Talvisirkuksen teema yllättää positiivisesti: Rakennustyömaalla jongleerataan turvakypärillä, temppuillaan tikkailla ja kuullaan kylmät väreet tuovaa musiikkia

Sirkus

Talvisirkus BAU Kaapelitehtaan Pannuhallissa. Ohjaus Liisa Risu, musiikin sävellys Iiro Ollila, pukusuunnittelu Joona Huotari, lavastus Jyrki Pylväs, videosuunnittelu Joona Pettersson, valosuunnittelu Riku Virtanen, sirkusorkesteri The Emily Bronte Nursery Rhyme Orchestra. Hurjaruuth.

Suhtauduin vähän skeptisesti Hurjaruuthin tämän vuoden Talvisirkuksen teemaan. Rakennustyömaa. Eihän siinä voi olla mitään glamoröösiä tai joulun läheisyyden hohtoa. Ankeaa ja arkisempaa aihetta ei voisi kuvitella. Onneksi tulin yllätetyksi positiivisesti.

Talvisirkus BAU on viihdyttävä, hauska, vinkeä ja eläväinen.

Ohjaajana on Liisa Risuhttps://www.hs.fi/haku/?query=liisa+risu, joka on tehnyt aiemminkin Talvisirkusta Hurjaruuthille. Tällä kertaa hän onnistuu paremmin kuin aiemmin. Nyt kokonaisuus on kuin rasvattu koneisto, joka rullaa eteenpäin vauhdilla pysähtymättä – ellei tarina vaadi taukoa. Liike ei pysähdy ja juttu juoksee eteenpäin niin, ettei pitkästymisen vaaraa ole.

Ollaan siis raksalla. Melko miesvoittoinen esiintyjäkunta teutaroi näyttämöllä turvakypärissään ja huomioliiveissään. Silti siihen on onnistuttu ymppäämään taikaa, mystiikkaa ja sadun hohtoa. Äijien keskellä pyörii kummituksia ja mielikuvitushahmoja, jotka maustavat ja kuvittavat kiehtovasti kehystarinan arkista miljöötä.

Alku on suorastaan inhorealistinen. Itselleni liiankin tuttua jatkuvaa rakentamista ja remontoimisen ääniä.

Mutta sitten tulee yllätys. Rakennuspeitteiden alta paljastuu flyygeli ja kuullaan livenä Tšaikovskinhttps://www.hs.fi/haku/?query=tsaikovskin pianokonserttoa nelikätisesti! Samalla Nuutti Vallin https://www.hs.fi/haku/?query=nuutti+vallintekee parkouria hyppien flyygelin yli mielikuvituksellisesti. Muutenkin musiikki on jälleen kerran onnistunut täydellisesti.

Kovin miehiselle esiintyjäkunnalle vastapainona on mainio naisista koostuva The Emily Brontë Nursery Rhyme Orchestra. Iiro Ollilahttps://www.hs.fi/haku/?query=iiro+ollila on tehnyt muusikoille upeaa musiikkia, joka vaihtelee omaperäisistä melodioista etnovaikutteisiin sävyihin ja Adiemus-tyyppisiin paisutuksiin.

Kylmät väreet juoksevat selkää pitkin. Soittimina on muun muassa elektroakustista kanteletta ja ksylofonia. Ja tietysti instrumenteista parhainta; ihmisääntä.

Näyttävät temput ovat toki pääosassa, mutta huumoriakaan ei ole unohdettu. Klovneriasta vastaa enimmäkseen Andreu Casadellàhttps://www.hs.fi/haku/?query=andreu+casadella, joka on naurettavuudessaan varsinainen näyttämöhurmuri. Paitsi klovnerian hän hallitsee myös sirkustaitoja, kuten Washington-trapetsin, mikä onkin varsin näyttävää. Keinuvalla trapetsilla päällä seisontaa.

Vipulautanumero on jälleen asiaankuuluvan vaarallisen näköistä. Huimat voltit laudalla tekevät häijyä katsoa. Tällä kertaa siihen on yhdistetty myös jonkinlaista jongleeraamista turvakypärillä. Temppuja maustetaan ja tuoreutetaan, mikä tekee niistä mielenkiintoisia.

Itselleni uusi laji on myös ilmatikkaat. Vapaasti ilmaan ripustetut tikkaat, jotka pyörivät vinhasti ja joilla akrobaatit temppuilevat. Tämä tikasnumero sopii myös erinomaisesti Talvisirkuksen tämän vuoden raksateemaan, joten se puolustaa hyvin olemassaoloaan siinä.

Joona Petterssoninhttps://www.hs.fi/haku/?query=joona+petterssonin taustavideot ovat kauniita ja tunnelmiin hyvin istuvia. Valitettavasti ylös ripustettujen videotaulujen takia ne jäävät melko huomaamattomaan rooliin. Harvemmin tulee yläilmoihin vilkaistua, kun tapahtumat sijoittuvat lattiatasoon keskilattialle.

Niin ja nähtiinhän ne perinteiset rotatkin ja yksi tonttu. Ilmankin olisi voinut olla, mutta perinne mikä perinne.