Kulttuuri    |   Lauantaiessee

Vielä Minna Canth järjesti spiritismi-istuntoja, joihin osallistui joukko maamme suurimpia taiteilijoita – miksi yliluonnollisesta ei saa nykyisin enää puhua?

1800-luvun lopulla esoteerisuutta ei pidetty henkimaailman juttuna. Modernisoitumisen myötä se katosi keskusteluista, mutta yhä on taiteilijoita, jotka myöntävät, että heidän luomistyöhönsä liittyy selittämätön elementti.

Satakolmekymmentä vuotta sitten suomalaiset taiteilijat kurottivat joukolla todellisuuden tuolle puolen.

Esimerkiksi kirjailija Minna Canth kiinnostui selvänäkemisestä keski-ikäisenä, 1890-luvulla, ja hänen kotonaan Kuopion Kanttilassa järjestettiin istuntoja, joissa vastaanotettiin viestejä kuolleilta.

Näin Canth on kertonut niistä:

”Meidän talossa on kaksi mediumia, kauppa-apulainen Selma Dahlbäck ja tyttäreni Maiju. Ei me kyetä korkeampaan spiritismiin, emme voi materialiseerata henkiä, vaikka viime viikolla kyllä koetimme. Meillä vaan lasi kulkee kirjaimesta kirjaimeen, sirkkelin muotoon asetetun alfabeetin sisällä. Ja pitkän pitkiä vastauksia tulee.”

Kanttilan spiritistisissä illoissa kävivät muun muassa säveltäjä Jean Sibelius, kuvataiteilijat Pekka Halonen ja Akseli Gallen-Kallela sekä kirjailijat Juhani Aho ja Arvid Järnefelt.

Esoteerinen, yliluonnolliseen ja mystiikkaan suuntautuva kiinnostus oli vuosisadanvaihteessa laajaa. Se kattoi koko Euroopan.

Tä­tä kult­tuu­ri­his­toriaa tut­ki­taan nyt paljon, myös Suomessa. Turun yliopistossa käynnistetty monitieteinen Uuden etsijät -tutkimushanke luotaa juuri tätä suomalaisen esoteerisuuden – eli henkimaailmaan, yliluonnolliseen ja magiaan suuntautumisen – historiaa 1880-luvulta 1940-luvulle.

Miksi niin monet taiteilijat kiinnostuivat siitä 1800-luvun lopulla?

Ehkä siksi, että se oli osa yleistä keskustelua. Sitä ei siis välttämättä pidetty henkimaailman juttuna lainkaan.

Pit­kin 1800-lu­kua mo­net luon­non­tie­teel­li­set keksinnöt olivat mullistaneet arkea ja ajattelua perusteellisesti. Lennätin, puhelin ja radio kuljettivat äänet mantereelta toiselle. Ihmisen hahmo vangittiin ensin valokuvaan, sitten liikkuvana elokuvaan. Röntgenlaitteella kyettiin katsomaan ihmisen sisään. Psyyken tutkimisessa alettiin kiinnittää huomiota alitajuntaan ja uniin.

Maailma tuntui äkkiä olevan täynnä näkymättömiä voimia, aaltoja ja hiukkasia, jotka vaikuttivat ihmisen elämään.

Ei siis ollut kovin outoa ajatella, että kuolleisiinkin voisi saada yhteyden. Että todellisuuksia on tämän lisäksi monta muuta, ja että jotkut kykenevät näkemään niitä ja niiden asukkaita.

Itse asiassa spiritualismiin, meedioihin ja tuonpuoleisesta tuleviin viesteihin suhtauduttiin hyvin käytännöllisesti, tieteellisestikin.

Ilmiöitä tutkivat luonnontieteilijät, kuten Suomessa sosiaaliantropologi Gunnar Landtman, uskontotieteilijä Rafael Karsten ja filosofit Arvi Grotenfelt ja Eino Kaila.

Kirjailija Kersti Bergroth kuvasi muistelmateoksessaan Löytöretki (1973) kokemusta kuudenkymmenen vuoden takaa, kävelyä Kaivopuistosta kohti Korkeavuorenkatua:

”Näen edessäni katukuvan. Korkeavuorenkadun molemmat kiviset rakennusmuurit, jotka nousevat mäkeä ylös. Niiden taustana on taivas. Yhtäkkiä näky muuttuu. Kadun yläpäässä olevat rakennukset harvenevat, tulevat läpinäkyviksi. Niiden takana on toinen, kevyempi maisema. Samassa tiedän, että se on henkinen maailma. Siitä päivästä asti ’tiesin’, että henkinen maailma on olemassa.”

Yllättävän monella ihmisellä on ollut samanlaisia elämyksiä, samoin kokemuksia esimerkiksi vainajien kohtaamisesta, avun ja varjeluksen saamisesta, oudoista valoista ja äänistä, ennenäyistä, kuolemanrajakokemuksista, ruumiista irtautumisesta, kummittelusta ja automaattikirjoituksesta.

Lääkäri ja kulttuurintutkija Marja-Liisa Honkasalo toimitti 2017 Kaarina Kosken kanssa nykysuomalaisten kummista kokemuksista Mielen rajoilla -tutkimusantologian, jonka pohjana oli yli kaksisataa tutkijoille spontaanisti lähetettyä kirjettä.

Siinä Honkasalo arvioi, että yli puolella läntisissä teollisuusmaissa asuvista ihmisistä on jossain elämänsä vaiheessa ollut ainakin yksi arkijärjen ylittävä kokemus. Rajaus länsimaihin johtuu siitä, että suurimmassa osassa maailmaa niitä pidetään niin tavallisina.

Silti kokemuksista ei täällä enää puhuta juuri lainkaan, ainakaan tiede- ja kulttuuripiireissä. Kiinnostus tuonpuoleiseen alkoi hälvetä pian 1900-luvulle astuttua, ja kummista kokemuksista tuli suorastaan vaiettuja, hävettyjä ja pelättyjä.

Miksi?

Marja-Liisa Honkasalo löytää syitä Suomen liian nopeasta modernisoitumisesta.

Hänen mukaansa ensimmäinen maailmansota, itsenäistyminen, sisällissota ja sotia seurannut kiire hyvinvointivaltion rakentamisessa rikkoivat elävän suhteen modernia edeltäneeseen ymmärrykseen maailmasta, samoin uteliaan kiinnostuksen esoteerisuuteen.

Sekä kirkko että koulu alkoivat nopeasti ja tehokkaasti ohjata suomalaisia eroon etenkin kansanuskosta, perinteisistä parannustavoista ja ylipäätään kokemuksista, joita ei voi tieteellisesti, tai ”arkijärjellä” selittää.

Niiden tutkimisestakin tehtiin epäilyttävää, Honkasalo sanoo.

Taidehistorioitsija Marja Lahelma puolestaan toteaa, ettei suomalaisen taiteilijankaan ollut enää hyvä kertoa uskovansa näkymättömiin maailmoihin. Kysehän oli kansainvälisestä ilmiöstä, ja meillä on pitkään tutkittu ja tulkittu esimerkiksi kultakautemme taidetta hyvin kansallisessa viitekehyksessä.

Mutta kun pintaa vähän raaputtaa, löytyy heti linkkejä esoteerisuuteen. Monet suomalaiset, jotka työskentelivät Keski-Euroopassa, olivat omaksuneet sen vaikutteita.

Kuvanveistäjä Emil Wikström ja taiteilijat Akseli Gallen-Kallela, Pekka Halonen, Ellen Thesleff ja Hugo Simberg olivat hyvin perillä esoteerisista virtauksista. Tarkkaan katsoen monet suomalaiskansallisiksi tulkituista teoksista ovat täynnä kansainvälisiä symboleita: mediaalisia kehoja, näkykiviä, hakaristejä, heksagrammeja ja egyptiläisiä silmukkaristejä.

Vielä 1900-luvun alun taiteessa kansanperinne ja esoteeriset liikkeet sekoittuivat siis suloisesti. Suomalaistaiteilijoille Kalevala oli varsinainen aarreaitta: täynnä ikivanhaa, universaalia salatietoa.

Natsejakin okkultismi kiinnosti, mutta toisen maailmansodan jälkeen tilanne muuttui. Kirjallisuudentutkija Maarit Leskelä-Kärki, joka vetää Turun Uuden etsijät -hanketta, arvioi, etteivät taiteilijat halunneet enää natsileimaa tai myöhemmin hippileimaa tai new age -leimaa.

Liki sata vuotta sitten avoin esoteerisuus siis katosi suomalaisesta taiteesta liki kokonaan. Silti yhä on toki taiteilijoita, jotka myöntävät, että heidän luomistyöhönsä liittyy selittämätön elementti. He kokevat silloin jotain kummaa. Menevät jonnekin, saavat yhteyden johonkin, jota eivät osaa määritellä.

Harva puhuu siitä kuitenkaan suoraan, ainakaan kulttuuritoimittajalle. Liki neljänkymmenen työvuoteni aikana aihe on tullut haastatteluissa esiin kerran.

Mielen rajoilla -antologiassa Riitta Jalonen kirjoittaa harvinaisen avoimesti siitä, miten hän Kirkkaus-romaania (2016) kirjoittaessaan sulautui ”samaksi henkilöksi” kuvaamansa uusiseelantilaisen Janet Framen kanssa ja miten sanat ”työntyivät paperille kuin olisivat olleet valmiina odottamassa.”

Kun pyysin loppukesästä Facebookissa taiteilijoita kertomaan selittämättömistä luomistyön kokemuksista, vastauksia tuli vain muutama, mutta ne olivat suoria ja avoimia.

Näin esimerkiksi kirjailija Katja Kettu kuvasi kirjoittamistaan: ”Rajatila, ehkä jonkinlainen psykoosi, joka irrottaa arkitodellisuudesta. Minuus katoaa tai räjähtää useiksi eri minuuksiksi henkilöhahmoissa, maisemassa tai tilassa. Sinne on hienoa päästä, mutta on hyvä myös päästä pois.”

JP Koskinen kertoi näin: ”Hyvän tarinan tunnistaa siitä, että henkilöt tosiaan elävät, heidän dialogiaan ei voi ennustaa eikä kaikkia tarinan käänteitä arvata. Henkilöt todellakin puhuvat, ja voit kuulla heidän puhuvan silloinkin, kun ei pitäisi.”

Myös Anu­ir­me­li Sal­la­mo-La­vi vas­ta­si mi­nul­le. Hän on kau­no­kir­jalli­suu­den suo­mentaja, ja hän kertoi, että hänellä on ollut näkemisen taito syntymästä asti. Hän kertoi myös, että hän kykenee luomaan suoran yhteyden fiktiivisiin hahmoihin, joiden parissa työskentelee.

Joskus käy niin, että tietokoneen ruudulla alkutekstin ongelmallinen kohta ikään kuin valaistuu. Silloin Sallamo-Lavi tietää, että hänen edesmennyt äitinsä Irmeli Sallamo, myös kaunokirjallisuuden kääntäjä, on päättänyt auttaa tytärtään.

”En y­leen­sä kut­su äi­tiä”, Sal­la­mo-La­vi sa­noo. ”Mut­ta hän tu­lee kyllä, jos mi­nul­la on hätä.”

Keskusteltuani taiteilijoiden ja tutkijoiden (ja meedioiden) kanssa en edelleenkään tiedä, mistä kummissa kokemuksissa pohjimmiltaan on kyse.

Onko olemassa toisia todellisuuksia? Vai syntyvätkö kokemukset omassa mielessämme? Onhan totta, ettei aivojen toimintaa ja ihmismielen tasoja vieläkään tunneta läpikotaisin.

Entä miksi varomme niistä puhumista – etenkin täällä Suomessa? Miksi ajattelemme, että ne ovat jotain epänormaalia, hävettävää, sairasta? Ja mikä on tällaisen ajattelun kulttuurihistoriallinen, lääketieteellinen, yhteiskunnallinen ja jopa poliittinen tausta?

Suurimmassa osassa maailmaa ei ajatella näin. Elämään kuuluu se, että kohdataan selittämättömiä asioita ja jopa hakeudutaan niiden äärelle.

Toisaalta: tarvitseeko esimerkiksi taiteellista luomisprosessia edes selittää?

Emmehän koe sitä ajatellen, onko taide totta vai ei. Emme ajattele, että sen pitäisi tarjota kokemus, joka on meille omasta arjesta tuttu. Pikemminkin taide vaikuttaa samalla tavalla kuin uskonto. Se edustaa jotain vierasta, pyhää.

Ja totta, taiteen ja uskonnon liitto onkin ollut pitkä ja luja. Esimerkiksi säveltäjä Johann Sebastian Bachin mukaan Jumalan henki saneli hänen musiikkinsa.

Tämä liitto hajosi vasta, kun tiede 1800-luvun lopulla alkoi kunnolla rikkoa uskonnollista maailmankuvaa, ja taiteen paikka yhteiskunnassa määriteltiin uudelleen. Historioitsija Yuval Noah Hararin mukaan tieteellinen vallankumous merkitsi, että ”ihmiskunta mykisti jumalat”.

Olimmeko avarakatseisempia sata vuotta sitten? Palataan vielä Minna Canthiin, joka kirjoitti näin vuonna 1894:

”Luonnon lakia on olemassa, joita me emme vielä tunne, luonnon voimia löytyy, joista emme vielä mitään tiedä. Meidän on ainoastaan varominen, ettemme joudu ortodoksien kahleisiin, ei tieteellisten enemmän kuin uskonnollistenkaan, vaan harrastaisimme vapaata, rehellistä tutkimusta muistaen, ettei ihmisellisen kehityksen lopullista astetta vielä likimainkaan ole saavutettu.”

Suvi Ahola kertoi selittämättömästä taiteesta HS:n Musta laatikko -esityksessä Kansallisteatterissa 10.11.2019. Katso esitys videolta.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Image: Sibelius-Akatemiassa seksuaalista häirintää, nöyryyttämistä sekä opettajien ja opiskelijoiden välisiä suhteita

    2. 2

      Moni säilyttää vihanneksia ja hedelmiä väärin, ja se voi johtaa turhaan hävikkiin – asiantuntija kertoo helpot korjausliikkeet

      Tilaajille
    3. 3

      HS-analyysi: Kone menetti vuosia odotetun jätti­kaupan – Nämä syyt luultavasti aiheuttivat yllätys­ratkaisun

      Tilaajille
    4. 4

      Lasten äänet sekoittuivat ”avokonttorissa” – Tuliterä koulu tavoitteli uudenlaista ihannetta, rakentaa nyt väliseinät

    5. 5

      Suomi sai uuden Michelin-tähtiravintolan – suora lähetys käynnissä

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Moni säilyttää vihanneksia ja hedelmiä väärin, ja se voi johtaa turhaan hävikkiin – asiantuntija kertoo helpot korjausliikkeet

      Tilaajille
    2. 2

      Nuorten miesten kivessyöpä yleistyy nopeasti, eikä syytä tiedetä – Lääkäri kertoo, millaisten oireiden vuoksi kannattaa mennä heti lääkäriin

    3. 3

      Katja Lahtinen tekee joka päivä ruokaa sadoille lapsille ja tienaa 2 500 euroa kuussa – Tällaisen maailman kouluruokalan keittäjä näkee

      Tilaajille
    4. 4

      Yhdysvaltalaiset risteily­matkustajat suuttuivat evakuoimisestaan virus­karanteenista Japanista

    5. 5

      Neljä vuotta sitten Peter Vesterbacka sai illallisilla idean, joka ei koskaan toteudu – HS:n erikoisartikkeli kertoo kaiken Tallinnan-tunnelista

      Tilaajille
    6. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 70 prosenttia suomalaisista syö liian vähän hiilihydraatteja – asiantuntija kertoo yllättävät merkit, joista tunnistat hiilarivajeen

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Huippuharpisti Emmanuel Ceysson osaa kertoa muusikoille, miten kilpailut voitetaan – Suomalaisille hän on ”ranskan­peruna”, ja syy siihen on puoliso Antti Holma

      Tilaajille
    5. 5

      Kun ikuisesti reipas uupuu, kukaan ei huomaa – On väärin luulla, että jokainen pystyy pyytämään apua

    6. Näytä lisää