Kulttuuri

Tutkimus: Monet MV-lehden ilmauksista siirtyivät suoraan eduskunnan käyttöön

Tutkijoiden mukaan vastamedioiden valtaan kannattaa suhtautua vakavasti, mutta jättää ne ilman klikkauksia.

Vastamediat vaikuttavat voimakkaasti poliittiseen kielenkäyttöön.

Asia selviää tuoreesta tutkimushankkeesta, johon kuuluu tutkijoita Helsingin, Tampereen ja Jyväskylän yliopistoista.

Tutkimushanke on nimeltään Kurjistettuja kutsumassa: Totuudenjälkeisen ajan kansainväliset mobilisaatiostrategiat Suomen, Ranskan ja Yhdysvaltain vastamediassa.

Osana tutkimusta tarkasteltiin muun muassa sitä, miten MV-lehden ilmaisuja käytetään eduskunnassa. Tutkijat kävivät läpi eduskunnassa pidettyjä puheita puolentoista vuoden aikajaksolta 2015–2016.

Tutkijat havaitsivat, että eduskunnassa käytettiin runsaasti vastamedialle tyypillisiä ilmaisuja: 67 havaitusta ilmaisusta poliitikot käyttivät 44:ää.

Ilmaisuja käyttivät eniten perussuomalaiset. He käyttivät niitä lähes yhtä paljon kuin kaikki muut eduskuntapuolueet yhteensä.

Sanapari kuten ”laiton maahanmuutto” oli lievemmästä päästä, ja sitä käyttivät useamman puolueen kansanedustajat. Rajumpia ilmaisuja olivat esimerkiksi ”ISIS-taistelijat ja muut murhaajat” sekä ”maahantunkeutujat”.


Helsingin yliopiston tutkijatohtori Niko Pyrhösen mukaan hyväksytyn kielen käytön rajoja rikotaan aluksi vastamediassa, josta ilmaisut leviävät tiettyjen poliitikkojen puheeseen ja sieltä edelleen valtavirtaan.

Poliitikot eivät kuitenkaan käyttäneet kaikkein peittelemättömimpiä ilmaisuja, mikä viittaa siihen, että jopa voimakkaimmin maahanmuuttoa vastustavat poliitikot käyttävät maahanmuutosta puhuessaan ”poliitikkosuodatinta”, jotta vaikuttaisivat uskottavammilta ja voisivat vedota samalla sekä radikaaleihin että maltillisiin äänestäjiin.

Pyrhönen sanoo, että tutkimustulos oli jossain määrin odotettavissa, mutta se, miten selvästi ja aukottomasti vaikutuksen pystyi todentamaan aineisosta, oli yllättävää.

”Kyseessä on kvantitatiivisesti kiistaton ja vastaansanomaton tutkimustulos.”

Tutkimuksessa tarkasteltiin, millaisia keinoja vaihtoehtomediat käyttävät puhutellakseen tiettyä ”kurjistettua” kansanryhmää.

Keskeisiä aiheita ovat maahanmuutto sekä valtavirtamedian ja poliittisen eliitin ruotiminen ja niiden vallan kyseenalaistaminen.

Maahanmuuttoa käsitellään ensisijaisesti rikollisuuden, oikeudellisen aseman ja hyvinvointipalveluiden väärinkäytön kautta.

Tutkijoiden mukaan ei kannattaisi puhua enää valemedioista tai valeuutisista, koska usein vastamedian uutisointi perustuu faktoihin, mutta niiden valikointi ja käsittely on voimakkaan puolueellista. Uutisointi valikoi faktoja, jotka sopivat omaan agendaan. Samalla ne syyttävät valtamediaa faktojen pimittämisestä.

Vaihtoehtomedian käsite on puolestaan ongelmallinen, koska se herättää ihmisissä helposti myönteisiä mielleyhtymiä tervetulleena vaihtoehtona valtavirran näkemyksille. Tutkijat puhuvatkin mieluummin vastamediasta, koska kyseiset mediat vastustavat avoimesti valtamediaa.

Tutkijat ehdottavat, että valeuutisten lisäksi pitäisi hylätä myös totuudenjälkeisen ajan käsite. Niiden sijaan olisi osuvampaa puhua vastatiedosta ja reinformaatiosta, joka viittaa tiedon ääripuolueelliseen esittämiseen.

Pyrhösen mukaan vastamediat eivät pyri välittämään tietoa vaan rakentamaan identiteettiä. Ne pyrkivät lietsomaan kahtiajakautumista ”kurjistettuihin” ja ”eliittiin”. Vastamedian tavoitteena on rakentaa voimakas tunneside yleisöön ja saada lukijat tuntemaan itsensä syrjäytyneiksi.

Motiivit vaihtoehtomedioiden taustalla ovat moninaiset. Pyrhösen mukaan esimerkiksi MV-lehden taustalla on muutama keskeinen puuhahahmo, eikä toiminta vaikuta hyvin organisoidulta.

Lehden toiminnan taustalla ovat poliittisen ideologian levittämisen lisäksi mahdollisesti mainostulot ja julkisuus.

”Vaikka sivustoja pyöritettäisiin kännissä ja läpällä, motiiveja tärkeämpää on, minkälainen vaikutusvalta näillä tahoilla on”, Pyrhönen toteaa.

Tutkimustulosten valossa vastamedioiden valtaan tulisikin suhtautua vakavasti.

Käytännössä tavallisten uutisten kuluttajien kannattaa kuitenkin jättää vastamediat ilman huomiota ja etenkin klikkauksia, Pyrhönen neuvoo.

”Pöyristely ei auta. Suomessa tehdään laadukasta journalismia ja jättäisin näiden vastasivustojen tuotokset rauhaan.”
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    2. 2

      Macronin kommentti aivo­kuolleesta Natosta sai Merkeliltä ennen­kuulumattoman vastauksen

    3. 3

      Entä jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan? Juuri päättynyt Amazonin tieteissarja kertoo kiehtovaa vaihtoehtohistoriaa

      Tilaajille
    4. 4

      ”Pystyn hymyilemään, vaikka olen romahduspisteessä” – Neljän lapsen isä Mika Tukiainen sairastaa masennusta ja pitää perheen arjen pyörimässä

      Tilaajille
    5. 5

      Tutkimus: Vääränlaiset suolisto­bakteerit ja viina ovat vaarallinen yhdistelmä

    6. 6

      HS:n valokuvaaja seurasi Hongkongin rajuja yhteenottoja: Kuvakooste välittää uhkaavan ja arvaamattoman tunnelman

    7. 7

      Markku Laurila teki tarkat laskelmat ja vaihtoi diesel-Volvon uuteen ladattavaan hybridiin – nyt hän säästää polttoaineessa satoja euroja kuukaudessa

      Tilaajille
    8. 8

      BBC väittää Puolankaa ”kuolevaksi kaupungiksi”, mutta Suomessa on yksi kunta, joka kutistuu vielä nopeammin

    9. 9

      Helpoimmat uuniruoat syntyvät lähes itsestään – Näin valmistat ”yhden pellin ihmeen”

    10. 10

      Helsinkiläinen Zahra Karimy oppi 15-vuotiaana, mitä on joutua vihavyöryn kohteeksi: ”En ollut kokenut mitään vastaavaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    2. 2

      Treenin jälkeen moni tekee virheen, joka voi hidastaa kehitystä – Tästä on kyse aktiivisessa palautumisessa, joka hyödyttää jokaista treenaajaa

      Tilaajille
    3. 3

      Helpoimmat uuniruoat syntyvät lähes itsestään – Näin valmistat ”yhden pellin ihmeen”

    4. 4

      John Irvingin teos käsittelee seksuaalisuutta ja uskontoa niin rajusti, että se on yhä kielletty joissakin kouluissa – Taustalla on kirjailijan nuoruuden trauma

      Tilaajille
    5. 5

      BBC väittää Puolankaa ”kuolevaksi kaupungiksi”, mutta Suomessa on yksi kunta, joka kutistuu vielä nopeammin

    6. 6

      Alfa-tv nousi otsikoihin kun se hermostui ohjelmansa trans-vieraasta – katsoimme kanavaa viikon putkeen, ja tältä se näytti

    7. 7

      HS:n valokuvaaja seurasi Hongkongin rajuja yhteenottoja: Kuvakooste välittää uhkaavan ja arvaamattoman tunnelman

    8. 8

      Mitä jos jättää auton huoltamatta, tankkaa väärää polttoainetta tai ajaa kytkin pohjassa? Autoiluun liittyy kysymyksiä, joita et ehkä kehtaa kysyä – kokosimme vastauksia

    9. 9

      Postin lakko ja tukilakot jatkuvat – työntekijäpuoli hylkäsi sovintoesityksen pakettilajittelijoiden siirron takia

    10. 10

      Ohikulkija huomasi maassa pienen pienen pilkahduksen: Nyt Espoossa kaivetaan esiin asuinpaikkaa Suomen esihistorian arvoitukselliselta aikakaudelta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    3. 3

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    4. 4

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    5. 5

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    6. 6

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    7. 7

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    8. 8

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    9. 9

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    10. 10

      ”Anteeksi, äitini on ulkomaalainen”: HS:n kirjeenvaihtajan lapsi muutti Pekingiin ja on jo joutunut rauhoittelemaan paikallisia kiinaksi

    11. Näytä lisää