Rakastetuista klassikko­lauluistaan tunnettu Kaj Chydenius, 80, arvioi säveltävänsä edelleen noin kaksi­sataa kappaletta vuodessa

”Eikö ollutkin hyvä juttu? Harmi, että se ei ole painokelpoinen”, Kaj Chydeniushttps://www.hs.fi/haku/?query=kaj+chydenius toteaa.

Chydenius istuu pianon ääressä työhuoneessaan Helsingin Alppilassa. Säveltäjä on juuri päättänyt vivahteikkaan kertomuksensa siitä, kuinka elämää nähnyt, amerikkalainen Lauter-piano aikanaan päätyi hänen omistukseensa. Tarina ei kestä hänen mielestään päivänvaloa.

”En luopuisi tästä mistään hinnasta”, hän kehuu soittopeliä.

Eikä ihme. Kyseinen piano on ollut hänen tärkein työvälineensä reilun neljänkymmenen vuoden ajan. Sillä hän on säveltänyt oman arvionsa mukaan yli 5 000 laulua. ”Ainakin”, Chydenius lisää.

”Mutta suurin osa niistä on ihan huonoja.”

Tunnin pituisen haastattelun ­aikana käy harvinaisen selväksi, ettei Chydenius ole kovin hanakka kehumaan omia saavutuk­siaan. Siitäkin huolimatta, että hänen 1960-luvulla käynnistynyt musiikkiuransa on laajuudessaan ja monipuolisuudessaan hengästyttävä.

Työhuoneella tuotannon määrä on kirjaimellisesti käsinkosketeltava: Valtavat paperipinot notkuvat pöydillä ja ruskeat mappirivit nousevat lattiasta kattoon. Kansioissa ovat kaikki hänen säveltämänsä teokset. ”Onhan se ahkeruuden merkki”, Chydenius suostuu myöntämään.

Itseään hän ei silti suostu nostamaan jalustalle. Todellisia sankareita Chydeniuksen mielestä ovat runoilijat, joiden kirjoittamiin teksteihin hän on kappaleensa säveltänyt.

”Säveltäjän tarkoituksena ainoastaan tukea runoilijan pyrkimyksiä, voimistaa hänen sanomaansa ja antaa runolle siivet”, Chydenius arvioi.

”Olen sitä mieltä, että runossa on kaikki asia. Musiikissa on kyllä erilaisia ominaisuuksia, mutta asiaa ei koskaan. Ja vain asialla on merkitystä. Siksi runoilija on sankari ja säveltäjä vain sen runoilijan kaveri. Näin se on, ja se riittää minulle.”

Etkö nyt hieman väheksy it­seäsi? ”Mielelläni väheksynkin”, Chydenius puuskahtaa.

”Minunhan pitää koko ajan varoa, etten vain ylpisty. Tiedän paljon parempia säveltäjiä kuin minä itse. Enhän minä pianistinakaan ole paljon mitään.”

Suurelle yleisölle Chydeniuksen tuotannon rakkainta osaa näyttelevät 1960- ja 1970-luvun taitteessa syntyneet kappaleet. Chydenius kuului poliittisen laululiikkeen kantaviin voimiin, ja toimi taistolaistaiteilijoiden muodostaman Kulttuurityöntekijäin liiton puheenjohtajana.

Noina vuosina syntyivät muun muassa sellaiset kotimaisen popmusiikin klassikot kuin Sinua, sinua rakastan (1968), Kenen joukoissa seisot? (1971) ja Kalliolle kukkulalle (1972). Teemoista esiin kohoavat erityisesti rakkaus ja yhteiskunnallinen paatos.

Kun Chydeniukselle mainitsee asiasta, tuntuu hän hieman tuohtuvan. ”Eihän se rakkaus tai yhteiskunnallisuus ole niissä sävellyksessä, vaan teksteissä. Siellä se asia on. Ei musiikki, mitä minä olen tehnyt, ota kantaa. Eivät melodiat ole poliittisia.”

Ei hän silti kiellä, etteivätkö yhteiskunnalliset kysymykset olisi hänelle yhä tärkeitä. Suomen kommunistisen puolueen jäsen Chydenius on edelleen, ­eikä maailma ole hänen mielestään valmis. ”Kyllä täällä tekemistä on”, Chydenius toteaa.

”Eivät kaikkien rikkaidenkaan asiat ole hyvin. Mutta minusta olisi välttämätöntä olla köyhien ihmisten puolella. En minä kuitenkaan ole niin taitava, että osaisin sanoa asiasta mitään sen kummempaa.”

Chydeniuksen työtahti ei sen sijaan ole osoittanut hiipumisen merkkejä. Hän arvioi säveltävänsä edelleen noin kaksisataa kappaletta vuosittain. Määrä vastaa monen ammattimuusikon koko elämänuraa. Toisaalta Chydenius on otteissaan myös melko ripeä.

”Kyllä laulun pitää tunnissa valmistua”, hän paljastaa.

Soittaminen merkitsee hänelle nimenomaan työn tekemistä. Chydenius sanoo, ettei hän istu pianon ääreen viihdyttääkseen itseään – tai ketään muutakaan. Vaikka taitaa säveltämiseen muodostuneen myös jonkinasteinen riippuvuussuhde: Kana­rian-matkallekin Chydeniukselle lähtee pinkka runoja mukaan.

Mikä säveltämisessä kiehtoo?

”No, en mä muutakaan osaa”, hän pohtii. ”Ja on se tietysti kivaakin.”

Viime vuosina suurimpia menohaluja on rajoittanut kipeytynyt selkä. Sen myötä ryhti on painunut kumaraan ja kotoa poistumisesta on tullut Chydeniukselle koko ajan hankalampaa.

Tai miten sen nyt ottaa.

Erilaisia esiintymisiä kertyy tällekin vuodelle lähes neljäkymmentä, minkä lisäksi Chydenius käy puolisonsa kanssa ahkerasti teatterissa ja konserteissa. Kulttuurin nälkä on edelleen suuri. ”Koko ajan pitää mennä kuin arojänis. Ehkä tulee riehuttua liikaakin”, hän päivittelee.

Harmittaako tilanne?

Chydenius naurahtaa kysymykselle. ”Jos rupeaisin harmittelemaan, pilaisin sillä vain elämääni. Pitää vain hyväksyä, että tämä on nyt tällaista. Pakko on vaan mennä eteenpäin.”