Kulttuuri

Karismaattiset johtajat voivat kerätä seuraajia minkälaisessa yhteiskunnassa tahansa, osoittaa Finlandian voittanut nuortenromaani

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittanut Auringon pimeä puoli on Marisha Rasi-Koskisen ensimmäinen nuortenkirja.

Entä jos joutuisi menneisyyteen eikä pääsisi sieltä enää pois?

Tästä ajatusleikistä syntyi Marisha Rasi-Koskisen keskiviikkona Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandialla palkittu nuortenromaani Auringon pimeä puoli (WSOY). Rasi-Koskinen (s. 1975) kehitteli ajatusta jumiin jäävästä aikamatkaajasta tuolloin 14-vuotiaan esikoisensa kanssa, ja pikkuhiljaa ideasta syntyi tarina.

Auringon pimeä puoli on tamperelaisen Rasi-Koskisen viides kirja ja ensimmäinen nuorten­romaani. Sitä ennen ovat ilmestyneet romaanit Katariina (2011), Valheet (2013) ja Eksymisen ja unohtamisen kirja (2017) sekä novellikokoelma Vaaleanpunainen meri (2014).

Esikoisteoksesta lähtien Rasi-Koskisen teoksia on kehuttu ja palkittu: hän on voittanut Tiiliskivi-palkinnon vuonna 2013 ja Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon kahdesti, vuosina 2013 ja 2017. Lisäksi hän oli ehdolla Runeberg-palkinnon saajaksi 2015.

Rasi-Koskisen haastattelun palkinnonjaon jälkeen voit katsoa tästä linkistä:




Voittajan päätti muusikko ja näyttelijä Olavi Uusivirta, joka perusteli päätöstään näin: ”Voittajaksi valikoitui lopulta kirja, joka jäi voimakkaimmin kummittelemaan. Lukukokemus on kuin pitkä ja psykedeelinen uni, josta tuntee heräävänsä monta kertaa saamatta lopullista varmuutta valvetilan todellisuudesta. On nipistettävä käsivarresta. Kirjailija heittäytyy paikoin hullunrohkeankin kehyskertomuksen liukkaille jäille notkeaan ja mutkattomaan kieleen sekä psykologisesti tarkkapiirteisiin henkilöhahmoihinsa luottaen.”

”Lopputuloksena on otteessaan pitävä, kysymyksiä herättävä ja aivoja stimuloiva dystopinen fantasia, joka kuitenkin jättää viimeiseksi jälkikuvaksi verkkokalvoille toivonkipinän. Toivoa on niin kauan, kun on niitä, jotka väkijoukossa nostavat kätensä pystyyn epäoikeudenmukaisuuden merkiksi.”


Ajatusta nuortenkirjan kirjoittamisesta Rasi-Koskinen oli pyöritellyt jo pitkään. Hän on viettänyt nuorten maailmassa paljon aikaa sekä kolmen lapsensa että töiden kautta. Rasi-Koskinen työskenteli koulupsykologina vielä viime vuodenvaihteeseen asti, jolloin hän sai Taiteen edistämiskeskukselta kolmevuotisen apurahan.

Auringon pimeä puoli kertoo 16-vuotiaasta Emiliasta, joka on kasvanut isovanhempiensa kanssa. Äiti on kuollut Emilian syntymän aikoihin ja isä kadonnut jo ennen sitä. Romaanin alkaessa isoäiti on juuri kuollut, ja Emilia ja isoisä asuvat Voiton Kaivoksen kaupungin viimeisessä vanhassa, pienessä puutalossa, jonka pihan kukkaset lakastuvat ympäröivien betonitornien varjossa.

Kaupunki on kuin lahko tai diktatuuri, jota hallitsee karismaattinen Johtaja. Totalitaristisen yhteisön kuvaus rakentuu romaanissa pala kerrallaan ja siinä voi nähdä kaikuja niin Pohjois-Koreasta, Stalinin Neuvostoliitosta kuin nyky-Suomestakin.

Rasi-Koskinen painottaa, ettei hänellä ollut kirjoittaessaan mielessä mitään yhtä tiettyä poliittista järjestelmää tai historiallista aikaa. Missä tahansa järjestelmässä ihmiset voivat lähteä kyseenalaistamatta seuraamaan jotakuta karismaattista johtajaa ja huomata sen vasta, kun on jo liian myöhäistä.

Täysin riippumatta siitä, kuinka paljon tietoa olisi tarjolla vaikkapa internetissä.

”Tuntuu, että varsinkin nyt sosiaalisen median aikana ihmiset lähtevät hyysäämään ihan hulluna jonkun asian perässä, vaikka se ei olisi edes totta”, Rasi-Koskinen sanoo.

Auringon pimeän puolen karismaattisen johtajan ympärille rakentuva kultti pohjautuu toiseenkin nyky-yhteiskunnassa näkyvään piirteeseen: meidän ja muiden väliseen vastakkainasetteluun.

”Me ihmisethän rakastamme imartelua”, Rasi-Koskinen toteaa. ”Se on myös psykologinen taktiikka. Sanoa, että te olette tärkeitä ja nuo tuolla ulkopuolella pohjasakkaa.”

Ajassa matkustaminen nivoutuu romaanissa suljetun yhteisön synnyn kuvaukseen kerros kerrokselta, muodostaen lopulta täyden ympyrän. Epälineaarisen ajan tematiikka on ollut läsnä jo Rasi-Koskisen aiemmissa teoksissa, joskaan ei aikamatkustuksen kautta.

”Minulla on aikaan ja ajassa liikkumiseen erityinen suhde”, Rasi-Koskinen sanoo. Hän puhuu Einsteinin suhteellisuusteoriasta ja neljännestä ulottuvuudesta. Ajatuksesta, että kaikki mikä on koskaan tapahtunut on koko ajan läsnä.

Rasi-Koskinen kertoo kirjoittaneensa aina, jo aivan lapsesta saakka. Vilkas mielikuvitus on ollut sekä ilo että rasite. Myös hänen vuonna 2015 kuollut isosiskonsa Seita Vuorela oli kirjailija, ja lapsina siskokset kirjoittivat usein rinnakkain.

”Molemmat teimme omia juttujamme vierekkäin, ja luimme toistemme tekstejä.”

Käänteentekevä hetki tuli, kun Rasi-Koskinen 8-vuotiaana luki Aura Koiviston kirjan Kurttunaamainen Leo (1974), jonka ilmestyessä Koivisto oli ollut vasta kymmenvuotias.

”Silloin ajattelin ensimmäistä kertaa, että tällainen on mahdollista.”

Lukion jälkeen Rasi-Koskinen kuitenkin lähti opiskelemaan psykologiaa, meni töihin ja sai lapsia. Kirjoittaminen jäi moneksi vuodeksi.

Uudestaan Rasi-Koskinen alkoi kirjoittaa vuonna 2006. Sitä käsikirjoitusta ei koskaan julkaistu, ”nyt sanon, että onneksi”, mutta sen kirjoittaminen avasi sulut ja opetti kirjoittamisen tavat.

Psykologin opinnoista ja työstä on myös saattanut syntyä ideoita, jotka ovat päätyneet myöhemmin jollakin tavalla Rasi-Koskisen kirjoihin mukaan. Aikamatkailun ja karismaattisen johtajan kuvauksen alla Auringon pimeän puolen tärkein teema on oman itsen kohtaaminen. Teema kiteytyi jo Rasi-Koskisen tehdessä graduaan.

Gradussa Rasi-Koskinen käsitteli nuoruuden päiväkirjoja, joita tuolloin jo aikuiset naiset olivat hänelle antaneet. Päiväkirjojen lisäksi naiset kirjoittivat Rasi-Koskiselle tekstit, joissa he kommentoivat päiväkirjojaan nykyisyydestä käsin.

”Minulle tuli silloin hirveän tärkeäksi missioksi se, että pitää hyväksyä oma entinen itse ja olla sille ystävä. Ettemme häpeä ja pilkkaa sitä ja naura runoille, joita olemme kirjoittaneet 13-vuotiaina.”

Jos haluaa, voi psykologin koulutuksen ja kokemuksen nähdä Rasi-Koskisen tuotannossa henkilöhahmojen ja ihmisten välisten suhteiden kuvauksessa. Toisaalta voi ajatella myös niin, että kumpikin ammatinvalinta kertoo Rasi-Koskisesta samaa tarinaa, vain vähän eri tavoin.

”Kirjailijuus ja psykologius ovat minussa saman asian kaksi puolta”, kirjailija itse sanoo.

”Sama kiinnostus ihmisen mieleen on ajanut minua sekä kirjoittamaan, valokuvaamaan että psykologiksi. Ajattelen, että jokaisen ihmisen mieli on maailmankaikkeus. Sanojen avulla me yritämme ottaa yhteyttä toisten ihmisten todellisuuksiin.”
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomen asuntomarkkinoiden kahtiajako vaati ison uhrin: ”Monia on johdettu harhaan”

    2. 2

      Kotka yritti pyydystää mustekalan Kanadassa – video näyttää, kuinka kotka ja mustekala kelluivat vyyhtinä vedessä

    3. 3

      Tuhannet suomalaiset saavat pian rikos­historian huume­kaupoista pimeässä verkossa – Hakkeri kertoo nyt, miksi tarina verkon anonyymistä huume­keitaasta oli valhetta

      Tilaajille
    4. 4

      Näin Kiina taistelee länsimaistumista vastaan: Väärät kirjat poltetaan, yliopistot opettavat oikeanlaista naiseutta ja miesten korvakorut kiellettiin televisiossa

    5. 5

      Leijonat-maalivahdilla loistava debyytti: HIFK:n Frans Tuohimaa onnistui maalinteossa Tre Kronoria vastaan

    6. 6

      Hitas-rekisteristä paljastuu myös Helsingin päättäjiä: Eveliina Heinäluoma ja Dennis Pasterstein omistavat kaksi asuntoa

      Tilaajille
    7. 7

      140-kiloinen painonnostaja Teemu Roininen ryhtyi vegaaniksi parantaakseen tuloksiaan – Miten siinä kävi?

      Tilaajille
    8. 8

      Trump käski Greta Thunbergiä ”chillaamaan”, Thunberg näpäytti takaisin – ja sai tuekseen myös Michelle Obaman

    9. 9

      Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen allekirjoitti al-Holin suomalaisten palauttamista koskevan asia­kirjan, valio­kunnassa hän kiisti tietävänsä suunnitelmasta – näin Kolehmainen kommentoi

      Tilaajille
    10. 10

      Kansa lähti kaduille joka puolella maailmaa: Vuosi 2019 muistuttaa hämmästyttävästi hullua vuotta 1968

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen asuntomarkkinoiden kahtiajako vaati ison uhrin: ”Monia on johdettu harhaan”

    2. 2

      Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen allekirjoitti al-Holin suomalaisten palauttamista koskevan asia­kirjan, valio­kunnassa hän kiisti tietävänsä suunnitelmasta – näin Kolehmainen kommentoi

      Tilaajille
    3. 3

      Trump käski Greta Thunbergiä ”chillaamaan”, Thunberg näpäytti takaisin – ja sai tuekseen myös Michelle Obaman

    4. 4

      Kommentti: Katri Kulmunin Instagram-äänestys paljastaa, miten hallituksessa jonkun on pian pakko tinkiä periaatteistaan

      Tilaajille
    5. 5

      Tuhannet suomalaiset saavat pian rikos­historian huume­kaupoista pimeässä verkossa – Hakkeri kertoo nyt, miksi tarina verkon anonyymistä huume­keitaasta oli valhetta

      Tilaajille
    6. 6

      HS:n piparikisassa ei pelätty ottaa kantaa ajankohtaisiin tapahtumiin – Äänestä omaa suosikkiasi pipariteoksista

    7. 7

      Hitas-rekisteristä paljastuu myös Helsingin päättäjiä: Eveliina Heinäluoma ja Dennis Pasterstein omistavat kaksi asuntoa

      Tilaajille
    8. 8

      Kiertueen loppumetreillä Samu Haberin piti pystyssä vain kalja ja salamipitsa – Nyt Haber kertoo kosteista vuosista ja kertyneistä kiloista

      Tilaajille
    9. 9

      Aivotutkija suunnitteli ohjelman, jonka avulla mikä tahansa elämänmuutos helpottuu – Seitsemän neuvoa, joiden avulla pääset eroon tunnesyömisestä tai turhasta valvomisesta

      Tilaajille
    10. 10

      9-vuotiasta tyttöä lyötiin kadulla Soukassa – poliisi etsii epäiltyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    3. 3

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    4. 4

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    5. 5

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    6. 6

      Sanna Marinista tulee Suomen seuraava pääministeri, Sdp valitsi uusia ministereitä – HS:n seuranta kokoaa illan tapahtumat

    7. 7

      Olot vapautuivat Jari Aarnion suljetulla selliosastolla – sekä vangit että vartijat ihmettelevät yllättävää muutosta

      Tilaajille
    8. 8

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    9. 9

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    10. 10

      Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa

    11. Näytä lisää