Tunnetun amerikkalaisrunoilijan poikkeuksellinen elämä näkyy tuotannossa: flirttaili natsismin kanssa ja kärsi mielenterveysongelmista

Runot

Robert Lowell: Päivä päivältä ja muita runoja (Life Studies for the Union Dead/ History/ For Lizzie and Harriet/ Day by Day). Suom. Kimmo Räntilä. Esipuhe Anna Hollsten. Kustannusliike Parkko. 204 s.

Käämit kärähtivät häneltä aika ajoin ja varjot hyökkäsivät runoilijan repaleiseen sieluun kuin nälkäinen susilauma – etenkin silloin, kun hän uppoutui lukemaan Adolf Hitlerinhttps://www.hs.fi/haku/?query=adolf+hitlerin vuodatusta Taisteluni. Silloin hän siirtyi maaniseen vaiheeseen ja alkoi huudella herjauksia ja solvauksia tuuleen. Hän oli tunnettu yhdysvaltalainen runoilija Robert Lowellhttps://www.hs.fi/haku/?query=robert+lowell (1917–1977), jonka tuotannosta on vasta tänä syksynä ilmestynyt ensimmäinen kattava valikoima.

Bostonissa Beacon Hillin etelälaidalla syntyneen Robert Lowellin kaikki poliittiset mielipiteet eivät kestä päivänvaloa, toisin kuin hänen runoutensa. Hänelle on myönnetty runouden Pulitzer-palkinto kahdesti, vuosina 1947 ja 1974. Hän alkoi flirttailla fasismin ja natsismin kanssa 1930-luvulla, kun 19-vuotias nuorukainen halusi päästä Ezra Poundinhttps://www.hs.fi/haku/?query=ezra+poundin oppiin Rapalloon Liguriassa, Italian Rivieralla, vaikka myöhemmin 1960-luvulla hänet tunnettiin aktiivisena Vietnamin sodan vastustaja.

Toisen maailmansodan aikana hän sai vuoden vankilatuomion, koska ei hyväksynyt amerikkalaisten tekemiä ilmapommituksia raunioituneeseen natsi-Saksaan. Hän kieltäytyi niin ikään asepalveluksesta.

”Olin tulta henkivä, katolinen aseistakieltäytyjä/ ja annoin maanisen lausuntoni,/ läksytin valtiota ja presidenttiä ja sitten/ istuin odottamassa tuomiota sellissä.”

Jos julkinen elämä ei ollut helppoa, sitä ei ollut yksityiselämäkään. Robert Lowell joutui eläessään kaiken kaikkiaan kaksikymmentä kertaa psykiatriseen sairaalaan hoidettavaksi. Joskus hulluudenpuuskassa hän kuvitteli olevansa Hitler tai Messias. ”Saavut vain piinaavissa/ yön hallusinaatioissa,/ kun nukkuva profeetallinen mieleni/ kokee asioita,/ jotka eivät ole tapahtuneet vielä.”

Tiivis suhde ristiriitaiseen Ezra Poundiin jatkui myös toisen maailmansodan jälkeen. Äitinsä kuoleman laukaisemassa turbulenssissa räpiköivän runoilijan tärkein esikuva ja vaikuttajahahmo oli yhä edelleen Pound, joka oli välttänyt kuolemantuomion ja tuomittu maanpetturina St Elizabethsin mielisairaalaan joulukuun lopulla 1945. Lowell kävi tapaamassa Poundia useamman kerran sairaalassa ja oli hyperventiloivassa kirjeenvaihdossa The Pisan Cantos -runoteosta viimeistelevän mestarin kanssa.

Joihinkin kirjeisiin Poundille hän raapusti allekirjoituksen Linzin Adolf Hitler.

Joskus Robert Lowell otti konsultointihetkiksi kääntyviin tapaamiseen mukaan läheisiä runoilijakollegoita. Heitä olivat esimerkiksi Elizabeth Bishophttps://www.hs.fi/haku/?query=elizabeth+bishop ja John Berrymanhttps://www.hs.fi/haku/?query=john+berryman.

Fasismin aave kaivautui esiin taas helmikuun lopulla vuonna 1949, kun Robert Lowell kuului kirjalliseen raatiin, joka päätti myöntää Yhdysvaltojen kongressin kirjaston hallinnoiman arvostetun Bollingen-palkinnon Ezra Poundille. Tuomaristoa syytettiin julkisuudessa fasismin promovoinnista. Niin ikään henkisestä tasapainottomuudesta tunnettu runoilija Delmore Schwartzhttps://www.hs.fi/haku/?query=delmore+schwartz menetti malttinsa ja syytti ystäväänsä Lowellia myös antisemitismistä.

Poliittisen turvasataman Robert Lowell löysi vasta 1960-luvun alussa, jolloin hän hakeutui John F. Kennedynhttps://www.hs.fi/haku/?query=john+f.%E2%80%89kennedyn tukijaksi. ”Elämme vain välissä/ ennen kuin olemme ja mitä olimme.”

Tyylillisesti Robert Lowell tunnetaan väkevästä tunnustuksellisesta runoudesta, vaikka hän aloittikin uransa uuskritiikin lähestulkoon impersonaalisilla ilmaisukeinoilla. Hänen runoihinsa suodattuu eletty elämä, henkilökohtaiset pettymykset, maanisuuden korkeana käyvä aallokko ja oma paikka maailmassa, joka puhuu eri kieltä kuin runoilija itse.

”Sairaanhoitajasi puhui vain italiaa/ mutta kahdenkymmenen minuutin jälkeen/ pystyin kuvittelemaan viimeisen viikkosi,/ ja kyyneleet valuivat poskillani./ Kun nousin laivaan Italiassa äitini ruumiin kanssa,/ koko Golfo di Genovan rantaviiva/ puhkesi leimuavaan kukkaan.”

Harvardin yliopistossa opettaneen runoilijan tausta oli vaikuttava. Hän kuului Uuden Englannin aatelisiin, koska esi-isät olivat tulleet Yhdysvaltoihin Mayflowerilla syksyllä 1620.

Leimallista on se, että Robert Lowell ei säästele lähimmäisiään sen enempää kuin itseään käyttäessään elämää runojen aineksena – kuten Anna Holstenhttps://www.hs.fi/haku/?query=anna+holsten toteaa suomennosvalikoiman esipuheessa. Erityisesti tämä pätee hänen kolmeen vaimoonsa. Elizabeth Bishop taas on jättänyt Lowellin säkeisiin syvän jäljen omilla runoillaan. Näin muun muassa tunnetussa runossa Haisunäädän hetki.

Iso merkitys formaalin runokäsityksen hylkäämisessä oli beat-kirjallisuudella, eritoten Allen Ginsbergillä.https://www.hs.fi/haku/?query=allen+ginsbergilla. Lowellin suuri murros osuu vuoteen 1958, jolloin julkaistiin hänen kokoelmansa Life Studies for the Union Dead.

Samalla Lowell liittyi tiiviimmin rauhanliikkeen toimintaan ja alkoi saada uusia nuoria lukijoita, joille hän edusti akateemisesta pölystä ja teorian hämähäkinverkoista vapautunutta runoutta. Hän osallistui Pentagoniin päätyneeseen legendaariseen Vietnamin sodan vastaiseen rauhanmarssiin 21. päivä lokakuuta 1967 Washingtonissa. Norman Mailerhttps://www.hs.fi/haku/?query=norman+mailer on ikuistanut hänen osallistumisensa teoksessa Yön armeijat.

”Lukittuna fiktion rautakaltereiden taakse/ anna sinulle tämän äänen,/ jotta voit traagiseen tyyliin torua tähtiä,/ et se ole sinä, ja kuitenkin se olet sinä.”

Anne Sextoninhttps://www.hs.fi/haku/?query=anne+sextonin ja Sylvia Plathinhttps://www.hs.fi/haku/?query=sylvia+plathin opettajana toimineen Robert Lowellin suomennosvalikoima Päivä päivältä ja muita runoja osoittaa, että rehellisesti nähty ja koettu arki kasvattaa korkealle yltävää runoutta, joka ei lakastu.