Kulttuuri

Scifi-elokuvaan valittu päätyy hähmäiselle koti­filmille, zombieksi maskeeratun koko osuus leikataan pois: Suomalais­ohjaaja kertoo, millaista on Hollywood-uralle pyrkivien arki

Los Angelesiin muuttanut suomalaisohjaaja Hannu Aukia teki elokuvan siitä, millaisia kommelluksia Hollywood-uran tavoittelussa voi sattua: ”Menestys ei ole sitä, että nousee tähdeksi”

”Ensimmäinen suomalainen Hollywood-elokuva” kuulostaa suurelta ja juhlalliselta, mutta juuri sellaisella tittelillä suomalainen, pieniin indie-elokuviin keskittynyt Black Lion Pictures mainostaa perjantaina ensi-iltaan tulevaa Someone Somewhere -elokuvaa.

Kovin vakavasti ei määritelmää kannata ottaa, koska niin sitä tuskin ovat tuotantoyhtiö tai elokuvan tekijätkään tarkoittaneet.

Someone Somewhere -elokuvalla ei ole nimittäin mitään tekemistä sen kanssa, millaisia mielikuvia Hollywood-elokuvasta tulee ensimmäisenä.

Ei ole isoa budjettia, mahtavia erikoistehosteita, suuria räjähdyksiä ja ykkösrivin näyttelijätähtiä. Ei ole edes Chuck Norrisin poikaa, kuten Jäätävässä poltteessa, jota yritettiin aikoinaan tehdä vähän kuin ”ensimmäistä suomalaista Hollywood-elokuvaa”.

Someone Somewhere on niin kaukana Jäätävästä poltteesta kuin mahdollista. Tyyliltään se on dokumenttielokuvaa muistuttava käsikirjoitettu draama, jonka näyttelijät ovat lähinnä suurelle yleisölle tuntemattomia suomalaisia ja amerikkalaisia nimiä. Budjettia elokuvalla ei ole ollut nimeksikään, eikä elokuvalla edes tavoitella suurta yleisömassaa.

Artikkeli sisältää juonipaljastuksia elokuvasta.


Mutta yksi asia erottaa Someone Somewheren Jäätävästä poltteesta ja tekee siitä Hollywood-elokuvan: se on kuvattu Los Angelesissa Hollywoodin kaduilla, kodeissa, teattereissa ja studioilla.

Yksinkertaisuudessaan elokuvaa voi kuvailla niin, että se seuraa joukkoa nuoria ihmisiä, jotka haaveilevat näyttelijän ja koomikon töistä ja yrittävät päästä eteenpäin urallaan suurkaupungissa, johon kaikki haaveet elokuvatähteydestä kiteytyvät.

Someone Somewhere ei ole kliseinen american dream -tyylinen tarina ihmisistä, jotka nousevat ryysyistä rikkauksiin ja saavuttavat kaikki unelmansa. Sen sijaan se vain seuraa hahmojensa pyrkimyksiä, harjoituksia ja työntekoa. Toivoa luovat hetket, joissa joku onnistuu saamaan pikkuroolin elokuvasta.

Lopulta nuokin toiveikkaat hetket osoittautuvat lähinnä pettymyksiksi. Elokuvaa kuvaillaan tuotantoyhtiön tiedotteessa ”lämminhenkiseksi”, mutta suurimmaksi osaksi tarinan perusvire on surullinen.

Lukemattomat ihmiset käyvät näyttelijäkursseilla, tekevät hanttihommia, osallistuvat koekuvauksiin ja yrittävät saada rooleja, joilla voisivat elättää itsensä ja päästä eteenpäin. Lopulta kenellekään ei tapahdu oikein mitään. Suurta nousua parrasvaloihin ei ole luvassa. Juuri niin suurimmalle osalle käy oikeasti Hollywoodissa.

Lisäkiinnostavuutta tarinaan tuo se, että elokuvan näyttelijät ovat oikeasti ihmisiä, jotka yrittävät – tai ovat yrittäneet – luoda uran viihdemaailmassa Hollywoodissa. Kaikki näyttelevät elokuvassa omalla nimellään, joten elokuvasta voi syntyä helposti mielikuva siitä, että seuraisi näiden ihmisten elämän oikeita tapahtumia. Näin ei kuitenkaan ole, vaikka elokuvan tarinaan on haettu runsaasti inspiraatiota tosielämän tapahtumista.

Pääosissa nähdään muun muassa suomalaiset Milla Puolakanaho ja Miska Kajanus, joista Kajanus nousi syksyllä otsikoihin päästyään näyttelemään pientä roolia Moderni perhe -komediasarjassa. Amerikkalaisista nimistä elokuvassa nähdään esimerkiksi Corsica Wilson, joka on tehnyt useita pikkurooleja elokuvissa ja tv-sarjoissa.

Elokuvasta päävastuussa on ohjaaja Hannu Aukia, joka työsti elokuvaa neljän vuoden ajan yhdessä serkkunsa, aikoinaan Beats and Styles -yhtyeestä tunnetuksi nousseen Jaakko Mannisen kanssa.

Aukia itse on asunut Los Angelesissa lähes viisi vuotta ja saavuttanut tietynlaisen version Hollywood-unelmasta: hän pystyy elättämään itsensä maailman virallisessa elokuvakaupungissa.

Se ei tarkoita, että Aukiasta olisi tullut jättimäinen ohjaajatähti, eikä se Aukian ajatusmallin mukaan ole edes tarpeellista. Oleellista on se, että pystyy tekemään haluamaansa työtä haluamassaan paikassa.

Tällä hetkellä Aukialla on kesken uusi elokuvaprojekti, minkä takia hän ei ole päässyt tulemaan kotimaahansa elokuvan Suomen-ensi-illan alla. Sen sijaan Aukia vastaa puhelimeensa Los Angelesin aikaan kuudelta aamulla, haukottelee kuuluvasti ja alkaa kertoa, mitä ajattelee Hollywoodissa menestymisestä.

”Menestys ei ole sitä, että nousee tähdeksi vaan että pystyy elättämään itsensä, olemaan täällä ja tekemään taidetta. Sehän on jo itsessään aika järjettömän upea suoritus”, Aukia sanoo.


Usean vuoden ajan Aukia elätti itseään erityisesti musiikkivideoilla. Se oli tuttua työtä hänelle serkun Jaakko Mannisen ansiosta. Manninen oli työskennellyt Kaliforniassa alalla jo ennen Aukiaa ja päässyt tekemään videon jopa Kylie Minoguelle.

Aukia päätyi musiikkivideoiden pariin alun perin hieman vahingossa, mutta pian hän ohjasi videoita monille Suomen eturivin artisteista: Cheekille, Paula Vesalalle, Sannille, Anna Abreulle ja Pariisin Keväälle. Cheekille ohjaamista Äärirajoille ja Sä huudat -kappaleiden videoistaan hän on jopa saanut Emma-palkinnon.

Aukian suosiota musiikkivideoiden ohjaajana auttoi se, että 2010-luvun puolivälin aikoihin suomalaisessa musiikkibisneksessä Los Angelesista kuvatuista musiikkivideoista tuli trendi-ilmiö. Suosikkiartistit toisensa perään matkustivat Los Angelesiin kuvaamaan musiikkivideoita Kalifornian upeisiin maisemiin. Alueen suosiota auttoi sekin, että Los Angelesissa oli tuttu suomalaisohjaaja ja ettei videota varten tarvinnut palkata paikallisia tekijöitä.

”Jossain vaiheessa tuntui siltä, että kaikki halusivat tulla tänne tekemään videoita. Sitten saturaatiopiste tuntui tulleen täyteen.”.

Saturaatiopiste tuli myös Aukialle itselleen. Hän kyllästyi musiikkivideoiden tekemiseen ja päätti keskittyä urallaan muuhun.

”Parhaimmillaan niiden tekeminen oli hauskaa, mutta sitten nuorisokulttuuri alkoi muuttua ja tuntui siltä, etten päässyt oikein enää siihen mukaan. Kun aloin tehdä musiikkivideoita, tekijöillä oli vielä enemmän vapaat kädet. Nyt videoista on tullut enemmän markkinointiväline, ja niissä pitäisi olla kiinnostunut esimerkiksi muotiaspektista. Minusta se ei ole kovin kiinnostavaa.”

Puhutaan sitten itse elokuvasta, joka tulee nyt Suomeen elokuvateattereihin ja jota Aukia on tehnyt vuosien aikana muiden töidensä ohessa. Someone Somewhere on kokenut myös ison muutoksen siitä, mikä oli Aukian ensimmäinen idea elokuvasta.

Alun perin elokuvan piti keskittyä vain Milla Puolakanahoon, jonka kanssa Aukia oli aikoinaan tehnyt Suomessa lyhytelokuvan Helsinki–Turku. Kun Puolakanaho oli tulossa Los Angelesiin näyttelijäkurssille (kuten myös hänen roolihahmonsa Someone Somewheressä), Aukia alkoi ideoida aiheesta fiktiivistä elokuvaa Puolakanahon kanssa.

Suunnitelmat romuttuivat, kun Puolakanahon piti yllättäen palata Suomeen paljon suunniteltua aikaisemmin. Kuvaamiseen jäi aikaa vain viikko, ja idea pelkästään Puolakanahoon keskittymisestä osoittautui mahdottomaksi. Sen sijaan Aukia päätti tehdä episodielokuvan, jossa seurattaisiin Puolakanahon lisäksi myös muita ihmisiä, joita kaikkia yhdisti sama tavoite uran luomisesta Hollywoodissa.

Elokuvan näyttelijöiksi Aukia pyysi ihmisiä, jotka hän tunsi entuudestaan. Suurimpaan osaan näyttelijöistä Aukia oli tutustunut nimenomaan musiikkivideoita tehdessä. Niin hän oli tavannut muun muassa Miska Kajanuksen, Corsica Wilsonin ja Kentrell Newtonin. Elokuvaa kuvattiin esimerkiksi Aukian kotikulmilla ja jopa kotona.

Vaikka elokuvaa mainostetaan sillä, että ”suurin osa elokuvan hurjimmistakin sattumuksista on totta”, ei Aukian mukaan kannata luulla, että elokuvassa nähdyt ikävät yllätykset esimerkiksi kuvauksissa olisivat tapahtuneet myös tosielämässä sellaisenaan elokuvan näyttelijöille.

Suurin osa elokuvan tapahtumista on kuultu tarinoina tutuilta tai kaverinkavereilta, ja niitä on hyödynnetty käsikirjoituksessa.

Esimerkiksi Milla Puolakanahon roolihahmo päätyy elokuvassa scifi-elokuvaksi mainostetun filmin kuvauksiin, joka paljastuu lopulta lähinnä hähmäisen kotifilmin tapaiseksi viritelmäksi.

Osa tapahtumista on myös Aukian sanoin täysin ”päästä vedetty”. Elokuvassa Miska Kajanus näyttelee yleisön halveksimaa stand up -koomikkoa, joka päätyy hermostumaan yleisölle. Tosielämään ainut yhteys oli se, että Kajanus on oikeasti tehnyt stand up -koomikon keikkoja.

Mutta on mukana myös lähes sellaisenaan näyttelijöille tapahtuneita hetkiä. Corsica Wilsonin roolihahmo tulee valituksi zombie-elokuvan sivurooliin, ja kun hän tulee kuvauspaikalle, hänet maskeerataan vaivalla näyttäväksi zombieksi.

Lopulta koko Wilsonin osuus elokuvasta leikataan pois, koska niitä ei ole aikaa kuvata. Kaikki kuvausaika on kulunut kohtaukseen, jossa on yritetty pyöritellä autonrenkaita tielle oikein. Vastaava tapahtuma on käynyt Wilsonille tosielämässä.

Aukia ei ole sitä mieltä, että elokuva olisi karuista tarinoistaan huolimatta erityisen synkkä. Ennemmin hän pitää elokuvassa nähtyjä sattumuksia hauskoina.

”Jaakko [Manninen] sanoi hyvin: se kuvaa täydellisesti sitä tunnetta, joka oli itsellä, kun oli ensimmäisen kerran Los Angelesissa.”

”Pelkässä pyrkimisessä ja tekemisessä on jotain tosi hienoa, jos nauttii oikeasti siitä, mitä tekee. Silloin ei tarvitse sitä yhtä puhelua, joka muuttaa koko uran. Pienet hetket kuvauksissa itsessään voivat olla jo todella hienoja kokemuksia”, Aukia sanoo.

Aukialle itselleen on aukeamassa jälleen uusi vaihe elämässä. Nyt kun hänen ”Hollywood-elokuvansa” on tullut ensi-iltaan, Aukia on valmis jättämään Los Angelesin taakseen. Vuodenvaihteessa edessä on muutto Coloradon osavaltioon. Los Angeles on tällä erää nähty.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kannabistuotteiden ostaminen on Suomessa helppoa, päihdyttävän kasvin siemeniä voi ostaa kivijalkakaupasta

    2. 2

      Tuhansilla suomalaisilla on tällä viikolla totuuden hetki – Tutkijat kertovat heille perinnöllisen riskin sairastua kolmeen kansantautiin

    3. 3

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    4. 4

      Ennusteet alamäestä menivät pieleen: Uusia asuntoja myydään kuin viimeistä päivää, taustalla sijoitustrendi

    5. 5

      Suomi pääsi ensimmäistä kertaa jalkapallon arvokisoihin, kaikille edes se ei riitä juhlan syyksi

    6. 6

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    7. 7

      Poliisi ei aina peru järjestyksenvalvojan lupaa rikoksista huolimatta – edes murhan yritys ei vienyt lupaa

      Tilaajille
    8. 8

      Maahanmuuttajien kielikoulutusta arvostellaan tehottomuudesta – Uudellamaalla valvonta kiristyi ja useilta yhtiöiltä vaadittiin rahoja takaisin

    9. 9

      Moni kärsii yskästä viikosta ja kuukaudesta toiseen – Milloin on syytä hakeutua hoitoon ja miten yskää voi helpottaa?

      Tilaajille
    10. 10

      HS-analyysi: Jo ensi vuosi voi tuoda sähkö­autojen läpi­murron, mikä tarkoittaisi Antti Rinteen vero­pelkojen toteutumista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    3. 3

      Japanilaiset ovat pakkautuneet miljoona­kaupunkeihin, mutta niiden ulkopuolella avautuvat valtavat metsät – HS:n erikoisartikkeli vie japanilaiseen metsäterapiaan

      Tilaajille
    4. 4

      Luulen olevani jo kaksikymppisen lapsen isä, voinko nostaa isyyskanteen?

    5. 5

      Urheilusivuston laskelma: Huuhkajat joutumassa EM-kisoissa samaan lohkoon maailman­rankingin ykkösen kanssa

    6. 6

      HS-analyysi: Jo ensi vuosi voi tuoda sähkö­autojen läpi­murron, mikä tarkoittaisi Antti Rinteen vero­pelkojen toteutumista

    7. 7

      Pikku­kaupungin pormestari on tekemässä yllätystä USA:n presidentti­kilvassa: nousi tärkeän osavaltion kannatuskärkeen

    8. 8

      Saako Vantaa tienata rahaa lunastamalla satoja vuosia suvun omistuksessa olleen tilan? KHO:n ratkaisussa on ongelmia, sanoo asiantuntija

    9. 9

      80 vuotta sitten vireä Helsinki eli elämänsä kevättä, mutta kaupunkilaisten toivo katkesi sotaan ja pommeihin

    10. 10

      Merkittävä asia­kirja­vuoto paljastaa, kuinka Kiinan presidentti neuvoi kurittamaan uiguureja: ”Emme anna lainkaan armoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    3. 3

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    4. 4

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    5. 5

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    6. 6

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    7. 7

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    8. 8

      Aivot, mielenterveys, sydän, keuhkot – Kolme asiantuntijaa kertoo, mitä kannabiksen vaikutuksista terveyteen todella tiedetään

      Tilaajille
    9. 9

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    10. 10

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    11. Näytä lisää