Kulttuuri    |   Elokuva-arvostelu

Martin Scorsesen mammuttimainen uutuuselokuva kertoo ay-pomo ja tappokone Frankista, joka ”maalasi taloja” verellä

The Irishman -elokuvassa mafia ja kuljetusalan ammattiliitto kulkevat Yhdysvalloissa käsi kädessä. Elokuva kestää peräti kolme ja puoli tuntia, sillä kovanaama Frank Sheeranin tarina kattaa yli puoli vuosisataa.

Draama

The Irishman, ohjaus Martin Scorsese. Pääosissa Robert De Niro, Joe Pesci, Al Pacino, Harvey Keitel. 209 min. K16. ★★★★

Yhdysvaltalaisen Martin Scorsesen uutuus perustuu muistelmille samoin kuin ohjaajan aiempi, ylistetty rikostarina Mafiaveljet. Vuoden 1990 elokuvassa Scorsesella oli pohjana mafian vasikoijan muistelo, tällä kertaa Scorsese kertoo rikollisliigan huipulla vaikuttaneesta kovanaama Frank Sheeranista.

Jälki on hyvää tälläkin kertaa.

Sheeran (1920–2003) oli pennsylvanialainen kuorma-autokuski, joka varasti lastista ja myi tavaraa eteenpäin kunnes hän sai kutsun mafian riveihin. Sheeran nousi pian ammattiosastonsa pomoksi ja päätyi lopulta töihin liittonsa mahtijohtajalle.

Sheeran oli siis pikkutekijä, ulkopuolinen irlantilainen isojen italopoikien leikissä, mutta johtajakytköksen vuoksi gorillakin on kiinnostava.

Sillä Sheeranin pomo oli James ”Jimmy” Hoffa, joka tiedetään sekä Amerikan kuljetustyöväenliiton karismaattisena lakkokenraalina että hämäristä mafiayhteyksistään.

Mainettaan lisäsi vankilatuomio ja se, että pyrkiessään vuonna 1975 takaisin valtaan Hoffa katosi jäljettömiin. Hänet ilmeisesti surmattiin, mutta ruumista ei ole löydetty eikä tekijää liioin saatu kiinni.

Elokuvan pohjana on toiminut Sheeranin muistelma I Heard You Paint Houses vuodelta 2004. Bestsellerin kirjoitti Sheeranin tuttu, lakimies Charles Brandt.

Kirjassa Sheeran kertoi rötöksistään ja tunnusti tappaneensa kymmeniä, myös Hoffan. Pitävätkö torpedon jutut paikkansa, on toinen asia. Varmaa on, että tunnustus tuli haudan takaa: Sheeran kuoli vanhainkodissa ennen kirjan ulostuloa.

Scorsese ja kokenut käsikirjoittaja Steven Zaillian (muun muassa Moneyball, Schindlerin lista sekä Scorsesen Gangs of New York) ottavat Sheeranin tarinat niin totena kuin ne elokuvassa pitää ottaa. Sheeranista on rakennettu aikalaistodistaja ja voice-over-kertoja, joka näkee asiat omasta vinkkelistään. Alamaailmassakin puheet ja teot voivat olla ristiriidassa.

Elokuva alkaa vanhainkodista, jossa Sheeran asuu, ja seniorikodin hiljaisiin huoneisiin tarina myös päättyy. Väliaika kierretään takaumasta toiseen, murhasta murhaan, Salernon taisteluista Sikojenlahdelle, sabotaasista ruumiiden hävittämiseen.

Scorsese kertoo työryhmineen tappokone Sheeranista, Hoffan korruptoituneesta ajasta ja järjestäytyneestä rikollisuudesta, mutta ennen kaikkea elokuva tekee viiltoja Yhdysvaltojen 1900-luvun lopun historiaan.

Scorsese kertoo miehistä, jotka nostivat maan sodassa ja sen jälkeen herruuteen ja jotka samalla pistivät rikkauksia omaan taskuunsa; miehistä, jotka korostivat perhettä ja solidaarisuutta mutta myivät periaatteensa; miehistä, jotka eivät ymmärtäneet omaa myrkyllisyyttään.

Vuonna 1942 syntynyt Scorsese tarkastelee Frank Sheeranin kautta siis oman isänsä sukupolvea. Isänmurhaksikin tällaista on tavattu kutsua.

Vaikka elokuvan Frank ”vain” käänsi rattia, hänen ja hänen kaltaistensa mukana kaartui mutkalle kokonainen maa.

Elokuva toistaa kirjan väitettä, jonka mukaan Hoffa maksoi presidentti Nixonille päästäkseen vankilasta ja sivulauseessa väitetään lisäksi, että mafia oli vastuussa presidentti Kennedyn murhasta 1963.

Toteamuksesta aukeaa harhainen, suuruudenhullu maailma: Jos ne voivat hoitaa presidentin, ne voivat hoidella kenet vain.

Elokuvat mafiasta ovat oma perinnelajinsa ja niitä latuja The Irishman kulkee: on komeita miestenhattuja, laaja käsiaseiden valikoima sekä muhkeita vanhoja autoja, on italialaista ruokaa ja paljon koodikieltä.

Kun Sheeran ensi kerran puhuu Hoffan kanssa puhelimessa, luurista kuuluu lause: ”Kuulin, että maalaatte taloja.” Siitä alkuperäiskirja sai nimensä ja lauseella Hoffa viittaa siihen, mitä Sheeran tekee. Murhatessa talon seinät saavat uuden maalin, uhrin veriroiskeista.

Juuri tapot ovat The Irishmanin iskevintä antia. Tietenkin siksi, että murhaaminen on mafian ja mafiaelokuvien rituaali.

Scorsese, kuvaaja Rodrigo Prieto, leikkaaja Thelma Schoon­maker ja musiikin tehnyt Robbie Robertson eivät toteuteta surmasarjoja erityisen jännittävästi, oopperamaisesti eivätkä edes räiskyvästi. Elokuvassa tapetaan kuten Sheeran kertoi teot tehneensä: tehokkaasti ja kylmästi.

Kaikkea ei edes näytetä: nähdään vain mies ja tekstiplanssi, jossa kerrotaan uhrin nimi, kuolinaika- ja paikka, aika sekä tekotapa. Torpedon perässä tulevat toiset, verenpyyhkijät, siivoajat.

”It is what it is”, sanovat miehet elokuvassa verta käsissään.

Näin tämä menee.

Elokuvan tulkinnassa sota ja niukat ajat olivat koulineet miehistä esiin silmittömän kovuuden. Alun kohtaus, jossa Sheeran ampuu sotavankeja, lyö leimansa koko elokuvalle. Miten kiltisti uhrit kaivoivat oman hautansa, Sheeran ihmettelee ääneen.

Yhtä pidetään, meikäläisten kesken eikä mafiatarinassa voi välttää käsittelemästä lojaliteettia ja veljeyttä, teemaa, jota Scorsese on käsitellyt koko uransa.

Uutta on se, että nyt nuo teemat jäävät toissijaisiksi, kun Scorsese korostaa kärsimystä ja jopa katumusta. Silti Scorsese lopulta enemmän ymmärtää kuin tuomitsee henkilöitään.

Näyttelijöiden kasvoja on digitaalisesti nuorennettu (ja myös vanhennettu) eli 76-vuotias Joe Pesci, 76-vuotias Robert De Niro ja 79-vuotias Al Pacino näyttelevät itseään siis nuorina ja vanhoina.

Ratkaisu on hämmentävä, perusteltu ja monin paikoin toimiva. Ei tosin aina: mitä nuorempana de Niroa esitetään, sitä enemmän hän muistuttaa animoitua Tinttiä Steven Spielbergin elokuvassa.

Digikikkailu ei ole mitenkään kaikkivoipa: vaikka rypyt saisi pois, kankeus silti näkyy näyttelijän liikkeessä.

Kerronnallista kankeutta on myös elokuvassa. Scorsesella on hyppysissään iso tarina, pitkän uran tuoma näkemys ja uransa suurin budjetti, reilusti toista sataa miljoonaa dollaria, mutta onko kolmen ja puolen tunnin kesto siltikään perusteltu.

Veteraanit De Niro, Pesci ja Pacino näyttelevät kyllä terävästi ja roolitus on onnistunut.

Jäyhä De Niro, joka esittää Frank Sheerania, tekee maneerimaisia vaivihkaisia sivunyökkäyksiä päällään ja eläkkeeltä rooliin ylipuhuttu Pesci rypistelee naamaansa ja latoo repliikkejä pirullisen tehokkaasti. Pesci on elokuvassa Bufalinon rikollisliigan aivot, kontakti, jonka kautta Sheeran löytää tien italialaisten pöytään.

Edellä mainittuja teatraalisempi Al Pacino näyttelee Hoffaa kuin Scarfacen Tony Montanaa, isolla pensselillä välillä hiljaa, välillä melskaukseen räjähtäen.

Scorsese on aina ollut miesten elokuvan tekijä, eikä naisilla ole The Irishmanissa juurikaan puherooleja. Scorsese ei siis nosta gangsterin heiloja esiin kuten Casinossa.

Merkittävä on Sheeranin Peggy-tyttären sivuosa. Lähes mykkä rooli on symbolinen (aikuisena häntä näyttelee Anna Paquin). Vaiettu tytär muistuttaa siitä, mikä meni pieleen, nyt kun seniorikodin ovi on auki, mutta vierailijoita kovanaaman luona ei käy.



Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen allekirjoitti al-Holin suomalaisten palauttamista koskevan asia­kirjan, valio­kunnassa hän kiisti tietävänsä suunnitelmasta – näin Kolehmainen kommentoi

      Tilaajille
    2. 2

      Trump käski Greta Thunbergiä ”chillaamaan”, Thunberg näpäytti takaisin – ja sai tuekseen myös Michelle Obaman

    3. 3

      ”Olen niin sanotusti päässyt suoraan syvään päätyyn” – HS seurasi, kun Sanna Marin astui Brysselin valo­keilaan heti kolmantena pääministeri­päivänään

    4. 4

      35-vuotiaana kuollut NHL-puolustaja oli saanut kolmessa kuukaudessa neljä aivotärähdystä ja aina uudestaan peliluvan

    5. 5

      9-vuotiasta tyttöä lyötiin kadulla Soukassa – poliisi etsii epäiltyä

    6. 6

      Kiertueen loppumetreillä Samu Haberin piti pystyssä vain kalja ja salamipitsa – Nyt Haber kertoo kosteista vuosista ja kertyneistä kiloista

      Tilaajille
    7. 7

      HS:n piparikisassa ei pelätty ottaa kantaa ajankohtaisiin tapahtumiin – Äänestä omaa suosikkiasi pipariteoksista

    8. 8

      Aivotutkija suunnitteli ohjelman, jonka avulla mikä tahansa elämänmuutos helpottuu – Seitsemän neuvoa, joiden avulla pääset eroon tunnesyömisestä tai turhasta valvomisesta

      Tilaajille
    9. 9

      Trumpin virkasyyte hyväksyttiin oikeusvaliokunnassa, historiallinen äänestys ensi viikolla

    10. 10

      Heidän kohtalostaan syntyi poliittinen myrsky – HS:n grafiikka kertoo, miten Sanna ja muut suomalais­naiset päätyivät lapsineen Syyriaan ja al-Holin leirille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiertueen loppumetreillä Samu Haberin piti pystyssä vain kalja ja salamipitsa – Nyt Haber kertoo kosteista vuosista ja kertyneistä kiloista

      Tilaajille
    2. 2

      Heidän kohtalostaan syntyi poliittinen myrsky – HS:n grafiikka kertoo, miten Sanna ja muut suomalais­naiset päätyivät lapsineen Syyriaan ja al-Holin leirille

    3. 3

      Katri Kulmuni pyysi anteeksi Instagram-kyselyään al-Holin leiriläisistä – Ehti herättää laajaa arvostelua: ”Ihan oikeasti, Suomi?” kysyi ihmis­oikeusjärjestö

    4. 4

      Haavisto nosti esiin vaihto­ehdon, jolla hallitus saattaa ainakin hetkeksi väistää poliittisen kriisin al-Holista

    5. 5

      Toimitusjohtaja hankki Helsingistä kymmenen hitas-asuntoa – Asuntokriisin helpottajaksi luotua järjestelmää käytetään entistä enemmän hyväksi

      Tilaajille
    6. 6

      Britannian konservatiivipuolueelle selvä vaalivoitto – Boris Johnson voitonpuheessaan: ”Brexit on vastustamaton ja vastaansanomaton”

    7. 7

      Aivotutkija suunnitteli ohjelman, jonka avulla mikä tahansa elämänmuutos helpottuu – Seitsemän neuvoa, joiden avulla pääset eroon tunnesyömisestä tai turhasta valvomisesta

      Tilaajille
    8. 8

      Suomalaisnainen päätyi Hollywoodin kuumimpien tähtien sijaisnäyttelijäksi, ja nyt edessä on todellinen suurtuotanto

      Tilaajille
    9. 9

      Kommentti: Katri Kulmunin Instagram-äänestys paljastaa, miten hallituksessa jonkun on pian pakko tinkiä periaatteistaan

      Tilaajille
    10. 10

      Al-Holissa olevan suomalais­naisen äiti HS:lle: Naiset eivät ole valmiita luovuttamaan lapsiaan Suomeen ja jäämään itse leirille

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    3. 3

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    4. 4

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    5. 5

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    6. 6

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    7. 7

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    8. 8

      Sanna Marinista tulee Suomen seuraava pääministeri, Sdp valitsi uusia ministereitä – HS:n seuranta kokoaa illan tapahtumat

    9. 9

      Olot vapautuivat Jari Aarnion suljetulla selliosastolla – sekä vangit että vartijat ihmettelevät yllättävää muutosta

      Tilaajille
    10. 10

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    11. Näytä lisää