Kulttuuri

Oodista voi nyt lainata konserttiliput: keväällä kirjastoon tulee kahdeksan kaupunginorkesterin kausikorttia

Oodi ja Helsingin kaupunginorkesteri aloittavat yhteistyön.

Tammikuusta lähtien kirjastokortilla voi päästä Helsingin kaupunginorkesterin konserttiin. HKO ja keskustakirjasto Oodi käynnistävät yhteistyön, jonka ansiosta orkesterin kausikortteja voi lainata kirjastokortilla. Lisäksi neljä konserttia esitetään ilmaisnäytöksinä Oodin ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevan Maijansalin valkokankaalla.

Ajatus kausikorttien lainaamisesta kirjastosta on syntynyt koripallojoukkue Helsinki Seagullsin ja Töölön kirjaston aloitteesta, ja sittemmin levinnyt maanlaajuiseksi ilmiöksi etenkin urheilupuolella. HKO on kuitenkin tiettävästi ensimmäinen sinfoniaorkesteri, jonka kausikortteja voi lainata kirjastosta.

Yhteensä lainattavissa on kahdeksan kausikorttia. Yhdellä kortilla voi kerrallaan lainata kaksi kausikorttia. Kyseessä on 14 vuorokauden pikalaina, eikä sitä voi uusia tai varata.

Ensimmäinen ”lainattavissa oleva konsertti” kuullaan Musiikkitalossa 10. tammikuuta. Maijansalin kankaalla esitetään kaikkiaan neljä konserttia, ja suoriin lähetyksiin on vapaa pääsy.

”Oodi on ainutlaatuinen osallistumisen, yhdenvertaisuuden ja sivistyksen paikka ja suunnannäyttäjä tulevaisuuden kirjastolle”, HKO:n intendentti Aleksi Malmberg sanoo tiedotteessa. ”Olemme iloisia, että voimme tiivistää näin Töölönlahti-yhteistyötä kaupungin sisällä ja laajentaa Helsingin kaupunginorkesterin musiikillisen annin osaksi Oodin tarjontaa kaikille helsinkiläisille.”

Johtaja Anna-Maria Soininvaaran mukaan Oodissa iloitaan ”jälleen uudesta yhteistyömahdollisuudesta naapurien kanssa ja siitä, että palveluihin saadaan lisää musiikkisisältöä”.

Myös Tampereella pääkirjasto Metsosta voi lainata viikoksi kausikortin urheilu- tai kulttuuririentoihin. Mukana Tampereen kokeilussa ovat Ilves, Tappara, Tampereen Pyrintö, G Livelab, Tullikamarin Klubi, Tampere-talon Sorsaklubi, Vastavirta-Klubi sekä Tanssiteatteri MD.

Lähikuukausina mukaan yhteistyöhön liittyvät myös Tampereen Teatteri ja Tampere Filharmonia. Myös muutamien muiden toimijoiden kanssa on alustavasti keskusteltu kausikorttien lainaamisesta.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Arkinen keitetty kananmuna muuttuu uskomattoman makuiseksi, kun sen marinoi yksinkertaisilla aineksilla

    2. 2

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    3. 3

      Yleinen harhaluulo ajokortista on saanut suomalaiset hankkimaan ennätys­määrän henkilö­kortteja

    4. 4

      Valvontaviraston suomalais­asiantuntija HS:lle: Koronaviruksesta saatu lisätietoja – ”Kyse kohtuullisen vakavasta taudista”

    5. 5

      Naisten seksilelumarkkinoille tuli hittilaite, joka muutti kaiken – se kertoo suomalaisten seksielämän käänteestä

      Tilaajille
    6. 6

      Ugandalainen ilmastoaktivisti rajattiin ulos uutiskuvasta, jossa hän poseeraa Greta Thunbergin ja kolmen muun valkoihoisen kanssa – Syyttää uutistoimistoa rasismista

    7. 7

      Meilahden huvila-alueen kuohunta ei laannu: kolme hakemusta korkeimpaan hallinto-oikeuteen

    8. 8

      Kiina keskeyttää ryhmämatkat ulkomaille: Kärsijöinä voivat olla erityisesti Lappi ja Finnair

    9. 9

      Seppo Saario sijoitti itsensä miljonääriksi, ja viime vuosi oli ”poskettoman hyvä” – Konkarisijoittaja kertoo, miksi hän vaihtoi taktiikkaa

      Tilaajille
    10. 10

      Miksi katsomme, kun tuntemattomat ihmiset hätkähtävät? Reaktiovideoista tuli internetin laatutuotantoa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    2. 2

      Naisten seksilelumarkkinoille tuli hittilaite, joka muutti kaiken – se kertoo suomalaisten seksielämän käänteestä

      Tilaajille
    3. 3

      Yleinen harhaluulo ajokortista on saanut suomalaiset hankkimaan ennätys­määrän henkilö­kortteja

    4. 4

      Seppo Saario sijoitti itsensä miljonääriksi, ja viime vuosi oli ”poskettoman hyvä” – Konkarisijoittaja kertoo, miksi hän vaihtoi taktiikkaa

      Tilaajille
    5. 5

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    6. 6

      Arkinen keitetty kananmuna muuttuu uskomattoman makuiseksi, kun sen marinoi yksinkertaisilla aineksilla

    7. 7

      Suomi ei ole mitenkään erikoinen kieli, vaikka me väitämme niin – Mutta yhdessä asiassa se on aidosti harvinainen

    8. 8

      Ugandalainen ilmastoaktivisti rajattiin ulos uutiskuvasta, jossa hän poseeraa Greta Thunbergin ja kolmen muun valkoihoisen kanssa – Syyttää uutistoimistoa rasismista

    9. 9

      Koronavirukseen kuolleita yli 40, tartunnan saaneita noin 1 400 – Kiina lopettaa ryhmämatkat ulkomaille

    10. 10

      Valvontaviraston suomalais­asiantuntija HS:lle: Koronaviruksesta saatu lisätietoja – ”Kyse kohtuullisen vakavasta taudista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    4. 4

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    5. 5

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    6. 6

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    7. 7

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    8. 8

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    9. 9

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”