan kuvassa, jossa peukalot ovat hieman koukussa.


Joillekin Jarkko Aholan levynkannen nähneille on tullut mieleen, että kyseessä olisi taidokas markkinointitemppu. Saarijärvi-Kivelä ei tähän usko.

”Mutta kömmähdykset voisi helposti välttää, jos viitsisi etukäteen tarkistaa. Mokia voi tapahtua kenelle tahansa, enkä usko, että tässä on tarkoituksella väheksytty toisen kieltä. Lähinnä tämä on hirveän huvittava kömmähdys.”
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ruotsalaiset myivät orjia Kungsgatanin ja Östra Strandgatanin kulmassa – Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaa­vallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    2. 2

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

      Tilaajille
    3. 3

      Omakotitalolle ei löydy ostajaa edes Järvenpäässä – Kari Sirola kertoo, miten vanhaa taloa voi pitää kunnossa halvalla

      Tilaajille
    4. 4

      Maailman pisin matkustajalento laskeutui Sydneyyn, lento kesti yli 19 tuntia

    5. 5

      Boris Johnson anoi lopulta EU:lta brexit-lykkäystä, mutta jätti pyynnön allekirjoittamatta – ja sanoi toisessa kirjeessä, ettei halua lykkäystä

    6. 6

      Voiko pitkä mies ikinä ymmärtää naista?

    7. 7

      Pirkka-Pekka Petelius lakkasi olemasta hauska ja hakeutui eduskuntaan niin synkistä syistä, että niistä on tuskaista puhua

      Tilaajille
    8. 8

      Korkeushypyn entinen maailmanmestari Patrik Sjöberg alkoholisoitui ja muutti mökkiin metsän keskelle

    9. 9

      Väkivalta ja turhautuminen kasvavat Barcelonan öisillä kaduilla: ”Mikään tässä ei ole normaalia”

    10. 10

      Suomi otti pakolaisina vastaan kolme sieppauksesta syytettyä paraguaylaista vasemmistoaktivistia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yhä useampi suomalainen asuu täydellisessä eristyksessä – Muoniolainen kalastaja Jopi Saari on asunut vuosi­kymmeniä syrjässä ilman puolisoa tai ystäviä, ensi vuodelle hänellä on yksi toive

      Tilaajille
    2. 2

      Korkeushypyn entinen maailmanmestari Patrik Sjöberg alkoholisoitui ja muutti mökkiin metsän keskelle

    3. 3

      Boris Johnson anoi lopulta EU:lta brexit-lykkäystä, mutta jätti pyynnön allekirjoittamatta – ja sanoi toisessa kirjeessä, ettei halua lykkäystä

    4. 4

      Kaupasta voi löytää vaatteita, jotka kestävät jopa eliniän – Näin tunnistat pitkä­ikäisen vaatteen ja vältät virheet, jotka kuluttavat sitä

      Tilaajille
    5. 5

      Eksyykö kävijä Triplaan? Arkkitehti ilahtui ja pettyi uudesta kauppakeskuksesta

    6. 6

      Uusi bisnes rantautuu Tallinnasta Suomeen – ”Jokainen nuori virolais­yrittäjä haluaa Helsinkiin”

    7. 7

      Poliisi otti yhteen Turkki-mielenosoittajien kanssa Helsingin keskustassa ja käytti etälamautinta

    8. 8

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    9. 9

      Unicafen päätös luopua naudanlihasta on huono

    10. 10

      Aivojamme kuormittavat lukemattomat turhat asiat, sanoo neuropsykologi Nina Uusitalo ja kertoo keinon, jonka avulla hän oppi keskittymään olennaiseen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    5. 5

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    6. 6

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    7. 7

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    8. 8

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    9. 9

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppa­keskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    10. 10

      Junasta noussut muukalainen ojensi Tiia Maria Saarelle yhtäkkiä rakkaudentäyteisen kirjeen: ”Kyllähän minulla kyyneleet tulivat silmiin”

    11. Näytä lisää