Kulttuuri    |   Kommentti

Suomalainen tietokirjallisuus kulkee yhtä jalkaa maailman muutoksen kanssa eikä työnnä päätään pensaaseen

Tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaiden polttopisteessä ovat maailman kipukohdat.

Tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoa tavoittelee tänä vuonna kuusi hyvää kirjaa – sitä ei käy kieltäminen. Ehdokaskirjojen listalle ei floppia mahdu. Hyvä niin.

Yksikään kirja ei ole suunnattu vain ja yksinomaan paatuneimmille lajiniiloille. Jos joinakin aiempina vuosina valintaraatia on syytetty elitismistä tai monen silmään oudoista valinnoista, Tieto-Finlandian kattaus on tällä kertaa selvä palvelus lukemisen demokratialle.

Tämänvuotiset ehdokaskirjat ovat siinä mielessä ajankohtaisia, että niissä ovat polttopisteessä maailman kipukohdat. Huomionarvoista on, että tarjonta on laaja, eivätkä ehdokaskirjat keskity aivan muutamaan aihepiiriin tai ilmiöön.

Siitä syntyy sellainen mielikuva, että suomalainen tietokirjallisuus kulkee yhtä jalkaa maailman muutoksen kanssa eikä työnnä päätään suinkaan pensaaseen.

Monien ehdokaskirjojen aihepiiri on tuttu uutisotsikoista. Muutama esimerkki.

Taina Tervonen ja Anna Autio tarkastelevat pakolaisuutta ja ihmissalakuljetusta teoksessa Hukkuneet. Siinä liikutaan eteläisessä Euroopassa, koska Välimerestä on tullut Euroopan suurin joukkohauta. Tähän mennessä noin 30 000 ihmistä on menettänyt henkensä sitä ylittäessä.

Anu Kantola ja Hanna Kuusela taas porautuvat suomalaisen eliitin arvomaailmaan polarisoituneessa Suomessa teoksessa Huipputuloiset — Suomen rikkain promille. Tekijät analysoivat, mitä rikkaat ajattelevat itsestään ja muista aikana, jolloin vauraan yläluokan asema on monin tavoin vahvistunut. Samalla sen sidos Suomeen on höltynyt.

Kaksi palkinnon ehdokaskirjaa katsoo puolestaan taaksepäin, katseen suuntana on itä.

Ville Ropponen ja Ville-Juhani Sutinen perkaavat Neuvostoliiton vankileirien historiaa teoksessa Luiden tiet, ja Aapo Roselius ja Oula Silvennoinen taas tarkastelevat aseellisia seikkailuita, heimosotia, Suomen rajojen laajentamiseksi laajempiin maailmanpoliittisiin yhteyksiin teoksessa Villi itä – Suomen heimosodat ja Itä-Euroopan murros 1918–1921.

Anssi Jokirannan, Pekka Juntin, Anna Ruohosen ja Jenni Räinän teos Metsä meidän jälkeemme niveltyy osin siihen kiivaanakin käyneeseen keskusteluun, jota on käyty ilmastonmuutoksesta – ja käydään vastedeskin. Kirjassa kysytään, millainen asema ja tehtävä suomalaisella metsällä on ilmastonmuutoksen hillinnässä ja kuinka suuret vaikutukset metsäojituksella on ollut Suomen suo- ja vesiluontoon.

Leimallista on, että kaikissa tietokirjallisuuden Finladia-palkinnon tämänvuotisissa ehdokaskirjoissa on kaksi tai useampi tekijä. Poikkeuksen muodostaa ainoastaan teos Egyptin historia – Kleopatran ajasta arabikevääseen, josta vastaa yksi tekijä – Andrei Sergejeff. Se on ehdokaskirjoista myös ainoa selvä monografia.

Tänä vuonna kollektiivi on ollut valttia.

Yksikään elämäkerta ei tällä kertaa yltänyt ehdokaslistalle. Sellainen olisi voinut sinne hyvinkin ponnahtaa, tarjokkaita kyllä oli. Toisaalta elämäkerroilla on takanaan ehdokasasettelussa kaksi vahvaa vuotta.

Ehkä yksilö ei päässyt mukaan edes sellaisella pelikierroksella, joka tunnustaa misääriä.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Vantaan pakettilajittelijat kertovat postilakon jälkeisestä kireästä tunnelmasta: tauot lyhenivät ja työntekijöiden kyttääminen alkoi

    2. 2

      Miten poliisi selvittää henkilöllisyytesi, jos haluat salata sen?

    3. 3

      Whatsapp-vuotoja, juonittelua, salaliittoja ja pääministerin potkut – toimittaja Marko Junkkari käy läpi, mitä politiikan historiallisella viikolla oikein tapahtui

      Tilaajille
    4. 4

      Linda-Maria Roine eli räppäri Mercedes Bentso kertoo HS:lle: ”Olin Veijo Baltzarin uhri”

      Tilaajille
    5. 5

      Stereo on tehnyt yhden vuoden suurimmista kotimaisista hittikappaleista, mutta bändiä ei tunneta Suomessa edes nimeltä – kuinka se on mahdollista?

    6. 6

      Yhtään pilkkua ei hallitusohjelmasta tarvitse muuttaa, sanoi Katri Kulmuni – Sitten kielenhuoltaja luki hallitusohjelman

    7. 7

      Marin vai Lindtman? Tutkijan mukaan pääministerivalinnassa on kyse siitä, keiden äänistä Sdp aikoo jatkossa kilpailla

    8. 8

      Miksi Pohjois-Englannin työmies äänestää eliittitaustaista Boris Johnsonia? Yksi syy on brexit ja toinen on Corbyn

    9. 9

      Perinteiset puolueet joutuvat kovaan testiin

    10. 10

      Helsingin päättäjät olivat aivan äskettäin ilmiriidassa, jonka syytä ei pian muista kukaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      1990-luvulla suomalais­toimittaja eli vuosia vapaamielisessä Hong­kongissa, nyt Anu Nousiainen palasi katsomaan, kuinka kommunistinen Kiina yrittää tukahduttaa elävän suur­kaupungin

      Tilaajille
    2. 2

      Timo Seppälä käräytti doping­valvojan urallaan 315 suomalais­urheilijaa ennen kuin hän löi päänsä kiveen ja halvaantui – viimeisessä haastattelussa hän jättää doping­testamenttinsa

      Tilaajille
    3. 3

      Victorian putoukset ovat kuivuneet noroiksi: video ja vaihtokuvat näyttävät maailman­perintö­kohteen rajun muutoksen

    4. 4

      Maria Ohisalo saa uhkauksia muttei ole koskaan pelännyt Helsingin kaduilla – Sisä­ministeri palaa lapsuutensa lähiöön ja kertoo, miksi haluaa puhua hankalasta lapsuudestaan

      Tilaajille
    5. 5

      HS:n esiraati valitsi Linnan juhlien puvuista kymmenen säväyttävintä, äänestä kuvien perusteella suosikkiasi

    6. 6

      Linda-Maria Roine eli räppäri Mercedes Bentso kertoo HS:lle: ”Olin Veijo Baltzarin uhri”

      Tilaajille
    7. 7

      Satojen huippu-urheilijoiden lapsuutta tutkittiin – löytyi vastaus Suomenkin urheilupiirejä pitkään jakaneeseen riitaan

      Tilaajille
    8. 8

      Väri-ilottelua ja modernia glamouria: 35 kuvan kooste Linnan juhlien puvuista

    9. 9

      Puolustusvoimat valmistautuu aloittamaan suojelukoulutuksen oikeilla taistelukaasuilla: ”Sariinilla on ihmiseen hirvittävät vaikutukset”

    10. 10

      Seksivalistus selittää Yhdysvaltain oudot neitsyystestit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Vastahyökkäykseen käynyt Rinne ei aio erota – HS:n tiedot: Rinteen esiintyminen vähensi keskustan luottamusta pää­ministeriin entisestään

    3. 3

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    4. 4

      Espoon keskuksessa on kaksio, jonne on muuttanut koko Suomen aikoinaan tuntema ufo-mies Juhan af Grann

      Tilaajille
    5. 5

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    6. 6

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    7. 7

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    8. 8

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    9. 9

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    10. 10

      Merin on saatava olla huomion keskipiste, koska silloin hän tuntee olevansa olemassa – Tällaista on huomiohakuisen ihmisen arki

      Tilaajille
    11. Näytä lisää