Kulttuuri    |   Näyttelyarvostelu

Saksalaistaiteilija Emil Nolde paljastui viime keväänä aktiiviseksi natsiksi, hänen laaja näyttelynsä on esillä Turun taidemuseossa

Emil Nolde oli ekspressionismin suurnimi, jota pidettiin ennen natsismin uhrina.

Kuvataide

Emil Nolde 5.1.2020 saakka, Turun taidemuseo (Aurakatu 26, Turku), avoinna ti–pe 11–19, la–su 11–17.

Ekspressionismin suurnimi, vastarinta-taiteilija ja natsihallinnon uhri – vai sittenkin vannoutunut natsi ja Hitlerin uskollinen kannattaja? Saksalaisen Emil Nolden (1867–1956) teokset ovat esillä Turun taidemuseossa uudessa valossa, kun pitkään uhrina tulkitun Nolden natsismin laajuus paljastui aiemmin tänä vuonna.

Viime keväänä Berliinin Hamburger Bahnhof -museon näyttely Emil Nolde, saksalainen legenda: Taiteilija kansallissosialismin aikaan esitteli yleisölle uuteen tutkimukseen perustuvan Nolden. Taidehistorioitsija Bernhard Fuldan tutkimus kyseenalaistaa sitkeän myytin uhrista ja tuo esiin taiteilijan, joka oli aktiivinen natsi.

Hans Emil Hansen syntyi vuonna 1867 Nolden kylässä lähellä Tanskan rajaa. Nolde alkoi käyttää synnyin­kylänsä nimeä vuonna 1902. Hän hankki nuorena oppia huonekalu­verstaalla ja toimi myöhemmin muun muassa Sankt Gallenissa ornamenttipiirustuksen ja muovailun opettajana. 1900-luvun alkuvuosina syntyi yhteys ekspressionistien Die Brücke -ryhmään. Ryhmän jäsenyys jäi kuitenkin lyhyeksi ja siteet ryhmän jäseniin katkesivat pian.

Nolde aloitti taiteellisen tuotantonsa uusromantikkona ja kokeili myös ranskalaisen perinteen jälki-impressionismia. 1910-luvulle tultaessa tyyli muuttui ekspressionismiksi. Voimakkaat värit, paksu maalausjälki ja rujot hahmot muodostuivat taiteilijan tavaramerkiksi. Nolde suosi teoksissaan raamatullisia aiheita ja luontokuvauksia.

Noldea on arvostettu erityisesti akvarellistina. Taiteilija maine akvarellin mestarina perustuu niin sanotuille maalaamattomille kuville, joiden parissa hän aloitti työskentelyn 30-luvun lopulla. Nolde työsti maalaamattomia kuvia itse suunnittelemassaan ateljeekodissa Seebüllissa, jonka ympärille hän perusti yhdessä vaimonsa, tanskalaisen näyttelijä Ada Vilstrupin kanssa rehevän puutarhan. Seebülin kukkaloisto oli Noldelle keskeinen aihe ja hän hyödynsi puutarhan vuodenkierrosta löytyvää väritystä myös akvarelleissaan.

Turun taidemuseon Nolde-näyttely esittelee lähes sata Nolden öljyväriä ja akvarellia. Edellisen kerran Nolden teoksia on ollut laajassa mittakaavassa esillä Suomessa vuonna 1972, jolloin Amos Andersonin museossa nähtiin Nolden akvarelleja ja piirustuksia. Turussa on esillä teoksia 1900-luvun alun impressionistisista puutarhamaalauksista ekspressionistisen kauden töihin, maalaamattomiin kuviin sekä myöhemmän kauden puutarhakuvauksiin. Mukana on myös joitakin Nolden primitivistisiä teoksia, joissa hän eksotisoi 1910-luvulla Uuden-Guineaan suuntautuneella matkallaan näkemäänsä kulttuuria.

Vaikka kukka-asetelmista ja luontokuvista voi olla sinällään vaikea nähdä natsismin aatteen vaikutusta, on niillä kuitenkin merkitystä Nolden tuotannossa. Erityisesti maalauskiellon jälkeen Nolde pyrki maalaamaan aiheita, jotka olivat kansallissosialistien mieleen. Näitä olivat esimerkiksi harmittomat kukka-aiheet, joita Nolde maalasi runsaasti.

Myytti Nolden uhriasemasta nojaa osittain natsipuolueen sensuuriin. Vaikka Nolde oli natsipuolueen jäsen, hänen teoksiaan oli esillä vuoden 1937 rappiotaiteen näyttelyssä. Natsit sensuroivat yli tuhat Nolden teosta siitä huolimatta, että moni puolueen vaikutusvaltainen jäsen ihaili häntä. Maalauskiellon lisäksi Nolde erotettiin myös valtakunnan taidekamari Reichskunstkammerista.

Sensuurista huolimatta Nolde sai lukuisia merkittäviä koti- ja ulkomaisia tunnustuksia urallaan. Vuonna 1946 hänelle myönnettiin Schleswig-Holsteinin osavaltion professuurinimitys ja neljä vuotta myöhemmin Nolde palkittiin Venetsian biennaalin grafiikanpalkinnolla. Saksalaisen ekspressionismin suurnimenä hänellä on ollut vankka asema.

Miksi Nolden uhrimyytti eli näinkin pitkään?

Nolden natsismin esiin nostanut Bernhard Fulda esittää Ada ja Emil Nolde -säätiön verkkosivuilla, että myytin sitkeyden syynä oli sekä taiteilija itse että pitkään varjellut Nolde-arkistot. Nolde peitteli tietoisesti aktiivista natsismiaan sekä teki eroa teostensa ja aatemaailmansa välillä. Sama henki jatkui aina 2010-luvulle Nolde-arkistoissa, jotka avautuivat kunnolla vasta viime aikoina paljastaen taiteilijan henkilökohtaiset näkemykset.

Kun Berliinin Hamburger Bahnhof -museon näyttely avautui viime keväänä, Saksan liittokansleri Angela Merkel lainasi sinne työhuoneestaan kaksi Nolden maalausta. Teokset saivat jäädä sille tielleen: Merkel toivoi, että niitä ei palautettaisi näyttelyn päätyttyä liittokanslerin työhuoneeseen.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kuka?

Emil Nolde


 Hans Emil Hansen syntyi 7. elokuuta 1867 Nolden kylässä Saksassa.

 Nuoruusvuodet Flensburgissa, oppipoikana huonekaluverstaassa. Sankt Gallenissa ornamenttipiirustuksen ja muovailun opettajana 1892–1898.

 Tapasi 1901 tulevan vaimonsa Ada Vilstrupin. Pari avioitui seuraavana vuonna. Alkoi käyttää nimeä Emil Nolde.

 Matka Uuteen-Guineaan 1913–1914.

 Vuonna 1937 Natsit takavarikoivat yli tuhat Nolden teosta, joista useita esillä rappiotaiteen näyttelyissä.

 Erotettiin1941 valtakunnan taidekamarista Reichskunstkammerista ja asetettiin maalauskieltoon.

 Palkittiin vuonna 1950 Venetsian XXVI biennaalin grafiikanpalkinnolla. Nolden teoksia on ollut esillä biennaalissa vuosina 1950, 1952 ja 1956.

 Kuoli 1956 Seebüllissa.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    2. 2

      Maailma janoaa akkuja, ja niissä kajastaa Kainuun valo – Talvivaaran entisen kaivoksen uumenista nousee nyt uusi aarre

      Tilaajille
    3. 3

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    4. 4

      Boris Johnsonin uskottavuuden kyseenalaistava video on kerännyt jo yli 4 miljoona näyttöä – Taustalla on pääministerin pakoilu kovasta haastattelusta

    5. 5

      HS tapasi miehen, jonka päätös syöksi koko Chilen kaaokseen: ”En iki­maailmassa kuvitellut, että näin kävisi”

    6. 6

      Le Monde: Venäjän salamurhayksikön tukikohta Alpeilla paljastui

    7. 7

      Anna Brotkin salakuuntelee suomalaisia ja vie sitten heidän juttunsa televisioon – ”En ymmärrä valitusta, ettei mitään muka saisi enää sanoa, sehän ei ole totta!”

      Tilaajille
    8. 8

      Silkkiä ja vain yksi olkain – HS keräsi aineiston Presidentin­linnan suosikki­puvuista kymmenen vuoden ajalta ja hahmotteli ”täydellisen” mekon

    9. 9

      Keväällä 2021 Suomessa järjestetään sota­harjoitus, josta varmasti puhutaan

    10. 10

      Maalta kaupunkiin ja peltotöistä peruskouluun – Kuvasarja näyttää itsenäisen Suomen historian lapsen silmin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Le Monde: Venäjän salamurhayksikön tukikohta Alpeilla paljastui

    2. 2

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    3. 3

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    4. 4

      Perussuomalaiset uhkaa välikysymyksellä, jos Pekka Haavisto jatkaa ulkoministerinä

    5. 5

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    6. 6

      Netissä leviää tuolihaaste, joka sujuu usein naisilta paremmin kuin miehiltä – Lääkäri selittää, mistä on kyse

    7. 7

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    8. 8

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    9. 9

      Kommentti: Keskusta on syvemmässä kuopassa kuin koskaan, ja Katri Kulmunin haparoiva esiintyminen kertoi kaiken puolueen tilasta

    10. 10

      12-vuotias tyttö tuli raskaaksi – Käräjäoikeus ei nähnyt asiassa rikosta, hovioikeus päätti toisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Vastahyökkäykseen käynyt Rinne ei aio erota – HS:n tiedot: Rinteen esiintyminen vähensi keskustan luottamusta pää­ministeriin entisestään

    3. 3

      Joanna Jokinen hankki kukon, joka on huonoin koskaan nähty kukko – Martti pelkää kärpäsiä ja omia tipujaan, ja juuri siksi siitä tuli tämän syksyn someilmiö

      Tilaajille
    4. 4

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    5. 5

      Espoon keskuksessa on kaksio, jonne on muuttanut koko Suomen aikoinaan tuntema ufo-mies Juhan af Grann

      Tilaajille
    6. 6

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    7. 7

      20 kuvaa kertoo, kuinka Postin työriidasta alkanut kriisi kärjistyi Antti Rinteen dramaattiseen eroon

    8. 8

      Merin on saatava olla huomion keskipiste, koska silloin hän tuntee olevansa olemassa – Tällaista on huomiohakuisen ihmisen arki

      Tilaajille
    9. 9

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    10. 10

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    11. Näytä lisää