Matti Rag Paananen, 80, säveltää, maalaa ja kirjoittaa edelleen päivittäin, sillä luomistyö estää ikävystymisen

Säveltäjä ja kuvataiteilija Matti Rag Paanasen https://www.hs.fi/haku/?query=matti+rag+paanasenkotitalo Turun Hirvensalossa näyttää todelliselta taiteilija-ateljeelta. Seinät ovat täynnä Paanasen tauluja, joista uusimmissa maali on tuskin ehtinyt kuivua.

Tämän vuoden uutisissa on riittänyt hänelle aiheita. Taiteilijalle tärkeistä paikoista oli ensin tulessa Notre Damen katedraali, sitten Amazonin sademetsä.

”Notre Dame on ollut minulle johtoteema, jota olen maalannut 30 vuotta. Olen maalannut niitä monta kymmentä”, Paananen kertoo.

Hän on tehnyt viisi taulua huhtikuussa sattuneen palon eri vaiheista. Tapahtumia hän seurasi televisiosta.

”Kyllä ihmettelin, kuinka tuo on mahdollista. Eikö siellä ollut mitään turvajärjes­telmiä?”

Amazon tuli tutuksi 1980-luvulla. Paananen teki siellä tv-dokumenttia ja sävelsi Save Amazonia -sinfonian.

Teoksen aihe on yhä ajankohtainen, kun sademetsää poltetaan maanviljelyn tieltä. ”Palot ovat olleet Brasilian puolella. Vietin aikaa Perussa, jossa ei ole niin paha tilanne. Mutta Amazonin tuho pitäisi estää keinolla millä hyvänsä.”

Paanasen luomistyö alkoi jo lapsena. Hän harrasti pianonsoittoa muttei pitänyt valmiiden teosten harjoittelusta vaan loi melodiat itse. Suosikkimusiikkia oli ragtime-jazz, josta lempinimikin tuli.

Nuoruudessaan Paananen soitti Turku–Tukholma-väliä kulkeneella Fennia-laivalla. Ravintolapianistinakin hän esitti omia sävellyksiään.

”Kaverini tuli kerran sinne yöklubiin ja kysyi, onko täällä musiikkia. Baarimestari vastasi, että on, Paanasen Matti soittaa. Kun hän kysyi, mitä Matti soittaa, baarimikko vastasi, ettei hän vain tiedä. Hän on kolme vuotta kuunnellut, eikä ole yhtään kappaletta vielä tunnistanut.”

1960-luvulla Paananen sävelsi jo laajoja teoksia kuten Vuoden päivät, jossa on laulu vuoden jokaiselle päivälle. Teos pääsi Guinnessin ennätysten kirjaan maailman pisimpänä sävellyksenä.

Levyttävä artisti hänestä tuli 1970-luvun alussa. Horoscope-albumilla oli sävellys jokaiselle horoskooppimerkille, sitä seurannut Merirosvokapteeni Ynjevi Lavankopoksahdus oli Vesa-Matti Loirin https://www.hs.fi/haku/?query=vesa-matti+loirin kanssa esitettyä lastenmusiikkia aikuisille.

Vuonna 1978 alkoi ura kuvataiteilijana, kun tuttu graafikko antoi Paanaselle öljyvärit.

”Siitä saakka olen maalannut. Jos ei ole ollut tilaustöitä musiikista, olen maalannut enemmän. Mutta jos musiikki vie kaiken ajan, sitten ei paljoa maalailla.”

Paanasen ensimmäiset sinfo­niat kantaesitettiin 1980-luvulla. Hän matkusti säveltämässä ympäri maailmaa, Amazonin lisäksi Afrikassa ja Karibianmerellä.

Aleksis Kivi https://www.hs.fi/haku/?query=aleksis+kivi-dokumentin musiikki vuonna 1984 kuuluu merkkiteoksiin. Tärkeä on myös Tuhannen ja yhden yön laulut, jonka 1 001 sävellystä hän teki kuudentoista vuoden aikana.

Vuosikymmenen lopussa tuli mukaan tummempia sävyjä, kun Paanasen tytär kuoli huumeiden yliannostukseen. Prinsessan testamentti -teokseen hän sävelsi huumenuorten tekstejä.

”He olivat lähettäneet niitä minulle, ja allekirjoituksena oli vain joku nimimerkki. Kun levy julkaistiin, Teosto vaati sanoittajan allekirjoituksen, mutta enhän minä voinut tällaisia huumenuoria löytää mistään. Sain levylle erikoisluvan.”

Paananen on säveltänyt koko ajan, mutta aforismien kirjoittamiselle ja kuvataiteellekin on jäänyt aikaa. Hänen kotigalle­riansa Ragala Turun Hirvensalossa on edelleen yleisölle avoinna joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina.

Taiteilijan mukaan näin laajan tuotannon luo helposti. Sen kun vain tekee koko ajan.

”Tekeminen tarkoittaa minulle sitä, että luon itse. Aika kuluu mukavasti, ja nautin siitä. Jos istun ja katson telkkaria, tykkään että voi saakeli, kun on tyhmää ja tylsää”, Paananen sanoo.

”Kun lopetan työt illalla yhdentoista aikaan, maksimi on, että katson tunnin jotain hyvää kulttuuriohjelmaa. Kahden tunnin leffa on jo liikaa.”

Välillä Paananen vetäytyy sokkeloisen puutalonsa ullakkohuoneeseen kirjoittamaan muistelmia. Niillä on mittaa 1100 sivua.

Käsikirjoitus on valmis, mutta Paananen aikoo päivittää viimeisiä lukuja niin kauan kuin elää.

”Ajattelin, että kirja on parempi julkaista vasta kuolemani jälkeen. En välittäisi saada kiukkuisia puhelinsoittoja.”