Mies, joka unohti hengittää syvään

Suomenruotsalainen näyttelijä Pekka Strang esittää kehutussa Koirat eivät käytä housuja -elokuvassa kirurgia, joka ajautuu sadomasokismin pariin perhetragedian seurauksena.

Julkaistu: , Päivitetty:

Sulje silmäsi.

Hengitä sisään rauhallisesti.

Sitten pitkä uloshengitys.

Noin.

Nyt olet valmis lukemaan tämän jutun.

Tässä puhutaan paljon hapensaannista.

Ilman sitä ei ole elämää.

Näyttelijä Pekka Strang, 42, istuu Arena-näyttämön lavalla tyynen oloisena, vaikka näytelmän alkuun on alle kaksi tunti aikaa.

Toisaalta mikäs on ollessa. Roolityö tuoreessa Koirat eivät käytä housuja -elokuvassa on saanut pelkästään kiittäviä arvioita, kuten koko elokuvakin.

Näyttelijä itse sanoo ottavansa kehut rauhallisesti.

”Mä yritän suhtautua negatiivisiin ja positiivisiin kritiikkeihin samalla tavalla”, Strang sanoo. ”Koska eihän niiden lukemisessa ole mitään pointtia, jos niille ei anna samaa painoarvoa.”

”Siis yritän suhtautua. Toinen asia on, pystynkö siihen oikeasti.”


Strang on tunnettu hahmo suomenruotsalaisten keskuudessa, vaikka onkin suuremmalle yleisölle vielä suhteellisen tuntematon. Ensimmäisen pääroolinsa pitkässä elokuvassa hän teki Tom of Finlandin Touko Laaksosena pari vuotta sitten.

Pienempiä rooleja hän on tehnyt muun muassa Juice-elokuvassa (2018) sekä useissa tv-sarjoissa kuten Onnela ja Sipoon herttua.

Aiemmin hän on tehnyt pitkän uran sekä ruotsin- että suomenkielisessä teatterissa. Hän on myös toiminut lähes kymmenen vuotta Lilla Teaternin johtajana.

Teatterin lavalla hän on näytellyt usein koomisia rooleja, kuten tämän illan Täydellinen lauantai -näytelmässäkin. Farssissa Strangin esittämä mies haaveilee divarista löytämänsä jazzlevyn kuuntelusta, kun jos jonkinlaista häiritsijää alkaa lapata sisään.

Näytelmänkin arvioon Strangilla lienee ollut suhtautumista, sillä Hesarin kriitikko kutsuu roolityötä suvereeniksi.

Koirat eivät käytä housuja -elokuvassa lähtökohdat ovat vähemmän komedialliset. Siinä hän esittää kirurgi Juhaa, jonka vaimo on hukkunut perheen ollessa kesämökillä. Juha on edelleen romuna tapahtuneesta. Viimeiset kymmenisen vuotta hän on ollut yksinhuoltaja. Tytär on varttunut nyt teini-ikäiseksi.

Trauma on koteloitunut sisään ja estää vapaan hengittämisen. Roolia luodessaan Strang käytti hyväkseen kokemuksiaan keuhkokuumepotilaana.

”Huono hapenottokyky oli ensimmäisiä asioita, joita päätin, että hahmossani on. Juho ei saa tarpeeksi happea vaan kulkee happivajeessa vähän samalla tavalla kuin keuhkokuumepotilas. Se tauti voi olla täysin kuumeeton ja tuntua kehossa vain outona väsymyksenä. Sä hengität pinnallisesti ja näkökenttä supistuu.”


Konkreettisemmin Juha joutuu haukkomaan happea, kun hän joutuu vahingossa domina Monan (Krista Kosonen) vastaanotolle. Domina ottaa kirurgin pihteihinsä ja kuristussessiot alkavat.

”Jotkut ovat nähneet sen niin, että Juha rankaisee itseään, mutta minä ajattelen, että hän myös ihastuu siihen rutiiniin.”

”Me ei voida tietää, mikä meitä auttaa. Joskus pitää mennä pidemmälle kuin haluaisikaan.”

Samaan aikaan kovakouraisen terapian kanssa Juha yrittää rakentaa uutta suhdetta tyttäreensä Elliin. Isän ja tyttären tarina kosketti Strangia heti ensilukemalta, osin hänen oman sukutaustansa takia.

Strangin äiti oli menettänyt oman äitinsä ollessaan kolmetoistavuotias, ja puolison kuolema oli muuttanut hänen isänsä suhtautumista elämään.

Kuolinvuoteellaan hän oli sitten halunnut korjata välejä tyttäreensä.

”Hän oli sanonut: Kun sinun äitisi kuoli, kuolin minäkin. Sen jälkeen olin vain olemassa.”

Strang hakee sanoja hetken, sillä isoisän käyttämä verbi pågå tarkoittaa ehkä enemmänkin kestämistä tai tapahtumista kuin olemassa olemista.

Sitten hän kohauttaa olkiaan. Aina kaikki ei vain käänny täydellisesti.

”Roolia tehdessäni yritin sitten ymmärtää, mitä ihmisessä tapahtuu, kun hän menettää vaimonsa, mutta muisto tästä jää elämään tyttäressä.”


Surusta ja surun käsittelystä Strangilla on kokemusta itselläänkin. Me Naiset -lehden haastattelussa hän kertoi omasta traumaattisesta kokemuksestaan yli kymmenen vuotta sitten. Tuolloin hänen vaimonsa kaksosraskaus päättyi raskauden keskeytykseen.

Kokemus jäi Strangilta ainakin osin käsittelemättä

”Sain diagnoosin, jota en aivan täysin ymmärtänyt. Koska lääkäri puhui suomea, pystyin käsittelemään asian tiettyyn pisteeseen, mutta se ei koskaan oikein mennyt tarpeeksi syvälle”, Strang sanoo.

”Osittain sen takia sen purkaminen kesti niin kauan. Asioita ymmärtää ja tuntee eri lailla omalla äidinkielellään. Puhun ja ymmärrän suomea, mutta jos mennään tosi henkilökohtaiselle tasolle, tunne ja ymmärrys korreloivat täydellisesti vain ruotsiksi. Näin tämä on tapahtunut ja tältä minusta nyt tuntuu.”

Strangin kuvaama asia tunnetaan traumapsykologiassakin. Kun sanoja ei ole, ikävimmät ja ahdistavimmat muistot jäävät piiloon. Lopulta keho kertoo sen, mitä mieli ei pysty sanoittamaan.

”Se on vähän kuin arkku, jonka kätket meren pohjaan. Vuosien aikana saranat alkavat vähitellen vuotaa, ja vesi alkaa pilaantua.”


Strangilla vanha kokemus nousi pintaan, kun alkuvuonna keskusteltiin suomenruotsalaisen päivystyksen laajuudesta Vaasan keskussairaalassa. Hän on itse elänyt lapsuutensa kaupungissa ja piti asiaa vakavana.

”Minusta ihmisellä pitäisi olla oikeus kuulla vaikkapa syöpädiagnoosi omalla äidinkielellään”, hän sanoo. ”Jos niin ei tapahdu, se ei ole oikein.”

Tässä vaiheessa haastattelua Strang kiroilee suomeksi.

Se kuulostaa vakuuttavalta.

”Suomessa asioihin laitetaan usein hintalappu, koska se on yksinkertaista: maahanmuutolla on oma hintalappunsa, suomenruotsalaisilla omansa. Mittarina se ei vaan minusta ole kovin mielenkiintoinen.”

”Mehän ollaan niin sanottu luksusvähemmistö, oikeudet ovat hyvät. Mutta onko se huono asia? Pitääkö sitä hävetä maailmalla, että meillä on hieno ja toimiva kaksikielinen maa?”


Sulje silmäsi.

Hengitä sisään rauhallisesti.

Sitten pitkä uloshengitys.

Ei ole mennyttä ja tulevaa.

Ainoa hetki on se jota juuri hengität.

Tarinan edetessä kirurgin happivaje pahenee, ja harrastus alkaa muuttua hengenvaaralliseksi. Elokuvan voikin lukea joko sairaskertomuksena, selviytymistarinana tai yhä pahanevan addiktion kuvauksena.

Tai ehkä se on niitä kaikkia.

Suuria katsojamääriä elokuva tuskin saa, siihen se on liian synkkä ja erityinen. Silti se on Ikitien, Tyhjiön ja Auroran lailla suomalaisen elokuvan viime vuosien suuria onnistumisia.

Ehkä asia huomioidaan Jussi-mittelöissä.

Strang ei vaivaa päätään asialla. Hän sanoo pyrkivänsä nykyisin katsomaan elämää sellaisenaan.

”Yritän elää ilman toivoa ja ilman epätoivoa. Ihminen ei voi koskaan saada ulkoista hyväksyntää tarpeeksi, ja yhden menestyjän alla on aina tuhat muuta, jotka eivät ole onnistuneet.”

”Minusta koko unelman käsite on ongelmallinen. Pitää tehdä asioita, ei unelmoida.”

”Haluan korostaa, että yritän elää tällä tavoin. Tämä ei ole raportti valmiista ihmisestä.”

Strangin omaksumassa elämänohjeessa on kyse vanhasta viisaudesta: jos ihminen haluaa jotain valtavasti, niin samaan aikaan hän pelkää jo menettävänsä sen.

Saat sen mistä luovut on minusta aina ollut idioottimainen lause, mutta äskettäin olen ymmärtänyt, että siinä on tarkoitetaan elämänasennetta eikä mitään konkreettista asiaa.”

Sen Strang myöntää, että niin ikään kehutun Tom of Finland -roolinsa jälkeen hän oli jo valmis pokkaamaan Jussi-palkinnon parhaasta miespääosasta.

Palkintopuheiden funtsiminen osoittautui kuitenkin tarpeettomaksi.

”Enhän minä päässyt edes ehdokkaaksi”, hän sanoo.

Ja vetää syvään henkeä.

”Se sattui tunnin. Sen jälkeen helpotti.”

Oikaisu 6.11. klo 11.15.: Korjattu ruotsinkielinen verbi pågå oikeaksi.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tutkijat selvittivät, miten yksi perhe sairastui koronavirukseen, ja tapaus kyseenalaistaa Kiinan version epidemian leviämisestä

    2. 2

      Ruokaa kuskaavalle Mustafalle jää kuussa käteen 1250 euroa ja minimieläke – HS selvitti, millaista on alustatyöläisten arki Suomessa

      Tilaajille
    3. 3

      Uusi koronavirusepäily Suomessa: Kiinan Wuhanista tullut potilas eristettiin Lapin keskussairaalassa

    4. 4

      Perheessä rahat eivät kuulu vain sille, joka ne on tienannut, sanoo tutkija – On olemassa malli, jolla tulot ja menot jaetaan puolisoiden kesken reilusti

      Tilaajille
    5. 5

      Trumpin rauhan­suunnitelma: Palestiinalle oma valtio, iso osa Länsirannasta Israelille – kartta näyttää ehdotetut rajat

    6. 6

      Petteri Orpo määritteli kokoomuksen uusiksi – onko puolue siirtymässä oikealle?

      Tilaajille
    7. 7

      Onko koronavirus pahempi kuin tavallinen influenssa ja kuinka monta ihmistä yksi sairastunut voi tartuttaa? Tämä viruksesta tiedetään nyt

    8. 8

      Suomalaisten pitäisi opetella enemmän tervettä itsekkyyttä, sillä se voi muuttaa elämän, sanoo psykologi Riikka Pasanen – Kolme kysymystä paljastaa, oletko riittävän itsekäs

      Tilaajille
    9. 9

      Uusnatsit polttivat Tampereella Israelin lipun Auschwitzin muistopäivän aattona

    10. 10

      Tutkijat yllättyivät: Koe-eläinten joukossa oli aivoton rotta, joka eli kuitenkin normaalisti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näissä ammateissa tienataan yli 6000 euroa kuussa – HS:n palkkakone kertoo 346 ammatin palkat

      Tilaajille
    2. 2

      Tutkijat selvittivät, miten yksi perhe sairastui koronavirukseen, ja tapaus kyseenalaistaa Kiinan version epidemian leviämisestä

    3. 3

      Postin sekasorto on Helsingissä niin ankara, että taloyhtiöissä jaetaan jo kirjeitä harrastuspohjalta

      Tilaajille
    4. 4

      Kobe Bryant oli risti­riitainen super­tähti, joka saavutti kaiken – roolinsa hän erotti itse itselleen antamallaan lempinimellä

    5. 5

      Tutkijat yllättyivät: Koe-eläinten joukossa oli aivoton rotta, joka eli kuitenkin normaalisti

    6. 6

      Perheessä rahat eivät kuulu vain sille, joka ne on tienannut, sanoo tutkija – On olemassa malli, jolla tulot ja menot jaetaan puolisoiden kesken reilusti

      Tilaajille
    7. 7

      Vanhemmat teippasivat lapsensa kädet yhteen ja pakottivat syömään lattialla – Tapaus paljastui purjeveneellä, hovioikeudesta vankeustuomiot

    8. 8

      Töölössä lähes tyhjillään seisovan pysäköintihallin johtaja: ”Hintoja ei tulla muuttamaan”

    9. 9

      Proteiiniruuan suosiminen näkyy jätevesissä, ja seuraukset ovat Itämerelle synkät

    10. 10

      Onko koronavirus pahempi kuin tavallinen influenssa ja kuinka monta ihmistä yksi sairastunut voi tartuttaa? Tämä viruksesta tiedetään nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    2. 2

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    3. 3

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    4. 4

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    5. 5

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    6. 6

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    7. 7

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    8. 8

      Rap-artisti Pyhimys ratkaisi matematiikan tehtävän tavalla, joka sai opettajan hämmästymään – Siitä alkoi polku, joka olisi voinut johtaa aivan toisenlaiseen elämään

      Tilaajille
    9. 9

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    10. 10

      Moni suomalaislapsi on kasvatettu tavalla, joka murentaa itseluottamusta – Asiantuntijat kertovat, miksi tyyliä kannattaa muuttaa heti

      Tilaajille
    11. Näytä lisää