Kulttuuri    |   HS Kirjasto

Aina vihainen ja epäluotettava nainen nousee vallan virkistäväksi tapaukseksi – viikon kirja on mielensisäinen trilleri

Niina Revon romaani lähtee normaalista ja päätyy aivan johonkin muuhun.

Turkulaisen Niina Revon seitsemäs aikuisille suunnattu romaani Vyöry (Siltala) on mielensisäinen trilleri. Sen päähenkilön Sylvian unelmat toteutuvat – omakotitalo, tytär vaihto-oppilaaksi – mutta niille käy niin kuin toteutuneille unelmille usein: kaikki ei tunnukaan olevan kohdallaan.

Äkkiä elämä onkin täynnä outoja käänteitä.

Vyöry on sukua Revon edelliselle kirjalle, vuonna 2016 ilmestyneelle Kompleksille. Myös se oli identiteeteillä ja dekkarimaisilla tyylikeinoilla leikittelevä katoamistarina”, kriitikko Venla Rossi luonnehtii (HS 7.11. 2018). ”Nyt asetelma on vielä hallitsevampi: ihmismieli voidaan hetkessä vääntää aivan eri asentoon.”

Rossi vertaa Vyöryn tunnelmaa Pasi Ilmari Jääskeläisen teosten psykologiseen uuskummaan, jota on kutsuttu myös moderniksi maagiseksi realismiksi.

”Lähdetään siis liikkeelle aivan normaalista arkitodellisuudesta, ja päädytään, no, johonkin aivan muuhun”, hän täsmentää.

Sivu sivulta käy yhä selvemmäksi, että Sylviaan ei voi kertojana luottaa. Rossin mukaan juuri tämä epäluotettava ja pimeitä puolia täynnä oleva päähahmo on Vyöryn vahvuus.

”Sylvia on kiehtovan poikkeava naispäähenkilö kotimaisella kirjallisuuskentällä, sillä hän on sanalla sanoen hemmetin vihainen”, Rossi kirjoittaa. ”Hän lähettää kitkeriä sähköposteja takkaliikkeeseen, huutaa puhelimessa psykiatrille ja rikkoo välit lopulta lähes kaikkiin ihmisiin ympärillään.”

Sitä kriitikko pitää vallan virkistävänä.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      HS-analyysi: Postin työehto­sotku on Sdp:n painajainen

      Tilaajille
    2. 2

      Helsinkiläinen uimaopettaja havahtui lasten jäykistymiseen: ”Todella huolestuttavaa”

    3. 3

      Venäjän duuma sääti kaksi uutta lakia: Uusiin puhelimiin on asennettava pakollisia venäläisiä sovelluksia, ja yksilöitä voidaan julistaa ”ulkovallan agenteiksi”

    4. 4

      Lumilautamerkki Burtonin perustaja Jake Burton Carpenter on kuollut

    5. 5

      Kirjailija Veijo Baltzar on vangittu epäiltynä törkeästä ihmiskaupasta – avustajan mukaan Baltzar kiistää syyllistyneensä tekoon

    6. 6

      Trumpin erikoiset käsinkirjoitetut muistilaput tallentuivat kameralle, pian niiden pohjalta tehtiin biisi – Internet riemastui emorock-videosta

    7. 7

      HS-analyysi: Hallitus viritti itselleen ansan, joka voi pakottaa sen leikkaamaan pienituloisilta

    8. 8

      Marvel-sarjakuvalehti vuodelta 1939 huutokaupattiin yli miljoonalla eurolla

    9. 9

      Mannerheimintien varteen suunnitellaan valtavaa rakennushanketta: 2 500 uutta asukasta ja jopa 14-kerroksinen talo

    10. 10

      Trumpin virkarikos­kuulemisen todistaja varoitti Venäjästä: ”Kansa­kuntaamme revitään rikki, totuus kyseen­alaistetaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinki aloitti uuden tavan auttaa vanhuksia – miksi suuri joukko hoitajia irtisanoutui heti?

      Tilaajille
    2. 2

      Kirjailija Veijo Baltzar on vangittu epäiltynä törkeästä ihmiskaupasta – avustajan mukaan Baltzar kiistää syyllistyneensä tekoon

    3. 3

      Tavallinen flunssa tai kaatuminen voivat laukaista toiminnallisen häiriön, jonka syytä lääketiede ei tunne kunnolla

      Tilaajille
    4. 4

      HS-analyysi: Hallitus viritti itselleen ansan, joka voi pakottaa sen leikkaamaan pienituloisilta

    5. 5

      Helsinkiläinen uimaopettaja havahtui lasten jäykistymiseen: ”Todella huolestuttavaa”

    6. 6

      Poliisin Karhu-ryhmän entinen varajohtaja tuomittiin ehdottomaan vankeuteen: ylikonstaapeli huijasi rikoskumppaninsa kanssa poliisilaitokselta yli 150 000 euroa

    7. 7

      Suomen maahan­muutto­politiikassa on mennyt viime aikoina pieleen lähes kaikki mahdollinen, nyt on aika korjata virheet

    8. 8

      Kirjeenvaihtajan analyysi: Virkarikos­tutkinnassa kuultiin järisyttävä todistus

      Tilaajille
    9. 9

      Mannerheimintien varteen suunnitellaan valtavaa rakennushanketta: 2 500 uutta asukasta ja jopa 14-kerroksinen talo

    10. 10

      Poliisi aloittaa esitutkinnan: Helsingin kotihoito unohti vanhuksen, löytyi kuolleena kotoaan vuonna 2018

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    3. 3

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    4. 4

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    5. 5

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    6. 6

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    7. 7

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    8. 8

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    9. 9

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    10. 10

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    11. Näytä lisää