Kulttuuri

60 vuotta täyttävälle Pertti Neumannille on edelleen tärkeää näyttää Dingo-fanien silmissä hyvältä mutta kotona hän viihtyy isän roolissa

Neumann kuvaa poikiaan elämänsä keskipisteeksi.

Pertti Neumann istuu levy-yh­tiön oleskelutilan sohvalla ja nyökyttää päätään. Kaiuttimissa jytisee baritonikitaran siivittämä popralli. Se on Neumannin 60-vuotiskokoelmalevylle nauhoitettu uusi kappale, nimeltään Merlin ja minä.

Eikä se voisi juuri enempää kuulostaa tekijältään.

”On tyhjänä valtaistuin, ja mun prinsessa jonnekin lentää. Mun on lohikäärmeen selkään taas kiivettävä”, Neumann laulaa tutulla värisevällä äänellään.

Tarina etenee dramaattisesti: seuraavaksi vedetään miekkaa kivestä, kärsitään rakkauden rannoilla ja juodaan Graalin maljasta.

Neumann on Neumann.

Juuri tällaisista yltiöpäisen romanttisista, häpeämättömän pateettisista ja arkitodellisuuden yläpuolella leijailevista teksteistä hänet tunnetaankin – ja niiden vuoksi häntä myös rakastetaan.

Neumann myöntää asian itsekin.

”Maalailen mielelläni arvoituksellista ja mystistä kamaa. Kyllä minun on lähes mahdotonta ajatella tekeväni kauhean karua tekstiä. Mutta älä kysy, miksi.”

Arkielämässään Neumann on vähemmän salaperäinen. Kotona hän mieluiten makoilee sohvalla, näppäilee kitaraa ja katsoo televisiosta Englannin Valioliigaa ja History Chanelia.

”Mun arki voi tuntua jonkun mielestä aika tylsältäkin”, hän arvioi.

Kotioloissa Neumann ei halua olla rocktähti. Siellä hänelle tärkeintä on toimia isänä kahdelle teini-ikäiselle pojalleen, Noelille ja Mishalle. Heitä hän kuvaa elämänsä keskipisteeksi.

Veljeksistä vanhempi, 14-vuo­tias Noel, on osoittanut taipumusta muusikkouteen.

”Soittaa paremmin kuin minä”, Neumann paljastaa.

”Pari viikkoa sitten se tuli himaan, nappasi skitan kaulaansa ja kysyi: ’meneekö, iskä, Bohemian Rhapsodyn kitarasoolo tälleen?’ Olin, että joo-o…”

Miltä sellainen tuntuu?

”Motivoivalta. Jos kehitys on tuota vauhtia, niin hän soittaa bändissäni kahden vuoden päästä.”

Ei Neumann silti kiellä, etteikö rocktähteys olisi juurtunut osaksi hänen identiteettiään. Ja toisaalta: onko se mikään ihme?

1980-luvulla Neumannia isompaa tähteä ei Suomesta löytynyt. Dingon albumit myivät satoja­tuhansia kappaleita, ennätykset paukkuivat, ja sifonkihuiveja huiskuttavien teinityttöjen sydämet sykkivät yhtyeen riikinkukkoa muistuttavalle solistille.

Voisi tietysti ajatella, että asialla on myös kääntöpuolensa. Vaikka Dingon vuosikymmenien takainen jättimenestys on siivittänyt Neumannin musiikkiuraa aina näihin päiviin saakka, myös kaikkea, mitä hän on 1980-luvun puolivälin jälkeen tehnyt, on verrattu nuoruusvuosien uro­tekoihin. Eikä niitä saavutuksia ole kovin helppo ylittää.

Onko Dingosta muodostunut kultainen häkki?

”En mä tiedä”, Neumann sanoo.

”Mutta jos se sellainen on, niin mikäs mulla siellä on piipitellessä. Kyllä mä edelleen ihan mielellään esitän Nahkatakkista tyttöä ja Levotonta Tuhkimoa.”

Valtava suosio ja sitä seurannut lööppijulkisuus on aiheuttanut omat murheensa. Jo 1980-luvulla iltapäivä- ja juorulehtien palstoilla Neumannista maalattiin kuvaa vastuuttomana rock­kukkona: Ylimielisenä. Kaikki­tietävänä. Epämääräisenä.

Maine on istunut lujassa.

”Se on ainoa, joka on välillä... No, kyllä se on suoraan sanottuna vituttanut”, Neumann myöntää.

”Mutta niinhän se julkkisten kohdalla aina menee. Ihmiset katsovat sinua tietyn linssin läpi, että onpas se nyt sitä tai tätä. Tai että ’ai kauhee, kun se on vanhentunut’. Pitäisi olla niin kuin forever young.”

Haluaisitko itse? Olla ikuisesti nuori?

Neumann aprikoi vastaustaan hetken. Sitten hän virnistää.

”No, puolittain valehtelisin, jos sanoisin, etten haluaisi olla.”

Ulkonäkö merkitsee Neumannille edelleen paljon. Kampauksen pitää olla kohdillaan ja kellon näkyä. Hän kertoo ennen tätäkin haastattelua vilkaisseensa peilistä, että ”jokainen partakarva on ojennuksessa”.

Turhamaisuuttaan hän ei peittele.

”Mun on edelleen vaikea lähteä himasta ruokakauppaan, jos tukka ei ole hyvin. Olen vain tämän tyyppinen ihminen”, Neumann kuvailee.

Ikääntymiseen hän sanoo suhtautuvansa ristiriitaisin tuntein. Vanhemmiten viisastuu, mutta vuodet ovat tuoneet mukanaan monenlaista kremppaa. Kihtiäkin on pukannut.

”Ennen menivät hommat tuosta vaan. Aika on armoton.”

Mutta Neumann ei ole antanut periksi. Syksyn aikana hänet on nähty Suurin pudottaja -laihdutusrealityssä kiloja karistamassa. Ohjelmaa hän kuvaa ”hyväksi popcorn-viihteeksi”, vaikka paidan riisuminen kameroiden edessä tuntuikin aluksi hämmentävältä.

Se oli tiukka paikka, hän myöntää.

”On sitä kuitenkin sen verran narsisti, että haluaisi näyttää hyvältä, kun jengi katsoo.”
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kuka?

Pertti Neumann


 Syntyi 1959 Porissa. Asuu Helsingissä.

 Dingo-yhtyeen laulaja ja lauluntekijä. Yhtye on julkaissut kuusi studioalbumia vuosina 1984–2008. Kerjäläisten valtakunta (1985) on kaikkien aikojen myydyin kotimaisen yhtyeen studioalbumi Suomessa.

 Julkaissut sooloartistina viisi studioalbumia vuosina 1986–2013.

 Tunnetuimpia kappaleita: Levoton Tuhkimo (1984), Sinä ja minä (1984), Autiotalo (1985), Nahkatakkinen tyttö (1985), Mennään hiljaa markkinoille (1985) ja Naiselleni (1986).

 Perheeseen kuuluu nais­ystävä ja kaksi teini-ikäistä poikaa aiemmasta avioliitosta.

 Täyttää 60 vuotta per­jantaina 11. lokakuuta.

Neumann 60v. -juhlakonsertti Helsingin Savoy-teatterissa lauantaina 12. lokakuuta.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kannabistuotteiden ostaminen on Suomessa helppoa, päihdyttävän kasvin siemeniä voi ostaa kivijalkakaupasta

    2. 2

      Ennusteet alamäestä menivät pieleen: Uusia asuntoja myydään kuin viimeistä päivää, taustalla sijoitustrendi

    3. 3

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    4. 4

      Tuhansilla suomalaisilla on tällä viikolla totuuden hetki – Tutkijat kertovat heille perinnöllisen riskin sairastua kolmeen kansantautiin

    5. 5

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    6. 6

      Yllätystulos EM-karsinnoissa antoi avaimet Huuhkajille: Voitto Kreikasta nostaa lähes varmasti lohkoarvonnan kolmoskoriin

    7. 7

      Moni kärsii yskästä viikosta ja kuukaudesta toiseen – Milloin on syytä hakeutua hoitoon ja miten yskää voi helpottaa?

      Tilaajille
    8. 8

      Venäläistoimittaja paljasti liikaa, ja sai postissa hautaseppeleen ja vuohen pään – Denis Korotkov tutkii ”Putinin kokin” tuhansia palkkasotureita

      Tilaajille
    9. 9

      Suomi pääsi ensimmäistä kertaa jalkapallon arvokisoihin, kaikille edes se ei riitä juhlan syyksi

    10. 10

      Poliisi ei aina peru järjestyksenvalvojan lupaa rikoksista huolimatta – edes murhan yritys ei vienyt lupaa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    3. 3

      Japanilaiset ovat pakkautuneet miljoona­kaupunkeihin, mutta niiden ulkopuolella avautuvat valtavat metsät – HS:n erikoisartikkeli vie japanilaiseen metsäterapiaan

      Tilaajille
    4. 4

      Luulen olevani jo kaksikymppisen lapsen isä, voinko nostaa isyyskanteen?

    5. 5

      Urheilusivuston laskelma: Huuhkajat joutumassa EM-kisoissa samaan lohkoon maailman­rankingin ykkösen kanssa

    6. 6

      HS-analyysi: Jo ensi vuosi voi tuoda sähkö­autojen läpi­murron, mikä tarkoittaisi Antti Rinteen vero­pelkojen toteutumista

    7. 7

      Pikku­kaupungin pormestari on tekemässä yllätystä USA:n presidentti­kilvassa: nousi tärkeän osavaltion kannatuskärkeen

    8. 8

      Saako Vantaa tienata rahaa lunastamalla satoja vuosia suvun omistuksessa olleen tilan? KHO:n ratkaisussa on ongelmia, sanoo asiantuntija

    9. 9

      Mielenosoittajien ja poliisin yhteenotto jatkuu Hongkongissa yhä, opiskelijat ovat sytyttäneet barrikadeja palamaan ja poliisi kertoo ampuneensa kovilla

    10. 10

      Merkittävä asia­kirja­vuoto paljastaa, kuinka Kiinan presidentti neuvoi kurittamaan uiguureja: ”Emme anna lainkaan armoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    3. 3

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    4. 4

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    5. 5

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    6. 6

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    7. 7

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    8. 8

      Aivot, mielenterveys, sydän, keuhkot – Kolme asiantuntijaa kertoo, mitä kannabiksen vaikutuksista terveyteen todella tiedetään

      Tilaajille
    9. 9

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    10. 10

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    11. Näytä lisää