Kauppamatkustajan kuoleman ensi-ilta siirtyy Kansallisteatterissa näyttelijän sairastumisen vuoksi - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri

Kauppamatkustajan kuoleman ensi-ilta siirtyy Kansallisteatterissa näyttelijän sairastumisen vuoksi

Suuren näyttämön ensi-ilta siirtyy lähes kahdella viikolla.

Kauppamatkustajan kuolemassa nähdään Samuli Niittymäki (vas.), Kristiina Halttu, Hannu-Pekka Björkman ja Aku Hirviniemi.

Kauppamatkustajan kuolemassa nähdään Samuli Niittymäki (vas.), Kristiina Halttu, Hannu-Pekka Björkman ja Aku Hirviniemi. Kuva: Mitro Härkönen

Julkaistu: 4.11.2019 15:03, Päivitetty 4.11.2019 15:52

Kansallisteatterin suurella näyttämöllä esitettävän Kauppamatkustajan kuoleman ensi-ilta siirtyy lähes kahdella viikolla näyttelijän sairausloman vuoksi.

Uusi ensi-ilta on tiistaina 26. marraskuuta. Teatterin pääjohtajan Mika Myllyahon ohjaaman näytelmän ensi-ilta piti olla keskiviikkona 13. marraskuuta.

Ennakkonäytäntö järjestetään 23. marraskuuta.