Kulttuuri

George Clooney puhui Helsingissä: näyttelijä viihdytti yleisöään anekdootein ja nimesi esikuvikseen isänsä ja vaimonsa

Ihmisoikeusaktivistina tunnettu näyttelijä puhui Nordic Business Forumissa. Taitava esiintyjä viihdytti yleisöään nokkelin anekdootein, mutta puhui myös politiikkaa.

Hollywood-tähti ja ihmisoikeusaktivisti George Clooney puhui torstaina bisnesmaailman jättitapahtuma Nordic Business Forumissa Helsingin Messukeskuksessa.

Clooney oli yksi tapahtuman pääpuhujista. Vajaan tunnin mittaisen keskustelun aikana puhuttiin tarinankerronnasta, brändinrakentamisesta ja ihmisen jälkeensä jättämästä perinnöstä.

Ihmisoikeusaktivistina tunnettu Clooney nauratti yleisöään alusta loppuun saakka. Hän myös heitti piikkejä Yhdysvaltain presidentille Donald Trumpille.

Enimmäkseen kevyen keskustelun aikana käsiteltiin Clooneyn elokuvauraa, isäksi tulemista ja hänen rakkauttaan jekkuiluun.

Clooney myös ylisti vaimoaan, ihmisoikeusjuristi Amal Clooneya. Hän nimesi vaimonsa lisäksi suurimmaksi inspiraation lähteekseen isänsä. Clooney kertoi, että isä opetti hänet välittämään muista ihmisistä. Joka joulu Clooneyn lapsuuden perhe järjesti joulun tuntemattomalle, vähävaraisemmalle perheelle.

Clooneya haastatteli tilaisuudessa toimittaja Francine Lacqua. Aluksi 58-vuotias Clooney kertoi, että hän kasvoi aktivismin aikana, ja haluaa siksi vaikuttaa yhteiskunnallisesti.

Keskustelun aikana kävi ilmi, että Clooney rakastaa jekkuilua.

”Oikeasti olen Brad Pitt!”, Clooney aloitti ja sai yleisön räjähtämään nauruun. Brad Pittistä riitti vitsejä enemmänkin. Clooney kertoi, kuinka he ovat jekkuilleet toisilleen vuosien varrella.

Myös tarinankerronnan tärkeydestä puhuttiin. Clooney kertoi oppineensa kantapään kautta, että hyvään käsikirjoitukseen kannattaa kiinnittää suurempaa huomiota sen jälkeen kun hän oli tehnyt omien sanojensa mukaan ”maailman huonoimman elokuvan” Batman & Robin (1997).

Kysymykseen siitä mitä Clooney muuttaisi maailmassa, hän kertoi juuri nyt tekevänsä kahdeksanosaista sarjaa Watergate-skandaalista, jossa hän näki paljon yhtymäkohtia tähän aikaan. Hän jatkoi, että vaikka maailmassa otetaan askelia taaksepäin, niin verrattuna tuohon aikaan näyttäisi siltä, että asiat voisivat olla huonomminkin. Hän muistuttaa, että presidentti Richard Nixonille Watergate-skandaalin aikana työskennelleet ihmiset joutuivat vankilaan.

”Ja he olivat fiksuja ihmisiä!”, Clooney sanoi naurattaen yleisöään, ja viitaten samalla presidentti Donald Trumpiin.

Haastattelija kysyi, että pyrkisikö näyttelijä koskaan presidentiksi?

Clooney vastasi, että ”juoksen presidenttiä pakoon!” (Sen sijaan, että hän hakisi presidentiksi ”for the president”, hän sanoisi, että juoksisi presidentistä poispäin: ”I run from the president”).

Omaksi perinnökseen maailmaan Clooney haluaa jättää sen, että hän on mukana keskusteluissa, ja auttaa omalta osaltaan muuttamaan asioita paremmiksi.

George Clooney on tunnettu paitsi näyttelijänä myös ohjaajana, tuottajana ja ihmisoikeusaktivistina.

Hän on saanut Oscar-palkinnon kahdesti.

Liikemiehenä Clooney muistetaan tequila-firmastaan Casamigos, jonka hän myi noin 700 miljoonalla dollarilla vuonna 2017. Hän kertoi aloittaneensa yrityksen ystävänsä kanssa vitsinä, mutta se kasvoikin hyvin tuottoisaksi. Samassa yhteydessä Clooney muistutti, että bisneksessä kannattaa uskaltaa ottaa riskejä. Ja maailmaa kannattaa yrittää muuttaa, vaikka epäonnistuisi.

Nykyään Clooney on usein esillä ihmisoikeustyöstään. Vuonna 2008 Clooney nimettiin YK:n rauhanlähettilääksi. Torstaina hän mainitsi olevansa kauhuissaan siitä, että Yhdysvaltain hallinto päätti vetää tukensa pois Pohjois-Syyrian kurdeilta.

Yhdessä vaimonsa, ihmisoikeusjuristi Amal Clooneyn kanssa Clooney on perustanut The Clooney Foundation for Justice -säätiön, jonka kautta pariskunta haluaa tukea ihmisoikeuksien toteutumista ympäri maailmaa.

Viime vuonna Nordic Business Forumissa puhui Yhdysvaltain entinen presidentti Barack Obama. Aikaisempina vuosina tapahtumassa ovat puhuneet näyttelijä Will Smith, Kalifornian entinen kuvernööri Arnold Schwarzenegger sekä Yhdysvaltain entinen varapresidentti Al Gore.

Kymmenettä kertaa järjestettävän Nordic Business Forumin teemana oli tänä vuonna kasvu. Tapahtuma oli loppuunmyyty.

Nordic Business Forumin mukaan tapahtumaan oli ilmoittautunut yli 7 000 osallistujaa ja lisäksi yli 20 000 live stream -lähetysten katsojaa.

Clooney vitsaili lopuksi, että seuraavaksi onkin sitten aika juoda tequilaa yhdessä ”tämän joukon kanssa”.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Moni haksahtaa lisäravinteisiin, vaikka hyödyt ovat usein olemattomia – Nämä harvat lisäravinteet ovat oikeasti hyödyksi

    2. 2

      Helsingin yliopiston ravintolat lopettavat naudanlihan tarjoilun

    3. 3

      Erja ja Timo Noroviita haluaisivat adoptoida Zirak Bayatin, 33, sillä miestä uhkaa käännytys Irakiin – adoptiolaki on iän suhteen selvä, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Kun laki kielsi tyttöjen sukuelinten silpomisen, kenialaiset alkoivat silpoa yhä nuorempia: ”Normaali osa naisen elämää”, sanoo ylpeä ympärileikkaaja

      Tilaajille
    5. 5

      Rakennusyhtiön mukaan Pasilasta tulee Triplan avulla Helsingin uusi sydän – Asiantuntijat kertovat, miksi niin ei käy

    6. 6

      Vapaa seksi ja huumesekoilut jättivät jäljet paratiisisaaren lapsiin, yksi Hydran hippiajan lapsista oli Leonard Cohenin kasvattivauva

      Tilaajille
    7. 7

      Yhä harvempi nuori aikuinen pääsee kiinni omistus­asuntoon, ja se mullistaa heidän talousnäkymänsä

      Tilaajille
    8. 8

      Trump pyysi Erdoğania lopettamaan hyökkäyksen Syyriaan ja kertoi asettavansa Turkille pakotteita: ”Olen valmistautunut tuhoamaan Turkin talouden nopeasti”

    9. 9

      Fingerpori-elokuva saattaa naurattaa, jos ei ole koskaan nähnyt kyseistä sarjakuvaa

    10. 10

      Suomalaiset asejoukot tappoivat siviilejä, teloittivat vankeja ja ryöstivät kartanoita Viron vapaussodassa – Uusi tutkimus saa lukijan tuntemaan häpeää

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    2. 2

      Vantaan perussuomalaisten erottama Tanja Vahvelainen harkitsee oikeustoimia

    3. 3

      Ilkeä puhetapa on luikerrellut parisuhteisiin, sanoo parisuhdekouluttaja: ”Harmaannuttaa paljon pariskunnan välejä ja ilmapiiriä”

      Tilaajille
    4. 4

      Trump pyysi Erdoğania lopettamaan hyökkäyksen Syyriaan ja kertoi asettavansa Turkille pakotteita: ”Olen valmistautunut tuhoamaan Turkin talouden nopeasti”

    5. 5

      Ihminen koskettelee kasvojaan parin minuutin välein, mutta valehtelija tekee sen eri tavalla kuin muut

      Tilaajille
    6. 6

      Moni haksahtaa lisäravinteisiin, vaikka hyödyt ovat usein olemattomia – Nämä harvat lisäravinteet ovat oikeasti hyödyksi

    7. 7

      Uutta tietoa Kuopion kouluhyökkäyksen tutkinnasta: Hyökkääjää epäillään myös törkeän väkivaltarikoksen valmistelusta

    8. 8

      ”Aamulla laitoin viestin Wilmaan: nukkui pois” – Helsinkiläiset kertovat kommelluksistaan Wilma-järjestelmässä

    9. 9

      Rakennusyhtiön mukaan Pasilasta tulee Triplan avulla Helsingin uusi sydän – Asiantuntijat kertovat, miksi niin ei käy

    10. 10

      Pasilan Triplan viimeistelytyöt eivät valmistu ajoissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    5. 5

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    6. 6

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    7. 7

      Nämä 9 videopätkää osoittavat, miten takavuosien suomalainen tv muuttui tunkkaiseksi ja vanhentuneeksi – menisikö mikään näistä enää läpi? Kerro mielipiteesi

    8. 8

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    9. 9

      Miksi ennakkosuosikkina pidettyä Greta Thunbergia ei valittu Nobelin saajaksi? HS käy läpi neljä mahdollista syytä

    10. 10

      Sofia maksoi yli 450 euroa palvelusta, jota ei edes käyttänyt – Uusi ilmiö osoittaa, että rahaa on vaikea hahmottaa, kun sitä ei näe

      Tilaajille
    11. Näytä lisää