Kulttuuri    |   Televisioarvostelu

Upeasti koostettu dokumentti Maria Callasista luottaa laulajan omaan ääneen: arkistohaastatteluihin ja kirjeisiin – Myös tunnetuimmat aariat nähdään kokonaisina

Haastattelut, amatöörifilmit ja valokuvat ovat kiehtovia, mutta mikään ei päihitä Callasin esiintymisiä, joita on onneksi tallella 1950-luvulta lähtien.

Maria Callasin ihailijoita hemmotellaan nyt sekä Maria by Callas -dokumentilla (2018) että laulajan ainoaksi jääneellä elokuvaroolilla Pier Paolo Pasolinin elokuvassa Medeia.

Tom Volfin vaikuttava dokumentti on toteutettu ilman ulkopuolista kertojaa ja luottaen pelkästään Callasin omaan ”ääneen”: haastatteluihin ja kirjeisiin.

Callas oli usein tv-haastatteluissa suorastaan hämmentävän avoin, ja hän suostui vastaamaan suorasukaisiinkin kysymyksiin ikään kuin velvollisuudesta tai kohteliaisuudesta. Siksi dokumentti todella pääsee syvälle hänen persoonaansa.

Dokumentti kertaa kronologisesti Callasin ristiriitojen täyttämää elämää. Riipaisevinta näin nykyajan näkökulmasta on Callasin konservatiivinen naiskuva, jonka vangiksi hän tavallaan itse ajoi itsensä. Hän sanoo ­useampaankin otteeseen, että naisen kuuluu perustaa perhe ja palvella miestään. Kumpaakaan hän ei saanut.

Sen sijaan hänestä tuli maailman ihailluin laulaja, joka sai omistautua musiikille ja joka tunsi esiintyessään ”nousevansa kaiken yläpuolelle”. Silti hän odotti, että voisi luopua laulamisesta miehen takia. Ja nimenomaan tietyn miehen, kreikkalaisen laivanvarustajan Aristoteles Onassiksen, jota Callas rakasti epätoivoisesti ja vielä senkin jälkeen, kun tämä meni naimisiin Jackie Kennedyn kanssa edes kertomatta ”ystävälleen”.

Nykyään voisi kai todeta, kaikella rakkaudella ja kunnioituksella, että Callas oli uhriutujien kuningatar. Hän sai energiansa kärsimyksestä, kuten oopperoiden roolihahmot.

Volfin dokumentti on kaikkinensa arkistotyön ja editoinnin taidonnäyte. Haastattelut, amatöörifilmit ja valokuvat ovat kiehtovia, mutta mikään ei päihitä Callasin esiintymisiä, joita on onneksi tallella 1950-luvulta lähtien. Taltioinnit ovat usein huonolaatuisia, mutta vaikutelmaa on paikattu hienosti ääntä ja kuvaa leikkaamalla.

Callasin tunnetuimmat aariat nähdään ja kuullaan kokonaisina. Dokumentti kannattaa katsoa jo pelkästään niiden vuoksi.

Antiikin mytologioihin perustuva Medeia valmistui 1968, ja se osui Callasin elämässä juuri siihen kriittiseen vaiheeseen, kun Onassis oli pettänyt hänet.

Dokumentissa Callas kertoo roolistaan: ”Yritämme löytää Medeian inhimillisen puolen. Medeia tuntee samaa tuskaa kuin kuka tahansa nainen, kaikki on vain suurempaa.”

Maria by Callas, Teema klo 20.00. Medeia (Italia 1968), Teema klo 21.54. Molemmat myös Areenassa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    2. 2

      Maailma janoaa akkuja, ja niissä kajastaa Kainuun valo – Talvivaaran entisen kaivoksen uumenista nousee nyt uusi aarre

      Tilaajille
    3. 3

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    4. 4

      ”Ei hemmetissä”, sanoi prinsessa Anne sieppaajalle jo 70-luvulla – Suorasanainen prinsessa on tehnyt asiat aina omalla tavallaan, ja se on tehnyt hänestä yhden brittihovin suosituimmista kuninkaallisista

    5. 5

      Boris Johnsonin uskottavuuden kyseenalaistava video on kerännyt jo yli 4 miljoona näyttöä – Taustalla on pääministerin pakoilu kovasta haastattelusta

    6. 6

      Maalta kaupunkiin ja peltotöistä peruskouluun – Kuvasarja näyttää itsenäisen Suomen historian lapsen silmin

    7. 7

      Ruokalastit tyhjenivät Hurstin itsenäisyyspäivän tilaisuudessa sadesäästä huolimatta

    8. 8

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    9. 9

      Le Monde: Venäjän salamurhayksikön tukikohta Alpeilla paljastui

    10. 10

      Helmiä, höyheniä ja kantaa­ottavuutta – Näitä trendejä stylistit ja suunnittelijat odottavat näkevänsä Linnan juhlissa tänä vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    2. 2

      Le Monde: Venäjän salamurhayksikön tukikohta Alpeilla paljastui

    3. 3

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    4. 4

      Perussuomalaiset uhkaa välikysymyksellä, jos Pekka Haavisto jatkaa ulkoministerinä

    5. 5

      Maailma janoaa akkuja, ja niissä kajastaa Kainuun valo – Talvivaaran entisen kaivoksen uumenista nousee nyt uusi aarre

      Tilaajille
    6. 6

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    7. 7

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    8. 8

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    9. 9

      Netissä leviää tuolihaaste, joka sujuu usein naisilta paremmin kuin miehiltä – Lääkäri selittää, mistä on kyse

    10. 10

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Vastahyökkäykseen käynyt Rinne ei aio erota – HS:n tiedot: Rinteen esiintyminen vähensi keskustan luottamusta pää­ministeriin entisestään

    3. 3

      Joanna Jokinen hankki kukon, joka on huonoin koskaan nähty kukko – Martti pelkää kärpäsiä ja omia tipujaan, ja juuri siksi siitä tuli tämän syksyn someilmiö

      Tilaajille
    4. 4

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    5. 5

      Espoon keskuksessa on kaksio, jonne on muuttanut koko Suomen aikoinaan tuntema ufo-mies Juhan af Grann

      Tilaajille
    6. 6

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    7. 7

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    8. 8

      20 kuvaa kertoo, kuinka Postin työriidasta alkanut kriisi kärjistyi Antti Rinteen dramaattiseen eroon

    9. 9

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    10. 10

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    11. Näytä lisää