Kuuluisan Beethoven-konsertin toisto oli suuri voitto kapellimestari Taavi Oramolle

Klassinen

Piano-Espoo. Helsingin Barokkiorkesteri ja Tapiolan Kamarikuoro. Taavi Oramo, kapellimestari, Helena Juntunen, sopraano, Paavali Jumppanen, Ashley Wass, Tarmo Peltokoski, piano.

Wienin Theater an der Wien oli 22. joulukuuta 1808 yhden länsimaisen musiikin historian kuuluisimman konsertin näyttämö. Ohjelmassa olivat Beethoveninhttps://www.hs.fi/haku/?query=beethovenin viidennen ja kuudennen sinfonian kantaesitykset, konserttiaaria Ah! Perfido, kaksi C-duuri-messun osaa, neljäs pianokonsertto, Beethovenin itsensä improvisoima pianofantasia ja lopuksi Kuorofantasia op. 80.

Beethoven johti itse ja soitti itse viimeistä kertaa julkisesti pianistina. Ulkona oli pakkasta, yleisö paleli hyytävän kylmässä teatterissa palttoissaan ja turkeissaan, ja kylmää oli myös esiintyjillä, joilla ei ollut paljon harjoitusaikaa.

Suomalaisyleisö sai kuulla saman Beethoven-Akademie-konsertin ohjelman pienin variaa­tioin Musiikkitalossa Paavali Jumppasenhttps://www.hs.fi/haku/?query=paavali+jumppasen johtaman Piano-Espoo-festivaalin päätöstapahtumassa.

Puolalaisen Jan Tomasz Adamuksenhttps://www.hs.fi/haku/?query=jan+tomasz+adamuksen piti alunperin johtaa konsertti, mutta hän joutui perumaan ja tilalle hyppäsi kolmea päivää ennen h-hetkeä Taavi Oramohttps://www.hs.fi/haku/?query=taavi+oramo.

Nelituntinen konsertti oli kaksi kertaa normaalia pitempi. Se oli suuri haaste Oramolle ja sitä suurempi menestys. Huippumusikaalinen Oramo johti rauhallisen varmasti ja loi läheisen ja herkästi reagoivan yhteyden soittajiin ja laulajiin.

Konsertin dramaattisin hetki oli sen avausnumero, konserttiaaria Ah! Perfido, jossa sopraano Helana Juntunenhttps://www.hs.fi/haku/?query=helana+juntunen havahdutti kuulijat hylätyn naisen raatelevaan epätoivoon.

Kun seuraava numero, Pastoraalisinfonia alkoi soida, tuska unohtui ja päästiin nauttimaan maaseudun rauhasta. Teoksen ainoa konfliktikohta on sen kolmas osa, Myrsky, jossa kaaos uhkaa idyllistä maailmaa.

Pastoraalisinfonia virtasi Oramon johdolla luonnonläheisesti. Mikään suuri luontoelämys esitys ei vielä ollut, mutta muuten miellyttävä tunnelmakuva, jossa oltiin ikään kuin koko ajan paikallaan saman maiseman keskellä, yhteydessä luontoon.

C-duuri-messun kaksi osaa inspi­roivat Oramoa selvästi enemmän kuin Pastoraalisinfonia. Hän on itse myös laulaja. Oramo yhdisti ponnekkain ottein solistit, kuoron ja orkesterin värikkääksi sinfoniseksi kokonaisuudeksi.

Paavali Jumppanen soitti neljännessä, G-duuri-pianokonsertossa vuonna 1882 rakennettua, entistettyä Bösendorfer-flyygeliä. Sen mekanismi vaikutti aika hankalalta ja sointi kuivalta ja lyhytkestoiselta.

Jumppasen olikin ladattava soittoonsa paljon lisäenergiaa ja vahvistettava tietoista motorista kontrollia. Näin esitykseen syntyi korkeajännite, joka sähköisti myös kapellimestarin ja orkesterin. Lyyrisesti leijaileva G-duuri-konsertto sai herooisesti kilahtelevan ja kipinöivästi iskevän luonteen.

Viides sinfonia kuultiin Beethoven-Akademie-konsertista poiketen pianoversiona, joka oli Franz Lisztinhttps://www.hs.fi/haku/?query=franz+lisztin käsialaa. Englantilaisella Ashley Wassillahttps://www.hs.fi/haku/?query=ashley+wassilla oli käytössään vuonna 1889 rakennettu Erard-flyygeli, jollainen oli Lisztin itsensä suosikkipiano. Erard-sointi vaikutti Bösendorferia rikkaammalta ja lämpimämmältä.

Huimaavan virtuoosinen sovitus jyskyttävine kohtalonrytmeineen ja voitonhuumineen vaikutti olevan sangen helppoa leikkiä Wassille.

Loppu kului leikkisissä merkeissä. Nuori Tarmo Peltokoskihttps://www.hs.fi/haku/?query=tarmo+peltokoski valloitti vitsikkäällä Beethoven-improvisaatiollaan ja pelästytti yleisön heittäytymällä lopuksi pianotuolistaan selälleen lattialle. Myös musiikkikomiikka on tämän monipuolisen lahjakkuuden alaa.

Konsertti päättyi ratkiriemukkaasti Kuorofantasiaan. Kumma kyllä, mutta nyt Bösendorfer soi Jumppasen käsissä nyt paljon kirkkaammin ja notkeammin kuin G-duuri-pianokonsertossa.

Korjaus 12.11. klo 10.55: Toisin kuin jutussa alun perin kirjoitettiin, kapellimestari Jan Tomasz Adamuksen peruminen ei johtunut sairastumisesta. Konsertti ei myöskään ollut Piano-Espoon päätapahtuma, vaan päätöstapahtuma.