Kulttuuri

Tv-alan Kultainen Venla -ehdokkaat julkistettiin, palkinnot jaetaan tammikuun puolivälissä

Ehdolla on jo useita kertoja palkinnon pokanneita.

Kotimaisen tv-alan Kultainen Venla -palkintoehdokkaat julkistettiin maanantaina. Parhaaksi naisnäyttelijäksi ovat ehdolla Matleena Kuusniemi, Iina Kuustonen, Emmi Parviainen, Kreeta Salminen, Maria Sid ja Maria Ylipää.

Parhaaksi miesnäyttelijäksi ovat puolestaan ehdolla Hannu-Pekka Björkman, Johannes Holopainen, Eero Milonoff, Juho Milonoff ja Taneli Mäkelä.

Parhaan viihdeohjelman palkinnosta kisaa jälleen Sohvaperunat, joka on pokannut kyseisen palkinnon jo kolmesti. Muita ehdokkaita ovat Hyvät ja huonot uutiset, Pirjo, Pitääkö olla huolissaan?, Tuttu Juttu Show ja Villi kortti.

Myös keskusteluohjelmien kategoriassa on ehdolla kolme kertaa aiemmin palkinnon napannut Yökylässä Maria Veitola. Lisäksi ehdolla ovat A-Talk, Daniel Olin, Minun musiikkini, Perjantai, Puoli seitsemän ja Sensuroimaton Päivärinta.

Kilpailureality-kategoriassa ehdolla ovat Big Brother, Koko Suomi leipoo, Myyrä, Selviytyjät Suomi ja Tanssii tähtien kanssa.

Draamasarjoista Venlasta kisaavat M/S Romantic, Aallonmurtaja, Invisible Heroes, Kaikki synnit ja Nyrkki.

Uutis-, ajankohtais- ja asiaohjelmien kategoriassa ehdolla ovat Arman Pohjantähden alla, Digihuijatut, Docventures, Suomi on metsäläinen ja TLDR MAD.

Kultainen Venla -palkintoja jaetaan myös muissa kategorioissa, kuten vuoden käsikirjoittaja ja musiikkiviihde.

Voittajat julkistetaan Kultainen Venla -gaalassa Kansallisoopperassa 17. tammikuuta. Venlat jaetaan kotimaisille televisio-ohjelmille ja tekijöille.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Televisio

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    2. 2

      Perussuomalaiset uhkaa välikysymyksellä, jos Pekka Haavisto jatkaa ulkoministerinä

    3. 3

      Le Monde: Venäjän salamurhayksikön tukikohta Alpeilla paljastui

    4. 4

      Käsiin kuolevia nuorukaisia, pakkaselta varjeleva rakkaus ja monen monta onnellista elämää – HS:n erikoisartikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    5. 5

      HS tapasi miehen, jonka päätös syöksi koko Chilen kaaokseen: ”En iki­maailmassa kuvitellut, että näin kävisi”

    6. 6

      Uho, tuho ja lopulta valo – HS:n erikoisartikkeli kertoo, miten Talvivaaran lohduttomasta kaivoksesta kasvoi miljardien eurojen lupaus

      Tilaajille
    7. 7

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    8. 8

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    9. 9

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    10. 10

      Netissä leviää tuolihaaste, joka sujuu usein naisilta paremmin kuin miehiltä – Lääkäri selittää, mistä on kyse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    2. 2

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    3. 3

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    4. 4

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    5. 5

      Kommentti: Keskusta on syvemmässä kuopassa kuin koskaan, ja Katri Kulmunin haparoiva esiintyminen kertoi kaiken puolueen tilasta

    6. 6

      12-vuotias tyttö tuli raskaaksi – Käräjäoikeus ei nähnyt asiassa rikosta, hovioikeus päätti toisin

    7. 7

      Le Monde: Venäjän salamurhayksikön tukikohta Alpeilla paljastui

    8. 8

      Netissä leviää tuolihaaste, joka sujuu usein naisilta paremmin kuin miehiltä – Lääkäri selittää, mistä on kyse

    9. 9

      Perussuomalaiset uhkaa välikysymyksellä, jos Pekka Haavisto jatkaa ulkoministerinä

    10. 10

      Moni etsii kumppania pitkään eikä tajua, että sopiva ihminen on ihan lähellä, sanoo parisuhdekouluttaja – Asiantuntijat neuvovat, miten löytää kumppani ja tehdä vaikutus

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Vastahyökkäykseen käynyt Rinne ei aio erota – HS:n tiedot: Rinteen esiintyminen vähensi keskustan luottamusta pää­ministeriin entisestään

    3. 3

      Joanna Jokinen hankki kukon, joka on huonoin koskaan nähty kukko – Martti pelkää kärpäsiä ja omia tipujaan, ja juuri siksi siitä tuli tämän syksyn someilmiö

      Tilaajille
    4. 4

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    5. 5

      Espoon keskuksessa on kaksio, jonne on muuttanut koko Suomen aikoinaan tuntema ufo-mies Juhan af Grann

      Tilaajille
    6. 6

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    7. 7

      20 kuvaa kertoo, kuinka Postin työriidasta alkanut kriisi kärjistyi Antti Rinteen dramaattiseen eroon

    8. 8

      Merin on saatava olla huomion keskipiste, koska silloin hän tuntee olevansa olemassa – Tällaista on huomiohakuisen ihmisen arki

      Tilaajille
    9. 9

      Moni nainen istuu väärin, ja siitä voi seurata yllättäviä vaivoja, sanovat asiantuntijat – ”Äijähaaralle” on olemassa vieläkin parempi vaihtoehto

    10. 10

      Varhain aamulla 80 vuotta sitten rajavartija Mikko Kallionpää ampui talvisodan ensimmäiset laukaukset – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten sota yllätti rivimiehet, poliitikot ja upseerit

      Tilaajille
    11. Näytä lisää