Kulttuuri    |   Näyttelyarvostelu

Kim Simonssonin vihreät sammallapset ovat taidokkaita veistoksia, mutta mitä he haluavat meille sanoa?

Suosittujen sammallasten juuret ovat mangakulttuurissa.

Kuvanveisto

Kim Simonsson: Valitut 20.10. saakka Galerie Forsblomissa (Yrjönkatu 22). Ti–pe 11–18, la–su 12–16.

Kim Simonssonin (s. 1974) näyttely oli siellä käydessäni täynnä lapsia. Moni heistä oli vihreän, sammalta muistuttavan aineen peittämiä keramiikkalapsia, yhtä moni mustan tai metallisen lasitteen peitossa. Veistosten seassa oli oikeita lapsia, joko vanhempiensa seurassa tai sylissä. Reaktioista päätellen Kim Simonssonin taide on siinä mielessä poikkeuksellista aikalaistaidetta, että se puhuttelee kaikenikäisiä.

Siinä missä pienet sammalolennot voivat olla lapsikatsojalle samastumisen kohde, aikuinen ihailee Simonssonin teknistä taituruutta, yksityiskohtien runsautta ja tarkkuutta. Ajatus keramiikasta sopii itse asiassa huonosti yhteen kaiken veistoksissa erottuvan kanssa. Silmäys teostietoihin paljastaakin, että ”sammalen” alla on poltetun saven ohella muun muassa höyheniä ja muovikukkia.

Teosten juuret ovat japanilaisessa manga-kulttuurissa ja Hayao Miyazakin Liikkuvan linnan kaltaisissa fantasioissa. Simonsson ikään kuin suurentaa animaatioiden piirroshahmot ja tekee niistä kolmiulotteisia. Hahmojen mittakaava on niin lähellä ihmisen kokoa, että ne on helppo mieltää luonnollisen kokoisiksi, jostain rinnakkaisesta todellisuudesta ulos astuneiksi.

Vihreä nukka tekee veistoksista ehyitä, mutta se ei peitä sitä, minkä perinteisemmän lasituksen omaavat teokset paljastavat selvemmin. Hahmot ovat pysähtyneitä ja ajatuksiinsa vaipuneita – tai kuin gallerian kirkkaan valaistuksen häikäisemiä.

Liike ja toiminta tai tunteiden ilmaisu eivät selvästikään näytä kiinnostavan Simonssonia. Kertomatta jää myös tarina, joka näitä satuhahmoja yhdistää: mistä he tulevat ja mitä he haluavat meille sanoa?
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Cheyenne Järvinen kyllästyi ravinto­lisien tyrkyttämiseen somessa: ”En usko siihen huuhaahan” – Sen jälkeen alkoi palautevyöry

    2. 2

      Ravitsemustieteen professori hätkähti lentokentällä kaadettua aamu­konjakkia – Onko aamujuominen erityisen suomalainen ilmiö?

    3. 3

      Hiilihydraattien välttely on usein turhaa, sillä kehon voi totuttaa käyttämään niitä tehokkaammin, sanoo ravitsemusterapeutti ja antaa kolme vinkkiä

      Tilaajille
    4. 4

      Miehet katoavat työmarkkinoilta, eikä kukaan tiedä minne – olisiko syynä miehen kunnia?

    5. 5

      Voi olla, että korot eivät nouse vuosi­kausiin – Mitä se tarkoittaa koti­talouksien kannalta?

      Tilaajille
    6. 6

      Jopa miljoonan suomalaisen kehossa jyllää esidiabetes, eivätkä he tiedä sitä

      Tilaajille
    7. 7

      Mitä jos keinotekoiset aivot tajuavat olevansa olemassa? Tutkijat huolestuivat laboratorioissa kasvatetuista miniaivoista

    8. 8

      HS haastatteli kurdien mielenosoituksen osallistujia: näin tilanne kärjistyi

    9. 9

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    10. 10

      Thaimaan kuningas erotti ainoan jalkavaimonsa: syyksi kerrottiin ”karkea niskoittelu” ja kuningattareen liittyvä valtapeli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    2. 2

      Kotityöt kasautuvat naisille miesten tajuamatta – Helsinkiläispari jakaa työt tasan: ”Excel on nostanut tyytyväisyyttäni enemmän kuin kosinta”

      Tilaajille
    3. 3

      ”Koko Suomi kaatui minun vastaanotolleni”, sanoo lääke­kannabiksen reseptien kirjoittamisen lopettanut lääkäri

    4. 4

      HS haastatteli kurdien mielenosoituksen osallistujia: näin tilanne kärjistyi

    5. 5

      Maksoin hoitajan ojentamasta kumiletkusta 64 euroa: onko hoitokuluvakuutuksista tullut lääkäriasemille rahastusautomaatti?

    6. 6

      Mitä jos keinotekoiset aivot tajuavat olevansa olemassa? Tutkijat huolestuivat laboratorioissa kasvatetuista miniaivoista

    7. 7

      Poliisien etujärjestön puheen­johtaja ihmettelee, missä roolissa Ohisalo teki selvitys­pyynnön mielen­osoituksista – myös opposition edustajilta arvostelua

    8. 8

      Thaimaan kuningas erotti ainoan jalkavaimonsa: syyksi kerrottiin ”karkea niskoittelu” ja kuningattareen liittyvä valtapeli

    9. 9

      Uni ja liikunta puhdistavat aivot, mutta korkea verenpaine heikentää pään pesukoneen tehoa

      Tilaajille
    10. 10

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    4. 4

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    5. 5

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    6. 6

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    7. 7

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    8. 8

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    9. 9

      HS:n erikoisartikkeli vie ruotsalaisten orjasaarelle: Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaavallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    10. 10

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppa­keskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    11. Näytä lisää