Tieto-Finlandian voittajat halusivat kertoa suomalaisesta metsästä myös muiden kuin talouden ja metsäteollisuuden näkökulmasta

Linja-auton nokka osoittaa kohti Rovaniemeä, jossa odottaa tietokirjallisuutta käsittelevä yleisötilaisuus. Aamuyöstä kulkusuunta vaihtuu, kun yöjuna suuntaa Helsinkiin, jossa odottaa iltapäivällä vuoden 2019 Finlandia-palkintojen jakotilaisuus Lasipalatsin Bio Rexissä.

Rovaniemellä Jenni Räinäähttps://www.hs.fi/haku/?query=jenni+rainaa on vastassa Anna Ruohonenhttps://www.hs.fi/haku/?query=anna+ruohonen, hänkin toimittaja Pohjois-Suomesta. He ovat kirjoittaneet yhdessä Pekka Juntinhttps://www.hs.fi/haku/?query=pekka+juntin kanssa teoksen Metsä meidän jälkeemme, joka sai tämänvuotiseen tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Kuvat teokseen on ottanut Lapin Kansan kuvaaja Anssi Jokirantahttps://www.hs.fi/haku/?query=anssi+jokiranta.

”Ajatus tämän kirjan tekemisestä syntyi pari vuotta sitten, mutta ensimmäisen kerran sitä hahmoteltiin jo 2010-luvun alussa, jolloin me kaikki työskentelimme Lapin Kansan ja Pohjolan Sanomien yhteisessä sunnuntaitoimituksessa. Silloin kirjoitin muutamia metsäaiheisia artikkeleita ja päätin, että vielä jonakin päivänä perehtyisin syvällisemmin aiheeseen”, kertoo Jenni Räinä.

”Kun hakkuut Suomessa nousivat ennätystasolle, aika oli kypsä kirjan kirjoittamiselle.”

Kirjan tekijöiden haastattelun palkinnonjaon jälkeen voi katsoa tästä linkistä:

Jenni Räinä oli ehdolla tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi jo vuonna 2017 teoksella Reunalla – Tarinoita Suomen tyhjeneviltä sivukyliltä. Hän teki kirjan yhdessä valokuvaaja Vesa Rannanhttps://www.hs.fi/haku/?query=vesa+rannan kanssa.

Pohjois-Suomessa hyvin viihtyvä Jenni Räinä korostaa, että Metsä meidän jälkeemme on journalistinen tietokirja. Se ei ole pamfletti tai demagoginen käsikirja, joka julistaisi yhtä ja ainoaa totuutta.

Kirjaa varten tekijät haastattelivat tutkijoita ja metsäalan asiantuntijoita. Näkökulma on tekijöiden, näkemykset tutkijoiden. ”Meille on ollut tärkeää pitää kiinni journalistisista periaatteista.”

Jenni Räinän mukaan yhteistyö alkoi kirjan rakenteesta, joka paljolti saneli myös työnjaon. ”Aluksi teimme yhdessä kirjan sisällysluettelon. Eri luvut syntyivät sen mukaan, mikä meitä kutakin oli jäänyt mietityttämään, kun etsimme vastauksia kysymykseen, miten metsällä menee Suomessa ja miltä metsän tulevaisuus näyttää.”

Kirjassa pohditaan sitä, millainen suoma­lainen luonnon­tilainen metsä lopulta on ja mikä sen tulevaisuus on. Yhä harvempi suomalainen on nähnyt luonnontilaista metsää, koska elää talousmetsän keskellä.

Kirjanteko niin ikään paljasti tiettyä ristivetoa näkemyksissä suomalaisen metsän tilasta. ”Yleisessä keskustelussa väitetään varsin usein, että suomalainen luonnontilainen metsä uudistuu huonosti. Haastattelemamme asiantuntijat olivat kuitenkin eri mieltä.”

Jenni Räinä muistuttaa, että Suomessa puhe metsästä on latautunutta.

”Tärkeää olisi, että suomalaisesta metsästä puhuisivat mahdollisimman monet. Kirja tarjoaa suomalaiseen metsään luonnon ja metsänomistajien näkökulman. Liian usein metsästä puhutaan vain talouden tai metsäteollisuuden näkökulmasta. Halusimme tuoda keskusteluun moniäänisyyttä.”

Metsää – tai puhetta metsästä – ei saisi monopolisoida. ”Oma lempimetsäni on Pisavaaran luonnonpuisto, jonne tämä kirjahanke vei minut ensimmäistä kertaa. Aivan ihana aarnimetsä. Ikävää, että sinne tosin pääsee vain Metsähallituksen erityisluvalla.”