Kulttuuri    |   Kolumni

Nuoriso ei tiedä, mitä tarkoittaa keppana, eiväthän he toisaalta käytä käteistäkään

Tarjoilija ei ymmärtänyt mitä tilasin, kun pyysin keppanan, kirjoittaa toimittaja Veli-Pekka Lehtonen.

Sen piti tapahtua. Olin tyylikkäässä suoma­laisessa ranta­ravintolassa viettä­mässä ilta­päivää. Tiskillä tein tilausta, kun eteen tuli tilanne.

Tarjoilija ei ymmärtänyt mitä sanon. Olin tilannut keppanaa.

”Keppanaa?” erinomaisesti suomea puhunut tarjoilija hämmästeli naama palvelualttiudesta aurinkoisena. Vierestä kollegansa kiirehti auttamaan: kertomaan, mitä keppana on. Naks, sanoi hana.

En heti ymmärtänyt, että tarjoilija oli sukupolvea, joka ei ole kuullutkaan kolmannen veroluokan oluesta.

Alkoholiverotus muuttui vuonna 1993 eivätkä sen jälkeen syntyneet välttämättä tiedä, että vahvempi olut oli neljännen veroluokan olutta eli nelosolutta ja että miedompi kolmannen veroluokan olut on kulkenut yli puolivuosisataa nimellä keskiolut eli keskiketterä eli gepardi eli keskari eli kepu eli välikalja eli mellakka eli keppana.

Kuinka monta hellyttelynimeä yhdelle pienelle ohrakeitolle voi olla?

Ostotapahtuman töksähdys oli tietenkin omaa syytäni, omaa rahvaanomaisuuttani. Tiskillä pitää ny­kyään tilata itsevarmasti ja verkkaisesti ipaa, alkoholitonta pilssiä tai belgialaista trappistia.

Keppana, so last season. Sanat katoavat kuten kaikki muukin.

Kun keppana oli mukissa, tarjoilija siirtyi hämmästelemään maksu­tapaani. ”Vanhan liiton valuuttaa”, hän naureskeli, kun ojensin käteensä käteistä. Olin norsu pilsnerikaupassa. Tilasin ufoa, maksoin ufoilla.

Setelien ja kolikoiden käytön ennustetaan loppuvan jo lähivuosina. Siinä on etunsakin: harmaa talous ja rahanpesu voivat vähentyä, ryöstötkin. Raha liikkuu aiempaa nopeammin viuh-vauh. Samalla raha jää digilukkojen taakse: jos netti ei toimi, ei ole välttämättä massiakaan.

Kun riihikuiva katoaa, katoaa myös tarve käteiskassoille ja säästöporsaille. Mihin lapset sitten säästävät ja miten he oppivat rahan päälle? Osataanko taloudesta pitää lukua, kun raha on numeroita näytöllä eikä jotain konkreettista ja käsinkosketeltavaa, metallia kukkarossa.

Varmaa on, että kun käteinen katoaa, kalja ei tule katoamaan. Kutsutaan sitä sitten keppanaksi tai ei.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Britannian konservatiivipuolueen vaalivoitto varmistui – brexitiä vastustavien liberaalidemokraattien johtaja menetti oman paikkansa

    2. 2

      Toimitusjohtaja tienaa 100 000 euroa vuodessa ja omistaa kymmenen hitas-asuntoa – Järjestelmää käytetään entistä enemmän hyväksi

      Tilaajille
    3. 3

      Kiertueen loppumetreillä Samu Haberin piti pystyssä vain kalja ja salamipitsa – Nyt Haber kertoo kosteista vuosista ja kertyneistä kiloista

      Tilaajille
    4. 4

      Haavisto nosti esiin vaihto­ehdon, jolla hallitus saattaa ainakin hetkeksi väistää poliittisen kriisin al-Holista

    5. 5

      Suomalaisnainen päätyi Hollywoodin kuumimpien tähtien sijaisnäyttelijäksi, ja nyt edessä on todellinen suurtuotanto

      Tilaajille
    6. 6

      Heidän kohtalostaan syntyi poliittinen myrsky – HS:n grafiikka kertoo, miten Sanna ja muut suomalais­naiset päätyivät lapsineen Syyriaan ja al-Holin leirille

    7. 7

      Tanja Valanne paistaa jättimäisiä pizzoja, joihin uppoaa kilo juustoa – sukupizzan on pystynyt ahtamaan nopeasti vain kaksi ihmistä

    8. 8

      Al-Holissa olevan suomalais­naisen äiti HS:lle: Naiset eivät ole valmiita luovuttamaan lapsiaan Suomeen ja jäämään itse leirille

      Tilaajille
    9. 9

      Boris Johnson saa kiittää vaalivoitostaan brexit-uskovaisia sekä äänestäjien Corbyn-allergiaa

    10. 10

      Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa

    2. 2

      Miesjoukko raiskasi nuoren tytön Oulussa, hovioikeus antoi yhdelle tuomitulle luvan tutustua uhrin kaikkiin kuulustelukertomuksiin

    3. 3

      Marinin pääministeripaikka ratkesi viime hetkillä, kun Paatero ja Kiuru saapuivatkin kokoukseen – ja operaation taustalla hääräsi Antti Rinne

      Tilaajille
    4. 4

      Sanna Marinin ihastelu maailmalla saa yhä uusia kierroksia, mutta The Daily Show’n näyttämässä valokuvassa on eräänlainen virhe

    5. 5

      HS:n piparikisaan ilmoittautui ”täysin lapasesta lähtenyt” suurteos

    6. 6

      Jatkuvat keskeytykset alkavat muuttaa aivoja vaivihkaa – Aivotutkijat laativat neljän kohdan treeniohjelman, jonka avulla keskittymiskyky palautuu

      Tilaajille
    7. 7

      Viiksekkäät hipsterit rynnivät lähiöbaariin Mellunkylässä – ulkoapäin rujon näköiseen kuppilaan tehdään jo pöytävarauksia

    8. 8

      Al-Holissa olevan suomalais­naisen äiti HS:lle: Naiset eivät ole valmiita luovuttamaan lapsiaan Suomeen ja jäämään itse leirille

      Tilaajille
    9. 9

      Emmi-Liia Sjöholm sai kaveriltaan ”junttivaroituksen”, ja sitten hän itki – Harmiton heitto sai tajuamaan, että äänekkäimmät ja rohkeimmat hallitsevat maailmaa

      Tilaajille
    10. 10

      Pasilan tornisuunnitelmat paisuvat entisestään: tornit nousemassa jopa 200 metriin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    3. 3

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    4. 4

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    5. 5

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    6. 6

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    7. 7

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    8. 8

      Sanna Marinista tulee Suomen seuraava pääministeri, Sdp valitsi uusia ministereitä – HS:n seuranta kokoaa illan tapahtumat

    9. 9

      Olot vapautuivat Jari Aarnion suljetulla selliosastolla – sekä vangit että vartijat ihmettelevät yllättävää muutosta

      Tilaajille
    10. 10

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    11. Näytä lisää