29-vuotiaana Finlandia-voittajaksi noussut Pajtim Statovci kertoo HS:n haastattelussa, miten sisäistetty rasismi sysäsi hänet kirjoittajaksi

Helsingin Sanomien palkinto 2014 esikoisteoksesta Kissani Jugoslavia. Toisen romaanin Tiranan sydän (2016) englanninnos Crossing amerikkalaisen National Book Awardin ehdokas tänä syksynä käännöskirjallisuuden sarjassa. Nyt Finlandia-palkinto kolmannesta romaanista Bolla (Otava), tunnustuksen kaikkien aikojen nuorimpana voittajana.

Porvoossa kasvanut Pajtim Statovcihttps://www.hs.fi/haku/?query=pajtim+statovci, 29, on saavuttanut heti kaiken mahdollisen. Oikeastaan vähän enemmänkin.

Mitä seuraavaksi?

”En yhtään osaa sanoa, vähän aikaa tässä menee sulatellessa”, Statovci sanoo. ”Aika näyttää, mihin ryhdyn. Onko se seuraava taiteellinen projekti, väitöskirja vai jotain ihan muuta.”

Väitöskirjan aihe on eläinsymbolit kirjallisuudessa ja tulevien romaanien... Ajatuksia ja ideoita riittää.

Oheiselta videolta voit katsoa Statovcin haastattelun palkinnonjaon jälkeen:

Statovci ei lukeudu taiteilijoihin, jotka katsovat riippumattomuutensa tähden asiakseen purra ruokkivaa kättä.

”Tällaisella palkinnolla on valtava merkitys, ja pidän sitä ihan sanoinkuvaamattoman suuressa arvossa”, Statovci luonnehtii. ”Tiedän, että se on paljon sanottu. Vaan ei tahdo edes löytyä sanoja sille, miten kiitolliselta ja onnelliselta tämä tuntuu.”

Silti varsinainen syy ja inspi­raatio jatkaa lyötä löytyy muualta kuin insti­tuutioiden tunnus­tuksista. Statovci kertoo esi­merkin kolmen viikon takaa Akatee­misesta kirja­kaupasta, jossa hän esiintyi isänpäivän alla:

”Eräs lukija tuli ennen esitystä ja sen jälkeen puhumaan siitä, miten hän on seurannut tekemisiäni jo jonkin aikaa, erityisesti sanomisiani sisäistetystä rasismista. Hän oli ymmärtänyt kärsivänsä samasta myös itse.”

Kohtaaminen kirjakaupassa oli hyvin tunteellinen.

”Huomaan miettineeni sitä paljon näiden viikkojen aikana. Sinä hetkenä tajusin konkreettisesti, miten paljon toisinaan omalla työllään sanomisillaan voi vaikuttaa toisen ihmisen ajatuksiin, auttaa häntä sisäistämään joitakin kynnysasioita omassa elämässään. Se hetki tuntui ja tuntuu todella suurelta. On aika paljon annettu taiteilijalle, että toinen tulee kertomaan kertomaan hyvin henkilökohtaisia ja intiimejä asioita itsessään, jakamaan kokemuksensa.”

Kosovon Podujevossa, silloisessa Jugoslaviassa vuonna 1990 syntynyt ja kaksivuotiaana levottomuuksia perheensä mukana Suomeen paennut Statovci oppi häpeämään synnyinmaataan siitä tavasta, jolla tiedostusvälineet käsittelivät Balkanin tapahtumia.

”Länsimaisen median toinen toistaan hurjemmat jutut alistetuista albaaneista ja loputtomasta väkivallasta vaikutti vahvasti siihen, miten koin itseni ja oman taustani koin”, hän sanoo.

Koulupoikana hän oli vieraan kulttuurin edustaja ja toisen maan oma, jonka kasvoilta saattoi todentaa televisiokuvien todellisuutta, vaikka pojalla itsellään ei ollut mitään muistikuvia alueelta. Jo pelkkä nimi erotti hänet muista.

”Sisäistetty rasismi sysäsi minut kirjoittajan tielle”, hän sanoo nyt.

Romaaneissaan Statovci kirjoittaa rikkinäisistä ja maailmankuvaltaan harhaisista tai ainakin epätäydellisistä ihmisistä.

Mutta:

”Jos minut joku Bollan vastaanoton kohdalla on yllättänyt, niin se, että jotkut ovat pitäneet sitä pessimistisenä, synkkänä ja toivottomana, kun taas itse ajattelin kirjoittavani kirjan ihan päinvastaisista aiheista: toivosta ja myös onnellisuudesta.”

Koska niin se vain on, että pelkästä väkivaltaisuudesta, muukalaisvihamielisyydestä ja onnettomuudesta kirjoittaminen ei ainakaan vähentäisi niiden määrää tästä maailmasta, kuten Statovci huomauttaa.

Bolla päättyy virkkeeseen: sillä maa jota se silloin asuttaa katsos se on kuninkaiden maata.

Balkanilaisesta kansanperinteestä ammennettu bolla tarkoittaa arvoituksellista olentoa, joka elää luolan pimeydessä ja pääsee vain yhtenä päivänä vuodessa ulos valoon.

Romaanin nuorten miesten, albaanin ja serbin, elämä vertautuu bollaan.

”Se lyhyt hetki, jotka päähenkilöni pääsevät viettämään onnellisina valon alla kantaa läpi koko heidän elämänsä. Voi ajatella, että se hetki on enemmän onnea kuin mitä moni ihminen saa kokea koskaan.”

Toinen heistä tosin musertuukin myöhemmin koko lailla täydellisesti.

”Niin, ja se toinenkin rikkoo läheisensä. Mutta ei ole liioiteltua sanoa, että kaikki meistä tuntevat Bollan Arsimin kaltaisia ihmisiä: sellaisia, jotka ovat emotionaalisesti niin kadoksissa ja särkyneitä, että he päätyvät särkemään kaiken ympärillään.”

Englanniksi Bolla ilmestyy vuonna 2021, monella muulla kielellä varmasti myös. Esimerkiksi Saksassa ensi vuonna ilmestyy Tiranan sydän, sitten vuoden välein Bolla ja Kissani Jugoslavia.

”Ainoa kirjoittamiseen liittyvä toiveeni tulevaisuudelta on se, että pääsisin innostumaan samalla tavalla kuin olen innostunut tähänkin asti: palava halu ja inspiraatio sanoa”, Statovci kertoo. ”Sekä se, että sellainen romaani kuin itse haluaan, syntyisi joskus vähempien ponnistusten kautta kuin alkujaan jo vuonna 2011 aloittamani Bolla.”

Kustantajien, yleisön ja huomion myötä kirjoittaminen muuttuu yhä vaikeammaksi.

”Samaan vallattomaan ja verrattomaan mielentilaan kuin esikoisteoksen kanssa ei enää pääse myöhemmin, koska kirjoittamisesta muuttuu heti julkaisukynnyksen ylittämisen jälkeen paljon tietoisemmaksi.”

Julkisuus ja suosio tarkoittavat sitä, että aikaa ”käyttää liekki hyödyksi silloin kun se palaa” ei aina järjesty ihan vaivatta.

”En halua, että kirjoittaminen tuntuu koskaan pakolta”, Pajtim Statovci sanoo. ”Vaan pakopaikalta, jossa voin päästäytyä irti, olla rohkea ja sanoa mitä haluan sanoa elämästä, ihmisistä ja maailmasta.”