Kulttuuri    |   Kirja-arvostelu

Tasavallan Presidentti -yhtye juhlii 50-vuotista historiaansa – alkuperäisen rumpalin Vesa Aaltosen muistelmat kertovat kiinnostavasti bändin vaiheista

Kaima kiittää, kirjoitti Urho Kekkonen Tasavallan Presidentille yhtyeen ensimmäisen levyn jälkeen.

Tietokirja

Vesa Aaltonen ja Georg Lindström: Tasavallan Presidentistä valtakunnan rumpaliksi. Svart Records. 288 s.

Rockyhtye Tasavallan Presidenttiä on ehtinyt tervehtiä vuosien varrella todistetusti ainakin kolme istuvaa Suomen tasavallan presidenttiä.

Ensimmäinen heistä oli tietysti Urho Kekkonen, jo viisikymmentä vuotta sitten. Hänen virallisessa viestissään luki napakan humoristisesti "Kaima kiittää", allekirjoituksen vahvistamana.

Kekkonen oli vaikuttanut tuolloin Tasavallan presidenttinä neljätoista vuotta. Keväällä 1969 perustetulla ja vasta ensialbuminsa julkaisseella Tasavallan Presidentillä ei ollut valtakunnallista historiaa vielä vuottakaan.

Maanantaina tervehdykset ja kiitokset kulkevat vielä kerran kolmanteen suuntaan, Suomen rock-kansalta Tasavallan Presidentille.

Mahdollisuus tarjoutuu tilaisuudessa, johon melkein kaikki ”Pressan” muusikot kokoontuvat muistelemaan yhtyeen menneisyyttä muun muassa suomalaisen rockin varhaisena vientitoivona. Tasavallan Presidentin 50-vuotishistoriaa juhlistavan konsertin näyttämö on tietysti Helsingin Tavastia-klubi, joka sijaitsee teemaan täydellisesti sopivalla Urho Kekkosen kadulla.

Tilaisuuteen on ajoitettu myös kaksi julkaisua: Tasavallan Presidentin kultakauden ensimmäisen konserttilevyn ja rumpali Vesa Aaltosen muistelmien. Hän on yhtyeen toinen perustaja sekä kitaristi-säveltäjä Jukka Tolosen ohella ainoa, joka on soittanut kaikissa Tasavallan Presidentin yhdistelmissä ja kaikilla Tasavallan Presidentin äänitteillä.

Mutta Aaltosen lähes 300-sivuisen kirjan nimi Tasavallan Presidentistä valtakunnan rumpaliksi vihjaa, että hän on tehnyt paljon muutakin.

Ja aivan oikein. Tasavallan Presidentin valtakauden päätyttyä Aaltonen loi uran luottorumpalina, joka mukautui sekä lavoilla että levyillä moneen rytmimusiikilliseen tyyliin. Hän soitti vuosikausia muun muassa Pekka Pohjolan ja Vesa-Matti Loirin kokoonpanoissa.


Aaltonen on myös yksi suomalaisen ”studiotyön sankareista”, sessiomuusikko, joka on soittanut noin 1 800 kappaleella. Työteliäisyyden määrää kasvattavat vielä ne noin 1 200 karaokeäänitettä, jotka ovat jääneet kirjaamatta studiotyöksi, virallisiin Gramex-tilastoihin.

Siksi hänen kaltaisensa monipuolisen, mutta taustalla pysytelleen ammattimuusikon elämäkerta herättää erityisiä odotuksia. Voisiko kirjaa lukea henkilökuvaa laajempana teoksena ammattilaisuudesta sekä sen muotoutumisesta – mahdollisesti myös "suurelta yleisöltä" näkymättömiin jäävästä vaikuttamisesta?

Voisi, sillä yhä soittavan Aaltosen urassa on hyvät lähtökohdat tällaiseen yksityisen ja yleisen yhdistävään tapaustutkimukseen.

Mutta Georg Lindströmin kirjoittama, pelkästään Aaltosen haastatteluihin perustuva Tasavallan Presidentistä valtakunnan rumpaliksi jää tässä suhteessa puolitekoiseksi.

Lindström kirjaa kyllä säntillisesti kaikki Helsingissä syntyneen Aaltosen keskeiset vaiheet lapsuudesta, nuoruudesta ja aikuisuudesta sekä tietysti ammattisoittajan ansiokkaasta urasta.

Mutta musiikista, musiikin tekemisestä ja muusikkoudesta hän saa irti vain vähän. Lisäksi yksityinen ja yleinen eivät kohtaa oikein koskaan ja niiden painosuhteetkin ovat ajoittain aika oudot. Kirja olisi tarvinnut vielä myös yhden kielenhuollollisen tarkistuskierroksen.

Silti rivien välistä voi aavistella, että ammattimuusikko Aaltosella olisi kerrottavaa enemmänkin, vaikka sävy on kaikkia aikalaisia kohtaan aina kohtelias. "Valtakunnan rumpali" ei paljasta mitään tai puhu kenestäkään pahaa. Eikä herkuttele edes hauskoilla sattumuksilla, anekdooteilla.

Siksi runsaasti kuvitetun kirjan kiinnostavimmat luvut liittyvät rockyhteisiin, joista rumpali Aaltonen on jäänyt historiaan.

Niistä ylivoimainen ykkönen on tietysti yhä Tasavallan Presidentti, ystävien kesken pelkkä ”Pressa”. Se hallitsi kotimaisten musiikkilehtien ”karvapäägallerioita” Wigwam-yhtyeen kanssa 1970-luvun alussa, juuri ennen Hurriganesin valtakautta.

Aaltosen tarinat muistuttavat, että Tasavallan Presidentti olisi oman perusteellisemman kirjan arvoinen, vaikka siinä soittaneet eivät esiinny enää Tasavallan Presidenttinä – eivät edes juhlakonsertissaan. Syy on yksinkertaisesti se, että Jukka Tolonen ei pysty soittamaan nivelrikkonsa takia enää sähkökitaraa. Tai ei ainakaan niin hyvin kuin haluaisi.

Konsertti ”Tasavallan Presidentti 50 vuotta” maanantaina 2. joulukuuta klo 21.15 Tavastialla (Urho Kekkosen katu 4-6). Esiintyy Vesa Aaltonen Proge Band vierainaan ainakin Jukka Tolonen, Juhani Aaltonen, Eero Raittinen, Heikki Virtanen ja Esa Kotilainen. Toinen juhlakonsertti tiistaina 3. joulukuuta klo 20.00 Tampereen Klubilla (Tullikamarinaukio 2).
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Britannian konservatiivipuolueen vaalivoitto varmistui – brexitiä vastustavien liberaalidemokraattien johtaja menetti oman paikkansa

    2. 2

      Toimitusjohtaja tienaa 100 000 euroa vuodessa ja omistaa kymmenen hitas-asuntoa – Järjestelmää käytetään entistä enemmän hyväksi

      Tilaajille
    3. 3

      Kiertueen loppumetreillä Samu Haberin piti pystyssä vain kalja ja salamipitsa – Nyt Haber kertoo kosteista vuosista ja kertyneistä kiloista

      Tilaajille
    4. 4

      Haavisto nosti esiin vaihto­ehdon, jolla hallitus saattaa ainakin hetkeksi väistää poliittisen kriisin al-Holista

    5. 5

      Heidän kohtalostaan syntyi poliittinen myrsky – HS:n grafiikka kertoo, miten Sanna ja muut suomalais­naiset päätyivät lapsineen Syyriaan ja al-Holin leirille

    6. 6

      Suomalaisnainen päätyi Hollywoodin kuumimpien tähtien sijaisnäyttelijäksi, ja nyt edessä on todellinen suurtuotanto

      Tilaajille
    7. 7

      Tanja Valanne paistaa jättimäisiä pizzoja, joihin uppoaa kilo juustoa – sukupizzan on pystynyt ahtamaan nopeasti vain kaksi ihmistä

    8. 8

      Al-Holissa olevan suomalais­naisen äiti HS:lle: Naiset eivät ole valmiita luovuttamaan lapsiaan Suomeen ja jäämään itse leirille

      Tilaajille
    9. 9

      Mikä yhdistää Marinia ja Kulmunia ja pitää uuden puna­mullan kasassa?

    10. 10

      Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa

    2. 2

      Miesjoukko raiskasi nuoren tytön Oulussa, hovioikeus antoi yhdelle tuomitulle luvan tutustua uhrin kaikkiin kuulustelukertomuksiin

    3. 3

      Marinin pääministeripaikka ratkesi viime hetkillä, kun Paatero ja Kiuru saapuivatkin kokoukseen – ja operaation taustalla hääräsi Antti Rinne

      Tilaajille
    4. 4

      Sanna Marinin ihastelu maailmalla saa yhä uusia kierroksia, mutta The Daily Show’n näyttämässä valokuvassa on eräänlainen virhe

    5. 5

      HS:n piparikisaan ilmoittautui ”täysin lapasesta lähtenyt” suurteos

    6. 6

      Jatkuvat keskeytykset alkavat muuttaa aivoja vaivihkaa – Aivotutkijat laativat neljän kohdan treeniohjelman, jonka avulla keskittymiskyky palautuu

      Tilaajille
    7. 7

      Viiksekkäät hipsterit rynnivät lähiöbaariin Mellunkylässä – ulkoapäin rujon näköiseen kuppilaan tehdään jo pöytävarauksia

    8. 8

      Al-Holissa olevan suomalais­naisen äiti HS:lle: Naiset eivät ole valmiita luovuttamaan lapsiaan Suomeen ja jäämään itse leirille

      Tilaajille
    9. 9

      Emmi-Liia Sjöholm sai kaveriltaan ”junttivaroituksen”, ja sitten hän itki – Harmiton heitto sai tajuamaan, että äänekkäimmät ja rohkeimmat hallitsevat maailmaa

      Tilaajille
    10. 10

      Jengijohtaja Lauri ”Late” Johansson murhasi kolme miestä, ja tänään hän vapautuu vankilasta – Kuukausiliitteen vuonna 2012 julkaistu henkilökuva kertoo tappajasta, joka pyysi Jumalalta anteeksi

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    3. 3

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    4. 4

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    5. 5

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    6. 6

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    7. 7

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    8. 8

      Sanna Marinista tulee Suomen seuraava pääministeri, Sdp valitsi uusia ministereitä – HS:n seuranta kokoaa illan tapahtumat

    9. 9

      Olot vapautuivat Jari Aarnion suljetulla selliosastolla – sekä vangit että vartijat ihmettelevät yllättävää muutosta

      Tilaajille
    10. 10

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    11. Näytä lisää