Kulttuuri

Soundin kysely: PMMP-yhtyeen Kovemmat kädet on 2000-luvun paras levy

60 musiikkitoimittajaa äänesti parhaita levyjä vuosien 2000–2019 välillä ilmestyneiden albumien joukosta.

Musiikkilehti Soundi on selvittänyt laajan kyselyn perusteella 2000-luvun parhaat suomalaiset levyt.

Lehti kutsui 60 musiikkitoimittajaa äänestämään parhaat vuosien 2000–2019 välillä ilmestyneiden levyjen joukosta. Äänestäjien joukossa oli toimittajia muun muassa Soundista, Rumbasta, Yleisradiosta, Helsingin Sanomista, Radio Helsingistä ja Infernosta.

Selvän pesäeron muihin teki kyselyn voittaja PMMP ja sen vuonna 2005 julkaistu toinen levy Kovemmat kädet.

Levyn suuria hittejä on muun muassa Päiväkoti, Oo siellä jossain mun ja Matkalaulu. Levystä tehtiin myös ”kumipainos”, jolla oli mukana cover-versio Noitalinna huraa! -yhtyeen kappaleesta Pikkuveli.

PMMP oli suomalainen pop-rock-yhtye, joka lopetti vuonna 2013. PPMP:n keulahahmot olivat laulajat Paula Vesala ja Mira Luoti, jotka myös sanoittivat yhtyeen kappaleet. Säveltäjänä ja tuottajana toimi Jori Sjöroos.

Soundin kyselyssä viiden parhaan joukkoon nousivat myös Liekki-yhtyeen Korppi (2003), Riston Aurinko aurinko plaa plaa plaa (2007), Pepe Willbergin Pepe ja Saimaa (2014) sekä Litku Klemetin Juna Kainuuseen (2017).

Tässä koko Soundin äänestyksen top 30 -lista:

1. PMMP - Kovemmat kädet - 2005

2. Liekki - Korppi - 2003

3. Risto - Aurinko aurinko plaa plaa plaa - 2007

4. Pepe Willberg - Pepe ja Saimaa - 2014

5. Litku Klemetti - Juna Kainuuseen - 2017

6. Jukka Nousiainen - Ei enää kylmää eikä pimeää - 2018

7. Pää Kii - Pää Kii - 2012

8. J. Karjalainen - Et ole yksin - 2013

9. Radiopuhelimet - Oulu on kaupungin nimi - 2000

10. Disco Ensemble - First Aid Kit - 2005

11. Liekki - Magio - 2000

12. PMMP - Veden varaan - 2009

13. Avain - Punainen tiili - 2001

14. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus - Itku pitkästä ilosta - 2000

15. CMX - Aion - 2003

16. Chisu - Momentum 123 - 2019

17. Paperi T - Malarian pelko - 2015

18. Minä ja Ville Ahonen - Mia - 2013

19. Egotrippi - Matkustaja - 2003

20. Ruusut - Ruusut - 2018

21. PMMP - Leskiäidin tyttäret - 2006

22. Absoluuttinen Nollapiste - Nimi muutettu - 2002

23. Risto - Risto - 2004

24. Jukka Nousiainen - Huonoa seuraa - 2014

25. Tuomari Nurmio - Korkein oikeus - 2002

26. Ruger Hauer - Se syvenee syksyllä - 2010

27. Risto - II - 2013

28. Mikko Joensuu - Amen 2 - 2016

29. Stam1na - Viimeinen Atlantis - 2010

30. Samuli Putro - Elämä on juhla - 2009
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Heidän kohtalostaan syntyi poliittinen myrsky – HS:n grafiikka kertoo, miten Sanna ja muut suomalais­naiset päätyivät lapsineen Syyriaan ja al-Holin leirille

    2. 2

      Haavisto nosti esiin vaihto­ehdon, jolla hallitus saattaa ainakin hetkeksi väistää poliittisen kriisin al-Holista

    3. 3

      Ovensuukyselyt: Konservatiivipuolue ottamassa selvän voiton Britannian vaaleissa – samalla varmistuisi myös brexit

    4. 4

      Al-Holissa olevan suomalais­naisen äiti HS:lle: Naiset eivät ole valmiita luovuttamaan lapsiaan Suomeen ja jäämään itse leirille

      Tilaajille
    5. 5

      Nainen kuoli tulipalossa Vantaalla

      Tilaajille
    6. 6

      Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa

    7. 7

      Hitas-asuntojen haaliminen on yleistynyt Helsingissä – hyvä­tuloinen toimitus­johtaja omistaa kymmenen tuettua asuntoa

      Tilaajille
    8. 8

      Kiertueen loppumetreillä Samu Haberin piti pystyssä vain kalja ja salamipitsa – Nyt Haber kertoo kosteista vuosista ja kertyneistä kiloista

      Tilaajille
    9. 9

      Sotimaan opetettuja lapsia on jo Suomessa, sanoo psykologi – näin radikalisoituneita nuoria autetaan

    10. 10

      HS näki poliisin asiakirjat: Ulko­ministeriössä on laadittu suunnitelma kaikkien halukkaiden suomalaisten kotiuttamiseksi al-Holista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa

    2. 2

      Miesjoukko raiskasi nuoren tytön Oulussa, hovioikeus antoi yhdelle tuomitulle luvan tutustua uhrin kaikkiin kuulustelukertomuksiin

    3. 3

      Marinin pääministeripaikka ratkesi viime hetkillä, kun Paatero ja Kiuru saapuivatkin kokoukseen – ja operaation taustalla hääräsi Antti Rinne

      Tilaajille
    4. 4

      Sanna Marinin ihastelu maailmalla saa yhä uusia kierroksia, mutta The Daily Show’n näyttämässä valokuvassa on eräänlainen virhe

    5. 5

      Jatkuvat keskeytykset alkavat muuttaa aivoja vaivihkaa – Aivotutkijat laativat neljän kohdan treeniohjelman, jonka avulla keskittymiskyky palautuu

      Tilaajille
    6. 6

      HS:n piparikisaan ilmoittautui ”täysin lapasesta lähtenyt” suurteos

    7. 7

      Viiksekkäät hipsterit rynnivät lähiöbaariin Mellunkylässä – ulkoapäin rujon näköiseen kuppilaan tehdään jo pöytävarauksia

    8. 8

      Emmi-Liia Sjöholm sai kaveriltaan ”junttivaroituksen”, ja sitten hän itki – Harmiton heitto sai tajuamaan, että äänekkäimmät ja rohkeimmat hallitsevat maailmaa

      Tilaajille
    9. 9

      Jengijohtaja Lauri ”Late” Johansson murhasi kolme miestä, ja tänään hän vapautuu vankilasta – Kuukausiliitteen vuonna 2012 julkaistu henkilökuva kertoo tappajasta, joka pyysi Jumalalta anteeksi

      Tilaajille
    10. 10

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    3. 3

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    4. 4

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    5. 5

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    6. 6

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    7. 7

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    8. 8

      Sanna Marinista tulee Suomen seuraava pääministeri, Sdp valitsi uusia ministereitä – HS:n seuranta kokoaa illan tapahtumat

    9. 9

      Olot vapautuivat Jari Aarnion suljetulla selliosastolla – sekä vangit että vartijat ihmettelevät yllättävää muutosta

      Tilaajille
    10. 10

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    11. Näytä lisää