Kulttuuri

Pirkka-Pekka Peteliuksesta tuli joidenkin silmissä petturi, kun hän pyysi saamelaisilta anteeksi vanhoja sketsejään – miksi?

Saamelaisista kertovat sketsit ovat malliesimerkkejä alaspäin lyömisestä: vahvemmassa asemassa oleva pilkkaa niissä itseään heikommassa asemassa olevaa, kirjoittaa HS:n kulttuuritoimittaja Juho Typpö.

Pirkka-Pekka Petelius, näyttelijä ja nykyinen vihreiden kansan­edustaja, aiheutti torstaina monissa suomalai­sissa mieli­pahaa ja itkun­sekaista someraivoa.

Syy: Petelius pyysi tiedotteella anteeksi vanhoja sketsejään, joissa oli pilkattu saamelaisia.

Kyse on tietysti nunnuka-sketseistä, joita Petelius teki 1980- ja 1990-luvuilla Aake Kallialan kanssa Hymyhuulet-, Pulttibois- ja Manitbois-sarjoihin. Niissä kaksikko esitti harvahampaisia, sottaisia ja rapajuoppoja saamelaisukkoja.

”Pyydän anteeksi sitä haitallista vaikutusta, joka sketseillä on ollut. Ymmärrän vastuuni kansanedustajana ja kulttuurin tekijänä”, Petelius sanoi.

Jotkut kysyivät Twitterissä, miksei Petelius pyydä anteeksi myös romaneilta. Samojen sarjojen sketseissä hän ja Kalliala esittivät myös stereotyyppisiä romanimiehiä.

Petelius vastasi olevansa valmis keskustelemaan myös muiden vähemmistöryhmien kanssa, ja kertoi lähettäneensä Romaniasiain neuvottelukunnalle tapaamispyynnön.

Sosiaalisessa mediassa Petelius sai jonkin verran kiitosta ulostulostaan.

Mutta lukuisista kommenteista päätellen Petelius teki virheen. Ties kuinka monet suomalaiset ovat nyt valtavan pettyneitä ja vihaisia Peteliukselle. Siitä, että hän meni pyytämään saamen kansalta anteeksi heidän loukkaamistaan.

Mistä tämä taas kertoo?

Esimerkiksi siitä, kuinka vaikeaa monien valkoihoiseen valtaväestöön kuuluvien – yleensä keski-ikäisten, yleensä miesten – on ymmärtää muiden kansan- ja vähemmistöryhmien asemaa.

Useat saamelaiset ovat puhuneet julkisesti siitä, kuinka he ovat joutuneet lapsena kärsimään sketsien vuoksi.

”Oli sellainen vitsi, että nunnukanunnukalailaa, kaikki saamelaiset ovat juoppoja eikä teistä ole mihinkään”, muistelee saamelaisaktivisti Jenni Laiti ala-aste-aikojaan Ivalossa tässä Nyt.fi:n jutussa.

Ohjaaja Suvi West kertoo tässä HS-jutussa nunnuka-sketsihahmojen loukanneen häntä koko hänen elämänsä. ”Siitä oikeasti on näyttöä, että yksi sketsisarja voi pilata koko kansan maineen kymmeniksi vuosiksi”, hän sanoi myös Sylvi-nettilehden haastattelussa 2013.

Saamen kielen ja kulttuurin lehtori Outi Länsman kertoo tässä Nyt.fi:n jutussa, että lapsena häntä kiusasivat Hymyhuulten sketsien vuoksi toiset lapset ja nuoret, nykyään keski-ikäiset, jotka muistavat sketsit omasta lapsuudestaan.

”Kyllä se on iskostunut suomalaisiin. Ihan sama missä Etelä-Suomessa on saamenpuku päällä, niin ensimmäinen kommentti on se nunnuka. ’Kato, tuolla on nunnuka’ tai vastaavaa”, Länsman kertoi.


Tällä ei ole vielä useammalle suomalaisen valkoisen valtaväestön edustajalle mitään väliä. Heidän mielestään he ovat tärkein auktoriteetti päättämään, onko johonkin vähemmistöryhmään kohdistuva huumori loukkaavaa vai ei.

Jos vähemmistöryhmä itse antaa asiasta kritiikkiä, heidät voi leimata mielensäpahoittajiksi tai yrittää hiljentää muutoin. Jos vähemmistöryhmä ei hiljene, heidän voi sanoa loukkaavan suomalaisen valkoisen valtaväestön sananvapautta.

Tämä logiikkahan on sama kuin siinä, että puolustaisi koulukiusaajaa: sillä argumentilla, että kiusattu nyt vain kestäköön, kiusaaja on se joka sanelee säännöt.

Entä jos kansanedustaja tunnustaisi olevansa entinen koulukiusaaja ja pyytäisi entisiltä uhreiltaan anteeksi. Hän sanoisi muuttuneensa ihmisenä, kuten ihmiset usein aikuisiksi kasvaessaan tekevät, mutta sanoisi myös tiedostavansa, että lapsena koettu kiusaaminen voi jättää elinikäiset jäljet.

Kuinka moni pahoittaisi mielensä tällaisesta ulostulosta samaan tapaan kuin Peteliuksen anteeksipyynnöstä? Veikkaan, ettei kovin moni, ainakaan julkisesti.

Mutta jos lapsetkin osaavat perustella kiusaamista ”huumorilla”, niin erityisen hyvin sen osaavat aikuiset.

Petelius-gaten myötä jotkut myös argumentoivat, kuinka saamelaissketsien tarkoitus ei alun perin ollut pilkata ollenkaan saamelaisia, vaan suomalaisten ennakkoluuloja saamelaisista. Näin on haastatteluissa sketsejä perustellut esimerkiksi Hymyhuulien käsikirjoittaja-ohjaaja Kari Kyrönseppä.

Se voikin hyvin pitää paikkansa. Mutta kuinkahan moni katsojista sketsit noin tulkitsi? En ainakaan itse tulkinnut, kun saamelaissketseille lapsena hihittelin, eikä kukaan muukaan tuntemani ihminen.

Luonnollisesti Petelius-gate nosti esiin myös iänikuisen itkun ”poliittisesta korrektiudesta”, jonka vuoksi ”mitään ei saa enää sanoa” eikä huumorissa saa enää satirisoida mitään.

Paitsi että saa. Petelius sanoi puheenvuorossa toivovansa, ettei ongelmallisia sketsejä enää tietoisesti esitettäisi, muttei vaatinut esimerkiksi niiden kieltämistä lailla.

Hymyhuulet-sketsejä löytyy tälläkin hetkellä Ylen Elävästä arkistosta, Pulttiboisin kaikki kaudet näkyvät C More -palvelussa, Huuto.net on täynnä dvd-bokseja kaikista kolmesta mainitusta sarjasta.

STT uutisoi perjantaina, että Helsingin poliisille on tehty tutkintapyyntöjä, jotka koskevat julkaisuajankohdaltaan vanhoja tv-sarjoja. Niissä pyydetään tutkimaan mahdollista kiihottamista kansanryhmää vastaan.

Mikäli nämä tutkintapyynnöt johtavat epäilyihin tai syytteisiin, niin sitten voi jostain huolestua. Itse epäilen pyyntöjen olevan silkkaa trollausta ja viranomaisten suhtautuvan niihin sen mukaisesti.

Englannin kielessä on jo pitkään ollut käsite ”punching down”, alaspäin lyöminen. Sillä tarkoitetaan vitsejä, joilla vahvemmassa asemassa oleva pilkkaa itseään heikommassa asemassa olevaa.

Saamelaissketsit ovat malliesimerkkejä alaspäin lyömisestä. Niitä ei voi verrata esimerkiksi sketseihin, joissa pilkataan ministereitä tai muita vallanpitäjiä.

Tai ei enää. Peteliuksen mukaan sketsit ovat oman aikansa tuotteita. Sekin olisi jo edistystä, jos mahdollisimman moni ymmärtäisi asian samalla tavalla.

Petelius-gaten ytimessä taitaa lopulta olla se, että monet haluaisivat niiden olevan yhä tätä päivää. Peteliuksen sketsejä katsoessa he ovat voineet haaveilla ”paremmista” ajoista, jolloin vähemmistöryhmiä ei tarvinnut kuunnella, ja valtaväestö saattoi sanoa mitä vain ilman pelkoa kritiikistä.

Nyt Peteliuksesta tuli heille petturi.

Peteliukseen pettyneiden uudeksi sankariksi nousi Aake Kalliala, Peteliuksen koomikkopari Hymyhuulet-, Pulttibois- ja Manitbois-ajoilta.

Kalliala sanoi IS:n haastattelussa pitävänsä Peteliuksen anteeksipyyntöä ”älyttömänä”. Tosin Kallialakin totesi, ettei enää tänä päivänä saamelaissketsejä tekisi.

Voi olla, että siitäkin joku pahoitti mielensä. Mutta ainakaan se Kalliala ei pyytänyt anteeksi!
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tutkijat selvittivät, miten yksi perhe sairastui koronavirukseen, ja tapaus kyseenalaistaa Kiinan version epidemian leviämisestä

    2. 2

      Perheessä rahat eivät kuulu vain sille, joka ne on tienannut, sanoo tutkija – On olemassa malli, jolla tulot ja menot jaetaan puolisoiden kesken reilusti

      Tilaajille
    3. 3

      Neljävuotiaan pojan Espoossa kadottaneet lastenhoitajat saivat rikostuomiot

    4. 4

      Trumpin rauhan­suunnitelma: Palestiinalle oma valtio, iso osa Länsirannasta Israelille – kartta näyttää ehdotetut rajat

    5. 5

      Vanhemmat teippasivat lapsensa kädet yhteen ja pakottivat syömään lattialla – Tapaus paljastui purjeveneellä, hovioikeudesta vankeustuomiot

    6. 6

      Näissä ammateissa tienataan yli 6000 euroa kuussa – HS:n palkkakone kertoo 346 ammatin palkat

      Tilaajille
    7. 7

      Kommentti: Trumpin rauhan­suunnitelma on historiallisessa mielessä erikoinen, mutta palestiinalaisille ei ole muutakaan tarjolla

    8. 8

      Petteri Orpo määritteli kokoomuksen uusiksi – onko puolue siirtymässä oikealle?

      Tilaajille
    9. 9

      Teollisuusliiton mielestä lakkoon pitäisi mennä niidenkin, jotka eivät ole liiton jäseniä – Professori tyrmää: ”Ei voi sanoa, että työt ovat lakossa”

    10. 10

      Kone vahvistaa tehneensä tarjouksen saksalaisesta kilpailijastaan – Toteutuessaan kauppa olisi Suomen taloushistorian suurin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näissä ammateissa tienataan yli 6000 euroa kuussa – HS:n palkkakone kertoo 346 ammatin palkat

      Tilaajille
    2. 2

      Kobe Bryant oli risti­riitainen super­tähti, joka saavutti kaiken – roolinsa hän erotti itse itselleen antamallaan lempinimellä

    3. 3

      Postin sekasorto on Helsingissä niin ankara, että taloyhtiöissä jaetaan jo kirjeitä harrastuspohjalta

      Tilaajille
    4. 4

      Tutkijat yllättyivät: Koe-eläinten joukossa oli aivoton rotta, joka eli kuitenkin normaalisti

    5. 5

      Tutkijat selvittivät, miten yksi perhe sairastui koronavirukseen, ja tapaus kyseenalaistaa Kiinan version epidemian leviämisestä

    6. 6

      Moni suomalaislapsi on kasvatettu tavalla, joka murentaa itseluottamusta – Asiantuntijat kertovat, miksi tyyliä kannattaa muuttaa heti

      Tilaajille
    7. 7

      Suomalaisyrityksen teknologia tappaa koronaviruksia ilmasta – nyt kiiretilaus Kiinaan laittoi työvuorot uusiksi

    8. 8

      Töölössä lähes tyhjillään seisovan pysäköintihallin johtaja: ”Hintoja ei tulla muuttamaan”

    9. 9

      Proteiiniruuan suosiminen näkyy jätevesissä, ja seuraukset ovat Itämerelle synkät

    10. 10

      Perheessä rahat eivät kuulu vain sille, joka ne on tienannut, sanoo tutkija – On olemassa malli, jolla tulot ja menot jaetaan puolisoiden kesken reilusti

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    2. 2

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    3. 3

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    4. 4

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    5. 5

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    6. 6

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    7. 7

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    8. 8

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    9. 9

      Rap-artisti Pyhimys ratkaisi matematiikan tehtävän tavalla, joka sai opettajan hämmästymään – Siitä alkoi polku, joka olisi voinut johtaa aivan toisenlaiseen elämään

      Tilaajille
    10. 10

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    11. Näytä lisää