Kulttuuri

Albert Edelfeltiltä huuto­kaupataan kuuluisan teoksen tuntematon versio, jonka taiteilijan leski lahjoitti gynekologilleen lääkärin­palkkiona

Nyt esiin tullut työ on versio kuuluisasta Kaukolanharju auringonlaskun aikaan -teoksesta ja se huutokaupataan lokakuun lopussa.

Taideteokset ovat aina olleet käypää valuuttaa, eikä ennen vanhaan ollut lainkaan tavatonta, että lääkärinpalkkio kuitattiin taululla, jos rahasta oli pula.

Niin kävi Henrik Krausen suvussakin, kun naistentautien lääkärinä toiminut isoäidin isä sai viime vuosisadan alkupuolella lahjaksi taulun. Eikä kyseessä ollut kenen tahansa sunnuntaimaalarin työ, vaan Albert Edelfeltin öljyvärimaalaus.

Työ esitti ylhäältä päin kuvattua metsien ja saarten pilkottamaa syksyistä maisemaa, joka tuli myöhemmin tutuksi koko kansalle. Samasta aiheesta maalattu Kaukolanharju auringonlaskun aikaan on yksi kultakauden tärkeimmistä töistä, ja kuuluu Ateneumin taidemuseon kokoelmiin.

”Pappa Rönnholm oli auttanut Edelfeltin vaimon Ellanin vaikeassa synnytyksessä. Niinpä taulusta löytyy myös omistuskirjoitus Till doctor Rönnholm, Ellan von Born”, Krause kertoo.

Krausen mukaan taulu siirtyi suvussa polvelta toiselle, ja hän muistaa hyvin, miten se roikkui isoäidin kodin seinällä Lauttasaaressa.

Tarina on soma, mutta luultavasti vain vähän sinne päin.

Ellan Edelfeltistä elämäkertaa kirjoittava Maria Vainio-Kurtakko veikkaa, ettei rouva Edelfeltin kanssa saman ikäinen tohtori Karl Rönnholm ollut avustanut vaikeassa synnytyksessä vuonna 1888. Sen sijaan Ellan Edelfelt lienee hakeutunut hänen potilaakseen myöhemmin.

Öljyvärityön omistuskirjoituskin on kirjoitettu Ellan von Bornina eli se on lahjoitettu tohtorille vuosia Albert Edelfeltin kuoleman jälkeen, jolloin leski oli jo mennyt uusiin naimisiin Viktor Magnus von Bornin kanssa.

Niin tai näin, työn aitoudesta ei ole epäselvyyttä.

Nyt julkisuuteen tullut Edelfeltin pienikokoinen (29 x 36 cm) öljyvärityö myydään tämän kuun lopussa Helanderin huutokaupassa, ja myyjätaho on pyrkinyt varmistamaan teoksen aitouden, omistajuuden ja käyttöhistorian monin tavoin.

”Kyseessä on ainutlaatuinen työ, koska sen olemassaolosta ei ole aiemmin tiedetty”, Huutokauppa Helanderin toimitusjohtaja ja toinen omistaja Mika Sirén sanoo.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Yleisradio.

Paitsi teknisten tutkimusten avulla, tietoja on haettu tohtori Karl Rönnholmin työpaikalta Diakonissalaitokselta sekä käymällä läpi Edelfeltin kirjeenvaihtoa.

Svenska Litteratursällskapetin arkistossa on Edelfeltin äitinsä kanssa käymä tiivis kirjeenvaihto. Poika saattoi kirjoittaa äidilleen päivittäin ja raportoida töidensä etenemisestä tai tekemisistään Pariisissa, Vainio-Kurtakko kertoo.

Huutokauppa Helanderin Sirénin mukaan nyt esiin tullut työ muuttaa käsitystämme suomalaisesta taidehistoriasta. Tähän asti on luultu, että Edelfelt työskenteli vaimonsa suvun kesäpaikan läheisellä Kaukolanharjulla Hämeessä vain noin kuukauden kesällä 1889.

Aiemmin tuntemattoman Kaukolanharju-työn myötä selviää, että Edelfelt pohti aihetta puolentoista vuoden ajan ja teki ensimmäisiä versioita aiheesta jo syksyllä 1888.

Pitkät työprosessit olivat ajan taiteilijoille tyypillisiä. Muun muassa Akseli Gallen-Kallela ja Edelfelt tekivät aiheistaan useita luonnoksia ja versioita.

Kaukolanharjulla Edelfelt halusi tutkia auringonlaskua, joka muuttui muutamassa sekunnissa ja josta hän yritti vangita sen kullanhohtoisimman hetken.

Ateneumin suuri­kokoisen Kaukolan­harju auringon­laskun aikaan -työn lisäksi Pietarin Eremi­taasissa on kaksi samanaiheista työtä, joiden nimi on Näkymä Kaukolan harjulta.

Edelfelt-tutkija Marina Catanin mukaan on kiinnostavaa, että yhteen Suomen taidehistorian tunnetuimpaan teokseen on löytynyt uusi luonnos.

Ei-signeerattuna työ ei kuitenkaan ole yhtä arvokas kuin signeerattu.

”Sekin tosin oli tyypillistä, ettei töitä signeerattu, jos ne eivät olleet lopullisia tai jäivät taiteilijan kotiin. Ellan von Bornin omistuskirjoitus työssä kyllä täsmää”, hän kertoo.

Juttua muokattu 11.10. klo 10:33: Lisätty tieto, että uutisesta kertoi ensimmäisenä Yleisradio.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    2. 2

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    3. 3

      Kauppasodan vaikutukset näkyvät jo eri puolilla maailmaa: Thaimaassa hotellihinnat ovat jopa puolittuneet, Islannissa turistien määrä romahti

    4. 4

      Emeritusprofessori kiittää nuorta lääkäriä kannanotosta: ”Jos halutaan oikeasti hoitaa meidän vanhuksia, järjestelmää pitää muuttaa dramaattisesti”

    5. 5

      HS:n erikoisartikkeli vie ruotsalaisten orjasaarelle: Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaavallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    6. 6

      Poliisi puolustaa etälamauttimen käyttöä Turkki-mielenosoituksessa: ”Olisiko sitten patukalla pitänyt lyödä?” – Ohisalo pyytää selvitystä poliisin pelisäännöistä

    7. 7

      Suomalaiset turistit ovat ”yleensä parhaita asiakkaita”, ja thaimaalaisen lomasaaren yrittäjät kertovat, mistä se johtuu

    8. 8

      Viron poliisi: Tallink Siljan laivalta löytyivät 25-vuotiaan ja 21-vuotiaan suomalaisen ruumiit

    9. 9

      Pirkka-Pekka Petelius lakkasi olemasta hauska ja hakeutui eduskuntaan niin synkistä syistä, että niistä on tuskaista puhua

      Tilaajille
    10. 10

      Onko Putinista Syyrian vaikean tilanteen purkajaksi? ”Venäjä haluaa ulos konfliktista mahdollisimman hyvillä pisteillä”, arvioi tutkija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    2. 2

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie ruotsalaisten orjasaarelle: Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaavallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    4. 4

      Omakotitalolle ei löydy ostajaa edes Järvenpäässä – Kari Sirola kertoo, miten vanhaa taloa voi pitää kunnossa halvalla

      Tilaajille
    5. 5

      Viron poliisi: Tallink Siljan laivalta löytyivät 25-vuotiaan ja 21-vuotiaan suomalaisen ruumiit

    6. 6

      Suomalaiset turistit ovat ”yleensä parhaita asiakkaita”, ja thaimaalaisen lomasaaren yrittäjät kertovat, mistä se johtuu

    7. 7

      Poliisi puolustaa etälamauttimen käyttöä Turkki-mielenosoituksessa: ”Olisiko sitten patukalla pitänyt lyödä?” – Ohisalo pyytää selvitystä poliisin pelisäännöistä

    8. 8

      Suvi Auvinen oli vuosia Suomen tunnetuin anarkisti, mutta nyt hän tekee töitä kokoomusvaikuttajien viestintätoimistossa

      Tilaajille
    9. 9

      Pirkka-Pekka Petelius lakkasi olemasta hauska ja hakeutui eduskuntaan niin synkistä syistä, että niistä on tuskaista puhua

      Tilaajille
    10. 10

      Voiko pitkä mies ikinä ymmärtää naista?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    5. 5

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    6. 6

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    7. 7

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    8. 8

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    9. 9

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    10. 10

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    11. Näytä lisää